Hampaanpoiston jälkeen

Hampaanpoiston jälkeen

Mulla oli viime viikolla juurihoitoaika sovittuna omalle hammaslääkärille, mutta tuo yksi murtunut kuollut hammas (joka piti poistaa tällä viikolla) on vaivannut niin paljon, että extempore jouduinkin hampaanpoistoon.
Mä olin sitä kauhulla jännittänyt, kun oli toinen lääkäri pelotellut miten haastava poisto se olis, mutta en tiedä oliko se jotenkin löystynyt tai muuta, mutta se lähti kyllä todella helposti. Ja oli juuressa tulehduspesäke, joka onneksi tuli ehjänä juuren mukana ulos eikä aiheuttanut mitään erikoistoimenpiteitä..

Siihen se helppous sitten loppuikin….. Onneksi mulla oli edellisen hammasvaivan jäljiltä kunnon särkylääkkeitä kotona. Kivut olivat koko ajan aivan melko kovat, mutta viikonvaihteessa kävivät niin sietämättömiksi, että mun oli pakko mennä takaisin valittamaan ja kuiva poistokuoppahan siellä oli ja lääkärin mukaan niin kivulias tila, mihin ei auta mitkään särkylääkkeet. Eli poistokuoppaa suojaava verihyytymä oli lähtenyt, tai ei ollut kunnolla muodostunutkaan ja leukaluu hermoineen ammotti paljaana ja kivuliaana. Hoitotoimenpiteenä lääkäri päätti puuduttaa ja tehdä verestyksen, eli kaivella kuoppaa niin että syntyy uusi verenvuoto ja uusi verihyytymä. Päälle laitettiin tikit pitämään tuo hyytymä paikallaan. En tiedä miksi, mutta puudutus sattui ihan kamalasti, kuten myös tuo verestys ja vaikka mulla oli koko vasen puoli naamaa puutunut päänahkaa myöten, ainoa mikä EI ollut puutunut, oli tuo poistokuoppa. Kauheinta oli tuon kaivamisen lisäksi se, kun lääkäri yritti rutistella poistokuopan reunoja lyttyyn, että saisi hyytymän ja tikin sievästi pysymään. Herranjumala että olin litimärkä hiestä ja hiukset märkinä kyyneleistä, mutta selvisin kuitenkin hengissä. Kaksi rajua johtopuudutusta pienen ajan sisään teki kivat komplikaatiot, leukanivel oli niin kipeä, ettei suu juuri auennut ja särkyä oli nivelessä ja heijasteli kaulaan ja leukaan, suun alle asti. Kuitenkin kuulemma normaalia, vaikkakin ikävä oire.
Kivut kotona olleet kuitenkin yhtä kovat, vaikka tuon toimenpiteen piti auttaa ja lämpö oli jatkuvasti koholla ja sahasi 37,5 molemmin puolin. Kaksi yötä kärvisteltyäni soitin taas hammaslääkäriin ja sainkin taas samalle lääkärille pian ajan ja itkua vääntäen takaisin. Siellä laitettiin vähän erilainen puudutus(ehkä joku kalliimpi ja parempi, puudutteiden kaviaaria, kuten mieheni asiaa mietti), koska nyt tällä kertaa puuduin paremmin ja puutunut alue oli moninkertaisesti pienempi ja erittäin rajattu. Kuoppa putsattiin, ja sain sinne jodoformitamponin, kotiin antibioottikuurin, porepanacod-reseptin ja kontrolliajan huomiselle.

En ole koskaan mitenkään rakastanut historiani takia hammaslääkäriä kuin alle kouluikäisenä, ennenkuin maitohampaitten repiminen ja oikomishoidot aloitettiin, mutta olen silti yrittänyt olla reipas ja olenkin hyvin pärjännyt. Nyt kuitenkin olin niin väsynyt, kivulias ja epätoivoinen, että sain lähes paniikkikohtauksen kesken toimenpiteen, itkin ja tärisin. Pelottavinta oli, ettei lääkäri tai hoitajakaan reagoinut mitenkään, eikä rauhoitellut, lääkäri pisti vaan pökköä pesään hoitaakseen tuon toimenpiteen. Toisaalta ymmärrän, että tehtävä se on, mutta minusta ei olisi ollut liikaa pyydetty jomman kumman hetkeksi pysähtyä ja laittaa käsi hartialle sanoen vaikka että ”hyvin sä pärjäät, ota iisisti, hengitä rauhassa, niin tää on kohta ohi”, koska itekin huomasin että ylireagoin kun pahin kipu oli jo ohi, mutta olin jotenkin niin kierroksilla etten pystynyt rauhoittua kun se tilanne oli niin kaoottinen…
Harmi että tuo lääkäri on todella todella ammattitaitoinen ja paras juurihoitaja kunnallisella, niin en raaskii vaihtaakaan.

