Ah, kevät! Uusi sänky ja kiropraktiikkaa sairaalloisen lihavalle.

Ah, kevät! Uusi sänky ja kiropraktiikkaa sairaalloisen lihavalle.

Koko kevät on enemmän ja vähemmän mennyt sairastellessa. Vatsatautia, flunssaa, mystisiä hammasvaivoja, flunssaa jne.. Nyt näyttää jo paremmalta. Tämän takia en ole ehtinyt montaakaan kertaa psykoterapiassa käymään vaan jouduin perumaan/siirtämään aikoja, mutta sain käytyä lääkärissä joka kirjoitti nyt tuon b-lausunnon kelaa varten ja tänään olisi tarkoitus se kelaan palauttaa.

Kirjoitetaampa hieman muitakin kuulumisia.. Ostettiin vajaa kuukausi sitten uusi sänky. Vihdoin!! Vanha oli niin kamala, että yöunien laatu alkoi olla hyvin kyseenalainen. Lisäksi mun kroppa alkoi oireilla niin pahasti, etten pystynyt enää kunnolla sängyssä nukkumaan.
Koska ollaan miehen kanssa molemmat ylipainoisia, ei sängyn valinta ollut helppoa. Joustinpatja oli edellinenkin painunut sieltä täältä heti alkuunsa, joten tällä kertaa ei haluttu valita sellaista, joka ei olisi nimenomaan tarkoitettu painaville nukkujille. Kuitenkaan sänky ei saisi olla liiankaan kova, koska minä nukun eniten kyljelläni ja vanha sänky oli liian kova ja kipeytti lantioni.
Käytiin testailemassa eri vaihtoehtoja ja ihastuttiin Askon Airflow-runkopatjaan. Siitä valitsimme medium-kovuuden ja päätettiin ottaa siihen päälle budjettimme rajallisuuden takia Ikeasta laadukkaaksi ja hyväksi kokeilemamme älyvaahto-petauspatja Tussöy. Jalat otettiin uusiokäyttöön vanhasta sängystä ja ne sopivat hyvin, vaikka vanha sänky oli Sotkasta. Kuitenkin säästettiin tässäkin reilusti rahaa ja myös luontoa. Vanha sänky meneekin jätelavalle, kun moinen tulee taloyhtiön talkooviikonloppuna pihalle. Valitettavasti se on niin pahasti painunut sieltä täältä, että sitä ei voi kierrättää eteenpäin.
Uuden sängyn myötä myös nukkumaanmenosta on tullut miellyttävää. Sänkyyn tekee mieli. Se ei ole enää jokailtainen pakkopulla, vaan ihana syli, johon haluaa käpertyä mahdollisimman pian illan tultua ja huokaista onnellisena. Hyvät yöunet ovat myös auttaneet muihin ongelmiin, kuten esimerkiksi herkkujenhimoon ja tietenkin käyttäytymismallit valvominen+herkkujen syönti on jäänyt sen myötä pois.

Samoihin aikoihin bongasin myös paikallisen ilmaislehden kannesta ilmoituksen uudesta kiropraktikosta. Kuitenkin heitin lehden roskikseen ja unohdin koko jutun, mutta kun alkoi uuden sängyn myötä kropan jumitkin VÄHÄN helpottaa, niin aloin pähkätä asiaa että menisinkö hierojalle vai kiropraktikolle, hierojalla olen käynty ennenkin, mutta apu ollut tosi lyhytaikaista. Kiropraktikko kiinnostaisi, kun jäin miettimään olisko mulla kropassa muutakin vaivaa, kuin jumiset lihakset. Googlasin ja löysinkin nettiajanvarauksen tuossa melko lähellä vastaanottoa pitävälle naiskiropraktikolle. Kuitenkin oli pakko kysyä vielä fb:n kautta, että voiko näin sairaalloisen ylipainoinen hyötyä kiropraktiikasta, ei minua saa taivutettua mihinkään ihmeellisiin niksautus- ja rusautusasentoihin, mitä googlaamillani youtubevideoilla näin. Olin jo perumassa koko juttua!! Hän vastasi, että ole huoleti, kaikille löytyy sopiva keino saada kroppa kuntoon ja minähän sitten menin. Voi autuus ja taivaallisuus! Nyt takana on kolme käyntiä ja vielä aion käydä yhden kerran. Moni normaali”kuntoinen” varmasti hyötyy jo yhdestä tai kahdesta käynnistä, mutta minähän en ole kehoani hoitanut mitenkään, vaan päinvastoin rankaissut sitä ja kohdellut todella huonosti kaikin tavoin. Kiropraktikko sai kroppani vetrymään todella paljon ja hän kävi läpi koko vartalon ongelmapaikat, päästä jalkapohjiin! Eikä se ollut mitään vääntelemistä tai rusauttelua(paitsi muutamasta kohtaa), vaan lähinnä sellaista painelua ja hieromista, mutta kuitenkin täysin erilaista kuin hierojan suorittama. Paljon intensiivisempää ja tehokkaampaa! Asennot olivat mahallaan/selällään makuu ja hoitopöydän laidalla istuminen, eli ei mitään akrobatiaa todellakaan! Kaikki plantaarifaskiittivaivat ja muut kolotukset saivat kyytiä. Lonkankoukistajatkin! Hinta oli 60euroa kerta, eli ei edes niin kallis kuin odotin. Varsinkin kun tuntui että yksi käynti auttoi enemmän kuin useampi hierontakerta.