Tässäpä tämä koettelemukseni nyt raportoituna, koko viikon olen syönyt pelkästään mössöruokaa, juonut mehua, mutta myös juustonaksuja ja karkkia(siis sellaisia joita ei ”tartte” pureskella). Paino on taas hieman pompannut, toki tää kipu on myös naulinnut aika pitkälti kotiin, kun jos olen kivuton, olen kivasti lääkepöllyissä ja kivuliaana taas ei huvita kuin kököttää paikallaan. Olen myös koittanut juoda aika paljon, tosin pakko ollut juoda mehua, koska maku suussa on ollut niin paha ja nyt vasta tuo jodoformituppo pahalta maistuukin.. Lisäksi vissiin nuo kipulääkkeet lisäävät turvotusta, ainakin yhdistettynä tuohon sohvalla röhnäämiseen ja suolaiseen einesruokavalioon(uusi suosikkini, kokkikartanon tomaatti-vuohenjuustokeitto, hyvää myös kylmänä)…

Selkeästi kyllä huomaan, että kivuliaana hellin itseäni herkuilla, mutta toisaalta juurikin kun olen kipeänä, niin mulla ei ole ollut selkärankaa tehdä sille stoppia. Onneksi vain herkuilla, uhkailin jo puolitosissani lähteävni kadulle huumeita ostamaan, kun kivut olivat pahimmillaan, vedin 1g panacodia ja 1,5tabua burana 600mg ja lääkäri tarjosi vain reseptiä käsikauppapanadoliin. Toisaalta en ole kyllä itseäni hirveesti mistään repsahduksesta nyt syytellytkään, että sikäli kai jotain edistystä, ehkä?
Lapset menivät mummolaan hoitoon ja kivut olivat aisoissa, niin aloin taas virkata. Onpahan käsillekin muuta tekemistä kuin napostelu..

Ai niin muuten.. En varmaan ole täällä muistanut hypettäkään ja hädintuskin muistanut koko juttua tässä sairastaessa, mutta vajaa kk päästä meillä on miehen kanssa 5-vuotishääpäivä ja me juhlistamme sitä matkustamalla pienelle romanttiselle kaupunkilomalle…..LONTOOSEEN!!!! ❤

Mainokset
”Hampaita purren”..

”Hampaita purren”..

Unohdin ihan kirjoittaa viimeisimmistä hammasvaivoistani, joten pyhitetäämpä niille nyt oma postauksensa.
Mulla ei siis lapsena, ei vielä edes täysi-ikäisenä ollut yhtään reikää.. Yhtäkkiä jossain vaiheessa, en edes itse muista koska, tilanne vaan räjähti käteen..
Toki hampaitani harjaan ja hoidan, lankaan monta kertaa päivässä ja käyn hammaslääkärissä niin usein kuin vaan minulle suostuvat aikoja antamaan, mutta se ei ole riittänyt. Olen syyttänyt sitten tästä huonoja geenejä, huonoa hammaslaatua ja eniten tuota mun syömistä, joka sitten tietty aiheuttaa jatkuvaa happohyökkäystä.

Nyt tuossa noin kuukausi sitten juurikin loman alussa alkoi taas yksi pitkään ajoittain usein aamuöisin vihoitellut hammas oireilla. Vaikka se sitten hieman helpottikin taas aamun mittaan, ajattelin että kyllä siellä reikä on, vaikka kovasti ovat moneen kertaan väittäneet että ei näy ja menin särkypäivystykseen. Otettiin rtg-kuva ja reikää ei ollut, vaan hammas oli kuoliossa ja juuresta paljastui melkoinen paise! Lääkäri oli tosi hyvä ja sanoi heti että näkee purukalustosta ja leukaluun mallista että mä olen ”clenchaaja”, eli puren hampaita ilmeisesti unissani todella kovaa yhteen ja tuo hammas on oikomishoidon jäljiltä jäänyt vähän epäedulliseen paikkaan purennassa. Tämä ehkä selittää, miksi multa on jo kaksi hammasta vain murentunut suuhun ja sain sitten useamman antibioottikuurin(eka ei toiminut) lisäksi jumppaohjeet ja esitteet purentakiskosta.

Nyt kun olen oikein asiaa miettinyt, niin oon huomannut että usein kun olen stressaantunut tai meinaa mennä hermo, puren hampaita niin kovaa yhteen, että melkein sattuu.. Voin vain kuvitella miten kovaa likistän nukkuessani ja jumppa-/hierontaohjeita läpikäydessäni löysin aivan törkeän kipeitä paikkoja purentalihaksista..
Tässä siis varmasti yksi osatekijä hampaideni huonolle tilalle, toisaalta sikäli hyvä, että syy löytyi, harmi että ei huomattu aikaisemmin. Kuitenkin tuokin hammas oli heti etuhampaan vieressä oleva, eli koska nyt pitää juurihoitaa, niin siitä tulee sellainen ihan harmaa.. Onneksi ei sentään tarvinnut poistaa, kun sitäkin väläyteltiin, kun ei meinannut antibiootti ensin tehota ja kivut helpottaa. Mälsää kuitenkin, kun mun hampaita on aikoinaan oikomishoidettu niin pitkään, että kohta ne on ihan kauheat taas 😦

Kun ongelmat alkavat vihdoin selvitä..

Kun ongelmat alkavat vihdoin selvitä..

Onkin ollut pitkään melko raskasta, mutta vihdoinkin alkanut periksiantamattomuus ja sitkeys tuottaa tulosta. Loma mentiin lasten ehdoilla ja vaikka se oli raskas, niin lapset olivat haltioissaan ja perheohjauksen alkaminen kantoi myös hedelmää arjen ongelmien vähenemisellä. Syksyllä sitten on meidän aikuisten loman vuoro, meidän puuhääpäivä(eli viisi vuotta). Lapset ovat olleet nyt miehen loman loppumisen jälkeen 2xvko päiväkodissa harjoittelemassa ja minä oon saanut hengähtää.  Välillä toki tulee noita alhoja, mutta en ole pahemmin sortunut mihinkään ahmimisiin ja se näkyy painossa. Tän aamun paino oli 135kg, eli enää 5kiloa siihen, kun aloin esikoista odottamaan. Hurja määrä, mutta toisaalta myös yli 10kg enemmän mitä pahimmillaan painoin, eli jes jes jes!
Laivareissulta ei tullut paljoa makeisia ostettua, sipsitkään ei hirveesti tyttöjen illan jälkeisessä darrassa maistuneet, vaan kippasin loput roskiin. Jätskiä on kyllä tullut syötyä, mutta toisaalta myös oikeaakin ruokaa. Rahat on loman jälkeen vähissä, joten ylimääräisiin mässäilyihin ei edes olisi varaa.

Lisäksi oon huomannut että mulla on tässä lähellä monta oikeesti hyvää (äiti)ystävää, jolle uskaltaa sanoa, että menee ihan päin helvettiä, jotka halaa, tsemppaa ja oikeasti välittää. Olen todella onnekas ja kiitollinen, tässä iässä uusien luottoystävien hankkiminen ei todellakaan ole mitään simppeliä hommaa.. Lisäksi vietettyä yhden viini(a)nhuuruisen illan loppulomasta ystävien kanssa paikallisessa yöelämässä olen TODELLA kiitollinen siitä, että olen parisuhteessa ja minulla on maailman ihanin aviomies!! ❤
Yksi syy myös parempaan fiilikseen on se, että ennen lomien alkua tilasin itselleni aikamoisen kasan uusia vaatteita, jotka osoittuivat erittäin mielekkäiksi ja pitkästä aikaa en kammoksu hellepäiviä, kun minulla ei ole mitään sopivaa vaatetta, missä en läkähdy kuoliaaksi ja näytä joltain rantojen puliämmältä..

Nää lasten päiväkotipäivät ovat olleet aika monisyisiä itselle. Tuntuu vähän syylliseltä viedä lapset pois, mutta kun huomaan miten tärkeää tää on ollu mun toipumiselle, että mulla on totaalisen ylimääräistä yksinoloaikaa, niin voin oikeasti käyttää sen haluamallani tavalla ja joudun myös toisaalta kohtaamaan ne pahimmat sudenkuopat. Toistaiseksi olen selvinnyt mahtavasti, hyvä mä!
Yksin kotona, nälkä, pitäisköhän herkutella… Toisaalta söin just, hirveän kuuma, joten taidan ottaa jälkkäriksi eskimopuikon.

Ah, kevät! Uusi sänky ja kiropraktiikkaa sairaalloisen lihavalle.

Ah, kevät! Uusi sänky ja kiropraktiikkaa sairaalloisen lihavalle.

Koko kevät on enemmän ja vähemmän mennyt sairastellessa. Vatsatautia, flunssaa, mystisiä hammasvaivoja, flunssaa jne.. Nyt näyttää jo paremmalta. Tämän takia en ole ehtinyt montaakaan kertaa psykoterapiassa käymään vaan jouduin perumaan/siirtämään aikoja, mutta sain käytyä lääkärissä joka kirjoitti nyt tuon b-lausunnon kelaa varten ja tänään olisi tarkoitus se kelaan palauttaa.