Kiropraktikkokäynneillä oli muutakin arvoa, kuin fyysinen. Se miten hän kohteli kehoani ja miten kehoni reagoi kiropraktiikkaan avasi silmiäni monella tapaa. Kroppani alkoi tuntua hyvältä ja taas ”omalta” ja parantava kosketus sai minut ajattelemaan, että olen ihan hyvä tälläisenäänkin. Kävely ja liikkuminen alkoi tuntua taas miellyttävältä!  Itsetuntoni parani monellakin tapaa ja huomasin ilokseni peilistä, että ryhtini parantumisen myötä myös rumat niinsanotut selkätissit ovat pienentyneet lähes olemattomiin!

Mutta nyt en ehdi kirjoittelemaan enempää, vaan pitää alkaa rustata tuota kelan hakemusta ja tunnin päästä on psykoterapia-aika.

Kaksi psykoterapiaa ja rankka viime viikko takana

Kaksi psykoterapiaa ja rankka viime viikko takana

Eihän tänne ehdi ees kirjoitteleen.. Ollu ihan tosi haipakkaa, mä koko ajan odotan että koska alkaa se tasainen perusarki, mutta tuntuu ettei sitä kuulu eikä näy..?
Viime viikolla oltiin perheen kesken laivareissulla ja Disney on ice Frozen-esitystä katsomassa, sitten lähdettiin viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea, kun mun äiti oli sairaalassa ollut koko viikon ja käytiin häntä katsomassa sekä huolehtimassa isälle ruokaa ynnä muuta. Onneksi mummolla ei mitään hengenhätää ollut, mutta selkeesti jotain vakavampaa epäilivät, kun kokonaisen viikon pitivät sydänvalvonnassa.
Lapsetkin reagoivat jo siihen hieman, että ei ehditty käydä kotona kuin kääntymässä, että helpolla tässä ei olla päästy, vaikka onkin ollut kivaakin tekemistä.
Alkuviikosta nyt olin toista kertaa psykoterapiassa ja vaikuttaa ihan hyvältä. Nää kaks ekaa kertaa olen ollu omakustanteisesti, kun sain omalle psykiatrille ajan vasta ensi kuun loppuun, joten lähetteen saaminen venyyyyy..

Paino ja ahminta ovat olleet hyvin kontrollissa, kun tuon mun lomareissun jälkeen mä olen joka ilta mennyt samaan aikaan muun perheen kanssa nukkumaan. Olen siis saanu unta vähintäänkin tarpeeksi, mutta toisaalta mulla ei ole ollut lainkaan omaa aikaa. Lasten kerhoajatkin on menneet asioita hoidellessa ja ensi viikolla ei ole hiihtolomien takia kerhoja lainkaan. Mä kaipaan todella kovasti sitä, että saisin tehdä omia juttujani, ees sen pari kolme tuntia!
Eilen mulle tuli sellainen tilaisuus, kun mies lähti lasten kanssa mummolaan ja olin puolenpäivän jälkeen jo yksin kotona. Se vaan, etten ollut varautunut yhtään ja en meinannut osata päättää tuhlaisinko ajan tehokkaaseen tekemiseen, vai laiskotteluun. Laiskottelu ja oma aika voitti ja sorruin lopulta tilaamaan pitsan, kun näytti siltä että alan himoita laivakarkkeja nälkääni. Mukamas ei ollut ”mitään ruokaa” kotona. Söin sen verran että nälkä lähti(ehkä vähän liikaakin) ja katselin lempisarjaa viaplaysta ja tein samalla käsitöitä. Illemmalla sitten päivällisiltapalaksi kolmasosan ja tänään loput lounaaksi ja vaikka maha onkin täysi, en mielestäni ole sortunut nyt pahemmin ahmimiseen. Silti vähän mietityttää pitsan tilaamisen motiivit ja muut sen syömiseen liittyvät tunteet, ei kuitenkana ollut sattumaa että tilasin sen juurikin näin ollessani ypöyksin. Jos mies olis ollut kotona mun kanssa, todennäkösesti me ei oltais tilattu kotipizzaa, koska se on miehen mielestä liian kallista. Kallista se olikin, mutta toisaalta sain siitä kolme ateriaa.. En tiedä onko se sitten ravitsemuksellisesti hyvä juttu syödä kolmella aterialla tollaista mättöä..