Kirjoitetaampa hieman muitakin kuulumisia.. Ostettiin vajaa kuukausi sitten uusi sänky. Vihdoin!! Vanha oli niin kamala, että yöunien laatu alkoi olla hyvin kyseenalainen. Lisäksi mun kroppa alkoi oireilla niin pahasti, etten pystynyt enää kunnolla sängyssä nukkumaan.
Koska ollaan miehen kanssa molemmat ylipainoisia, ei sängyn valinta ollut helppoa. Joustinpatja oli edellinenkin painunut sieltä täältä heti alkuunsa, joten tällä kertaa ei haluttu valita sellaista, joka ei olisi nimenomaan tarkoitettu painaville nukkujille. Kuitenkaan sänky ei saisi olla liiankaan kova, koska minä nukun eniten kyljelläni ja vanha sänky oli liian kova ja kipeytti lantioni.
Käytiin testailemassa eri vaihtoehtoja ja ihastuttiin Askon Airflow-runkopatjaan. Siitä valitsimme medium-kovuuden ja päätettiin ottaa siihen päälle budjettimme rajallisuuden takia Ikeasta laadukkaaksi ja hyväksi kokeilemamme älyvaahto-petauspatja Tussöy. Jalat otettiin uusiokäyttöön vanhasta sängystä ja ne sopivat hyvin, vaikka vanha sänky oli Sotkasta. Kuitenkin säästettiin tässäkin reilusti rahaa ja myös luontoa. Vanha sänky meneekin jätelavalle, kun moinen tulee taloyhtiön talkooviikonloppuna pihalle. Valitettavasti se on niin pahasti painunut sieltä täältä, että sitä ei voi kierrättää eteenpäin.
Uuden sängyn myötä myös nukkumaanmenosta on tullut miellyttävää. Sänkyyn tekee mieli. Se ei ole enää jokailtainen pakkopulla, vaan ihana syli, johon haluaa käpertyä mahdollisimman pian illan tultua ja huokaista onnellisena. Hyvät yöunet ovat myös auttaneet muihin ongelmiin, kuten esimerkiksi herkkujenhimoon ja tietenkin käyttäytymismallit valvominen+herkkujen syönti on jäänyt sen myötä pois.

Samoihin aikoihin bongasin myös paikallisen ilmaislehden kannesta ilmoituksen uudesta kiropraktikosta. Kuitenkin heitin lehden roskikseen ja unohdin koko jutun, mutta kun alkoi uuden sängyn myötä kropan jumitkin VÄHÄN helpottaa, niin aloin pähkätä asiaa että menisinkö hierojalle vai kiropraktikolle, hierojalla olen käynty ennenkin, mutta apu ollut tosi lyhytaikaista. Kiropraktikko kiinnostaisi, kun jäin miettimään olisko mulla kropassa muutakin vaivaa, kuin jumiset lihakset. Googlasin ja löysinkin nettiajanvarauksen tuossa melko lähellä vastaanottoa pitävälle naiskiropraktikolle. Kuitenkin oli pakko kysyä vielä fb:n kautta, että voiko näin sairaalloisen ylipainoinen hyötyä kiropraktiikasta, ei minua saa taivutettua mihinkään ihmeellisiin niksautus- ja rusautusasentoihin, mitä googlaamillani youtubevideoilla näin. Olin jo perumassa koko juttua!! Hän vastasi, että ole huoleti, kaikille löytyy sopiva keino saada kroppa kuntoon ja minähän sitten menin. Voi autuus ja taivaallisuus! Nyt takana on kolme käyntiä ja vielä aion käydä yhden kerran. Moni normaali”kuntoinen” varmasti hyötyy jo yhdestä tai kahdesta käynnistä, mutta minähän en ole kehoani hoitanut mitenkään, vaan päinvastoin rankaissut sitä ja kohdellut todella huonosti kaikin tavoin. Kiropraktikko sai kroppani vetrymään todella paljon ja hän kävi läpi koko vartalon ongelmapaikat, päästä jalkapohjiin! Eikä se ollut mitään vääntelemistä tai rusauttelua(paitsi muutamasta kohtaa), vaan lähinnä sellaista painelua ja hieromista, mutta kuitenkin täysin erilaista kuin hierojan suorittama. Paljon intensiivisempää ja tehokkaampaa! Asennot olivat mahallaan/selällään makuu ja hoitopöydän laidalla istuminen, eli ei mitään akrobatiaa todellakaan! Kaikki plantaarifaskiittivaivat ja muut kolotukset saivat kyytiä. Lonkankoukistajatkin! Hinta oli 60euroa kerta, eli ei edes niin kallis kuin odotin. Varsinkin kun tuntui että yksi käynti auttoi enemmän kuin useampi hierontakerta.

Kiropraktikkokäynneillä oli muutakin arvoa, kuin fyysinen. Se miten hän kohteli kehoani ja miten kehoni reagoi kiropraktiikkaan avasi silmiäni monella tapaa. Kroppani alkoi tuntua hyvältä ja taas ”omalta” ja parantava kosketus sai minut ajattelemaan, että olen ihan hyvä tälläisenäänkin. Kävely ja liikkuminen alkoi tuntua taas miellyttävältä!  Itsetuntoni parani monellakin tapaa ja huomasin ilokseni peilistä, että ryhtini parantumisen myötä myös rumat niinsanotut selkätissit ovat pienentyneet lähes olemattomiin!

Mutta nyt en ehdi kirjoittelemaan enempää, vaan pitää alkaa rustata tuota kelan hakemusta ja tunnin päästä on psykoterapia-aika.

Kaksi psykoterapiaa ja rankka viime viikko takana

Kaksi psykoterapiaa ja rankka viime viikko takana

Eihän tänne ehdi ees kirjoitteleen.. Ollu ihan tosi haipakkaa, mä koko ajan odotan että koska alkaa se tasainen perusarki, mutta tuntuu ettei sitä kuulu eikä näy..?
Viime viikolla oltiin perheen kesken laivareissulla ja Disney on ice Frozen-esitystä katsomassa, sitten lähdettiin viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea, kun mun äiti oli sairaalassa ollut koko viikon ja käytiin häntä katsomassa sekä huolehtimassa isälle ruokaa ynnä muuta. Onneksi mummolla ei mitään hengenhätää ollut, mutta selkeesti jotain vakavampaa epäilivät, kun kokonaisen viikon pitivät sydänvalvonnassa.
Lapsetkin reagoivat jo siihen hieman, että ei ehditty käydä kotona kuin kääntymässä, että helpolla tässä ei olla päästy, vaikka onkin ollut kivaakin tekemistä.
Alkuviikosta nyt olin toista kertaa psykoterapiassa ja vaikuttaa ihan hyvältä. Nää kaks ekaa kertaa olen ollu omakustanteisesti, kun sain omalle psykiatrille ajan vasta ensi kuun loppuun, joten lähetteen saaminen venyyyyy..

Paino ja ahminta ovat olleet hyvin kontrollissa, kun tuon mun lomareissun jälkeen mä olen joka ilta mennyt samaan aikaan muun perheen kanssa nukkumaan. Olen siis saanu unta vähintäänkin tarpeeksi, mutta toisaalta mulla ei ole ollut lainkaan omaa aikaa. Lasten kerhoajatkin on menneet asioita hoidellessa ja ensi viikolla ei ole hiihtolomien takia kerhoja lainkaan. Mä kaipaan todella kovasti sitä, että saisin tehdä omia juttujani, ees sen pari kolme tuntia!
Eilen mulle tuli sellainen tilaisuus, kun mies lähti lasten kanssa mummolaan ja olin puolenpäivän jälkeen jo yksin kotona. Se vaan, etten ollut varautunut yhtään ja en meinannut osata päättää tuhlaisinko ajan tehokkaaseen tekemiseen, vai laiskotteluun. Laiskottelu ja oma aika voitti ja sorruin lopulta tilaamaan pitsan, kun näytti siltä että alan himoita laivakarkkeja nälkääni. Mukamas ei ollut ”mitään ruokaa” kotona. Söin sen verran että nälkä lähti(ehkä vähän liikaakin) ja katselin lempisarjaa viaplaysta ja tein samalla käsitöitä. Illemmalla sitten päivällisiltapalaksi kolmasosan ja tänään loput lounaaksi ja vaikka maha onkin täysi, en mielestäni ole sortunut nyt pahemmin ahmimiseen. Silti vähän mietityttää pitsan tilaamisen motiivit ja muut sen syömiseen liittyvät tunteet, ei kuitenkana ollut sattumaa että tilasin sen juurikin näin ollessani ypöyksin. Jos mies olis ollut kotona mun kanssa, todennäkösesti me ei oltais tilattu kotipizzaa, koska se on miehen mielestä liian kallista. Kallista se olikin, mutta toisaalta sain siitä kolme ateriaa.. En tiedä onko se sitten ravitsemuksellisesti hyvä juttu syödä kolmella aterialla tollaista mättöä..

Seromexin olen nyt aloittanut ihan kunnolla uudestaan, en osaa sanoa onko siitä ollut vielä apua.. En ainakaan ole pahemmin mitään mättänyt, tosin ei ole ollut tilaisuuttakaan.
Mulle on tullu siitä ihan hirveää ruokatorven kipua, oksetusta ja infernaalista närästystä, kun otin sen illalla nukkumaanmennessä. Tuntui että koko mahalaukku kiehuu ja ei auta mikään, yksi ilta otin jotain 3-4 rennietä, litkin lasikaupalla vettä ja lopulta nukahdin ämpäri sylissä puoli-istuvaan asentoon. Kamalaa, kun tuntui että oksennan ihan just ja pelotti, että jos se lääke tuntuu noin pahalta mahassa, että kuinka kamalaa sitä olis oksentaa… Nyt kun oon ottanut sen ruuan yhteydessä, niin onneksi ei ole moisia tuntemuksia tullut.
Toinen outo juttu, että mulla piti menkat alkaa yli viikko sitten ja mulla tulikin viikonloppuna ihan selvät ovulaatio-oireet, TAAS. Tein varmuuden vuoksi raskaustestinkin jo yks päivä, ihan täysin nega, mutta ihmettelen että tuo seromexikö sitä kiertoa nyt sekottaa, kun ennen ollut ihan päiväntarkka kiloista ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta huolimatta. Outoa.

Loma takana

Loma takana

Aika rientää kuin siivillä, tuntuu että tuo väli joulusta ja uudestavuodesta tähän lomareissuun meni aivan todella nopeasti. Lomasta puhumattakaan, melkein tuntuu että olinko mä siellä tosiaan viikon?
Kyllä mä ilmeisesti sitten olin ja nautin kyllä täysillä. Mutta ihaninta oli palata kotiin, miehen kanssa ekat päivät oli täyttä kuhertelua kuin vastarakastuneet ja lapsiakin tullut katsottua tässä ruusunpunaisilla laseilla.
Näin unta että jojoilin taas lomalla 5kg ja kotiin tultuani aika tarkkaan pitikin paikkaansa. Tosin kävin pari kertaa vessassa ja lähti heti pari kiloa. Olin siis todella turvoksissa, varsinkin jaloista, kun lennot vaikuttivat paljon, mutta myös runsas alkoholin juominen ja hiilarisen moskaruuan mättäminen. Eilen vielä tilattiin kotipizzaa ja vaikka en siihen omaan ihan turvaruokaani tukeutunutkaan, niin aikamoinen lätykkä sieltä tuli otettua. Puolustaudutaan nyt edes sillä, että söin siitä kaksi päivää.

Koko syömishäiriöasian olen taas koittanut työntää jonnekkin syvälle syvälle, mutta eihän se kauheasti tuolla lomalla onnistunut, vaan on nyt entistä enemmän mielessä.
Mun toinen (tapaturmia jo hoikkana teininä kokenut) polvi on alkanut vihotella joitain viikkoja sitten ja rutisee ja naksuu, jos sille laittaa enemmän painoa sitä liikuttaessa. Onneksi se ei kuitenkaan ole kipeä, mutta luulen että on vain ajan kysymys, sen verran kauhealta tuo rutina tuntuu ja en ole ihan varma kuuluuko se jopa muidenkin korviin. Tuolla tuli käveltyä paljon, tanssittua, ravattua rappusia ja kaikki oli tällä kunnolla ja ylipainolla tuskaa. Koneessa juuri ja juuri turvavyö mahtui kiinni, tarjotin ei mahtunut lainkaan auki ja söinkin ruokani nerokkaasti syliini asetellun käsimatkatavarakassin päältä. Olikin ihan jees keksintö, koska tätä tarjoitinasiaa stressasin KAMALASTI, mutta loppujen lopuksi se oli murheista pienin. Mun jalat oli aivan kauhean turvoksissa jo ennen lentoa ja tällä massalla paljoa huvittanut jaloitella lennon aikana, onneksi sain nostaa jalat ylös kun vieruskaverit lähtivät yhtäaikaa vessaan ja jonottamisen takia olivat melko kauankin poissa. Pelkästin että saan veritulpan, huih..
Itsetuntoa ei myöskään hivellyt uikkarissa esiintyminen, vaikka ostinkin ennen reissua melko hyvin mun kroppaa imartelevan mekkouikkarin. Meidän hotelli olikin aikuisten hotelli, tosin tuntui että ne mammat kyttäsivät enemmän kuin nuoremmat..  Hotellilla poreammeetkin oli upotettu maahan ja tällä elopainolla uikkareissa sinne pääseminen ja varsinkin pois punkeaminen oli hankalaa, ku se oli sitä jo normaalipainoiselle kaverillekin. Eipä kyllä siellä allasalueella sitten viihdytty muutenkaan, sillä vesi oli melkoisen kylmää, vaikka mukamas altaan ja porealtaiden piti olla lämmitetty.
Hotellihuoneessa mun puolella sänkyä oli vastapäätä peili joka myös kyllä todella koruttomasti paljasti koko totuuden, mä olen kyllä tosi valtava maatessani ja mahani on kuin jäätävä kasa pullataikinaa.
Itsetunto, älä jätä! Pliis, tule takaisin?! Noh ainakin jotain positiivista, että mun kasvojen iho voi tosi hyvin ja kädet myös, ovat niin pehmoiset, ettei uskoiskaan. Ennen lähtöä ne kun olivat niin karheat ja kuivat, että iho ihan repeili ja vuoti verta. Ja kun mies oli mua niin kovasti ikävöinyt, niin sen kehut ja ihana uusrakastuneisuus on ollut kyllä mannaa. Mulla on aivan mahtava mies ja parisuhde! ❤ Lapsetkin tuntuneet niin lahjalta ja muutenkin oma elämä onnekkaalta. Arjesta myös on osannut nyt iloita eri tavalla, onneksi meillä on viikon päästä taas laivamatka, tosin perheen kesken, niin ei ihan kunnolla ehdi arki yllättämään.

Sain tänään vihdoin varattua myös sen psykoterapian. Muistan katselleeni yhtä terapeuttia täältä, joka oli erikoistunut syömishäiriöihin ja nyt bongasin hänet uudestaan ja sain ajan heti jo huomiselle, huih! Toivottavasti hällä on osaamista myös tämän ääripään juttuihin, koska tuntui että vähän jokatoisella terapeutilla oli asiakaspaikat täynnä, eivätkä ottaneet uusia asiakkaita.. Tosin en tiedä miten paljon loppujen lopuksi eri syömishäiriöt edes eroavat toisistaan, jos tarkastellaan yleistä sairastumisen mekaniikkaa ajatusmaailmaa ja toipumisprosesseja.. Tai esim oli kyse mistä tahansa riippuvuudesta.

Kirjoitan varmaan heti huomenna tästä aiheesta lisää, että miten meni, nyt kipin kapin perheelle ruokaa kokkaamaan

Se vaikein kaapista ulostulo..

Se vaikein kaapista ulostulo..

Joulunpyhät ja viimeinenkin lomanripe lusittu. Ei se niin kauheaa ollut, mulla on ollut nyt ”hyvä kausi”, ainakin mielialan suhteen ja yleensä syömiset noudattaa samaa kaavaa. Tosin suklaata on mennyt aika hirveästi, kuten muitakin herkkuja, mutta jos en ole ahminut, niin en osaa ees ajatella sitä pahana. Paino kuitenkin pompannut taas takaisin tuttuihin lukemiin..

Edellispäivän aamuna soi puhelin ja mun isäni soitti. Mutsi oli sanonutkin, että nyt vasta se oli ilmeisesti sisäistänyt sen, kun oli äidiltä kuullut että mulla moinen ongelma on. Äidillekin tästä kuitenkin kerroin jo ainakin 2kk sitten, en tiedä eikö se sitten oo aikasemmin faijalle kertonut, ei vissiin sitten.. Joka tapauksessa vaikeaa oli, mutta myönsin sitten että on syömishäiriö ja ahmista ja olen käynyt juttelemassa. Ja että lääkäri on ehdottanut psykoterapiaa, mutta pitäis sitten etsiä itse terapeutti ja mulla ei ole siihen varaa. Faija oli kovin harmissaan siitä, että olen salaillut asiaa ja lupasi maksaa viulut, jos jonkun sellaisen hyvän löydän ja jos siitä olisi vain mahdollisesti apua. Tulipahan vollotettua taas… Tässä siis huomisen kotiläksynä ottaa yhteyttä ainakin muutamaan psykoterapeuttiin.

Mä en ole enää käynyt siellä sairaanhoitajalla, kun olin sillon loppuvuodesta niin kipeänä ja jouduin sen viimeisimmän ajan peruun ja muistin hänen kertoneen, että hän siirtyy muihin tehtäviin. Totesin sitten että, oon tehnyt sen verran käsitöitä(ennen joulua lähes maanisesti) ja fiilis hyvä, että ei maksa vaivaa enää vähäksi aikaa vaihtaa ihmistä siellä, vaan mahdollisimman pian rahatilanteen mukaan etsiä se terapeutti ja heti kun saan lähetteen, niin hakeutua sinne psykoterapiaan. Onneksi sinne nyt pääsenkin vaikka heti aloittamaan jos vaan hyvän löydän. Aiemman lääkityksen lopettelin lääkärin ohjeiden mukaan, mutta jotenkin se sitten jäi niin, että en aloittanutkaan kunnolla uutta lääkettä siihen heti..
Valitettavasti tuo eka lääke, niin hyvä kun muuten olikin, omasi yhden melko ikävän sivuoireen näin parisuhteessa elävälle, totaalinen haluttomuus. Kun pääsin lääkkeestä eroon, fiilis oli hyvä ja itsehoitokeinot kohdallaan, eikä tullut nyt mitään vastoinkäymisiä elämässä niin.. Noh niin tai näin…

Tämän kanssa kuitenkin pitäis nyt skarpata, koska se mahdollisesti auttais hillitsemään myös ruokahalua ja auttais sinänsä myös laihtumisesta samoin kuin kilpparilääkkeen kanssa pitää nyt skarpata. Tosin sen kanssa tällä hetkellä tilanne on se, että se on loppu ja uusin reseptin soittamalla tk:n omahoitajalle viimeviikolla ja ei ainakaan vielä ole tullut ilmoitusta että olis haettavissa apteekista.. Huonompi juttu sinällään, mutta ei kai auta kuin odotella.
Lisäks mulla saattaa olla astma! Kun tosiaan olin sillon kipeänä, mulla oli TAAS infektioastma ja kävin päivystyksessä, niin se lääkäri oli ihan ihmeissään, että eikö mua ole kontrolloitu noitten jälkeen, kun kuulemma jatkuvat infektioastmat viittaa aivan selvästi siihen, että mulla olis lievä astma, joka sitten oireilee kun tulee tulehdusta. Nyt kun oon itseäni kuulostellut, niin onhan mulla ihan selvät astman oireet, mutta jotenkin niihin on vain tottunut. Nyt tänäänkin illalla makoiltiin miehen kanssa sängyllä ja juteltiin ja hassuteltiin, niin tuo nauraminen sai mut yskimään keuhkoja pihalle kauhean uloshengityksen vinkunan kera.. Normaaliako, ehkä ei? Ja siis tosiaan olen jo täysin parantunut tosta taudista, siitä on jo toista kuukautta varmaan, kun se oli ja meni…
Mun pitäiskin sen astman tiimoilta varten varata omalääkäriaika, mutta mun edellinen käynti omalääkärille edelleen kummittelee tuolla takaraivossa miten se jätti KAIKEN, koko TUNNIN käynnin kirjaamatta ja vähän pelottaa ja ärsyttää, että en tiedä pitäiskö vaan anoa omalääkärin vaihtoa. Pitäis myös varata aika sinne kilpirauhasen ultraan, kun se päivystyslääkäri kirjotti siihenkin lähetteen, kun sanoin että mulla piti olla kontrolli muutenkin(ja siitä ekasta kerrasta on jo kohta vuos) ja mulla oli sillon sen sairastamisen yhteydessä nyt tosi paha pala kurkussa. Tosin se helpotti kans, mutta joka tapauksessa siellä kontrollissa käydä, kun kerran sellaiseen pääsee ja kilpirauhanen on aristava edelleen. Ehkä mä hoidan nää kaikki nyt ens viikolla.

Ystävystyin myös joulun alla vähän syvemmin yhden naapurini kanssa ja sain olla luottamuksen arvoinen muutamissa isoissa asioissa. Aika kivalta tuntui sekin, vaikka rankkoja asioita olikin.
Lisäksi käytiin pariinkin otteeseen eri tyttöporukalla kaupungilla, ekaa kertaa tässä kaupungissa mulla oli joku paikallinen oma ystävä, jonka/joiden kanssa tehdä jotain tai mennä jonnekin. Eihän siihen mennytkään kuin viisi vuotta 😀

Reissuunkaan ei ole kuin pari viikkoa. Huonon itsetunnon aiheuttama suhtautuminen koko lomaan, saati matkaan alkaa jo lieventyä, osittain sen takia että värkkäsin tosiaan käsitöitä kaikille lahjaksi, mutta myös myyntiin joulun alla ja koen nyt jotenkin enemmän ansaitsevani tuon reissun. Lisäksi mies on kovasti kehunut mun aikaansaavuuttani, läheisistä puhumattakaan ja sehän on ollut todella mannaa mulle.
Tilasin miehen siunauksella paketin edullisia vaatteita briteistä ja niistä sen verran moni oli hyvä, että siinäkin mielessä on olo vähän helpottunut. Mulla oli vähän ressiä, että mitä ihmettä mä puen siellä päälle, kun mun kaikki vanhat kesäkuteet alkaa olla jo ihan nuhjaisia. Eivätkä ne ole edes järin kesäisiä ja suurimman osan kanssa näytän aika kauhealta…. Nyt sitten on halpoja tekokuiturättejä taas yhdeksi vuodeksi, kunnes voin todeta taas vuoden päästä saman ongelman, hah!

Kellokin kohta yksi yöllä.. Meillä ollut selkeesti rankka loma, kun tänään ulkoiltiin ja syötiin ja lopulta leffan ääressä koko perhe koisattiin tossa meidän pienellä kulmasohvalla. Mulla ihan jalatkin jumissa, kun pienessä mytyssä yritin jalat pystyssä siinä torkkua, vähän liian hyvin onnistuikin, kun nyt ei väsytä. Mutta onneksi ei tarvitse murehtia tai märehtiä, vaan tieni vie nyt virkkaamaan virkkaamaan……. 🙂