Seromexin olen nyt aloittanut ihan kunnolla uudestaan, en osaa sanoa onko siitä ollut vielä apua.. En ainakaan ole pahemmin mitään mättänyt, tosin ei ole ollut tilaisuuttakaan.
Mulle on tullu siitä ihan hirveää ruokatorven kipua, oksetusta ja infernaalista närästystä, kun otin sen illalla nukkumaanmennessä. Tuntui että koko mahalaukku kiehuu ja ei auta mikään, yksi ilta otin jotain 3-4 rennietä, litkin lasikaupalla vettä ja lopulta nukahdin ämpäri sylissä puoli-istuvaan asentoon. Kamalaa, kun tuntui että oksennan ihan just ja pelotti, että jos se lääke tuntuu noin pahalta mahassa, että kuinka kamalaa sitä olis oksentaa… Nyt kun oon ottanut sen ruuan yhteydessä, niin onneksi ei ole moisia tuntemuksia tullut.
Toinen outo juttu, että mulla piti menkat alkaa yli viikko sitten ja mulla tulikin viikonloppuna ihan selvät ovulaatio-oireet, TAAS. Tein varmuuden vuoksi raskaustestinkin jo yks päivä, ihan täysin nega, mutta ihmettelen että tuo seromexikö sitä kiertoa nyt sekottaa, kun ennen ollut ihan päiväntarkka kiloista ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta huolimatta. Outoa.

Loma takana

Loma takana

Aika rientää kuin siivillä, tuntuu että tuo väli joulusta ja uudestavuodesta tähän lomareissuun meni aivan todella nopeasti. Lomasta puhumattakaan, melkein tuntuu että olinko mä siellä tosiaan viikon?
Kyllä mä ilmeisesti sitten olin ja nautin kyllä täysillä. Mutta ihaninta oli palata kotiin, miehen kanssa ekat päivät oli täyttä kuhertelua kuin vastarakastuneet ja lapsiakin tullut katsottua tässä ruusunpunaisilla laseilla.
Näin unta että jojoilin taas lomalla 5kg ja kotiin tultuani aika tarkkaan pitikin paikkaansa. Tosin kävin pari kertaa vessassa ja lähti heti pari kiloa. Olin siis todella turvoksissa, varsinkin jaloista, kun lennot vaikuttivat paljon, mutta myös runsas alkoholin juominen ja hiilarisen moskaruuan mättäminen. Eilen vielä tilattiin kotipizzaa ja vaikka en siihen omaan ihan turvaruokaani tukeutunutkaan, niin aikamoinen lätykkä sieltä tuli otettua. Puolustaudutaan nyt edes sillä, että söin siitä kaksi päivää.

Koko syömishäiriöasian olen taas koittanut työntää jonnekkin syvälle syvälle, mutta eihän se kauheasti tuolla lomalla onnistunut, vaan on nyt entistä enemmän mielessä.
Mun toinen (tapaturmia jo hoikkana teininä kokenut) polvi on alkanut vihotella joitain viikkoja sitten ja rutisee ja naksuu, jos sille laittaa enemmän painoa sitä liikuttaessa. Onneksi se ei kuitenkaan ole kipeä, mutta luulen että on vain ajan kysymys, sen verran kauhealta tuo rutina tuntuu ja en ole ihan varma kuuluuko se jopa muidenkin korviin. Tuolla tuli käveltyä paljon, tanssittua, ravattua rappusia ja kaikki oli tällä kunnolla ja ylipainolla tuskaa. Koneessa juuri ja juuri turvavyö mahtui kiinni, tarjotin ei mahtunut lainkaan auki ja söinkin ruokani nerokkaasti syliini asetellun käsimatkatavarakassin päältä. Olikin ihan jees keksintö, koska tätä tarjoitinasiaa stressasin KAMALASTI, mutta loppujen lopuksi se oli murheista pienin. Mun jalat oli aivan kauhean turvoksissa jo ennen lentoa ja tällä massalla paljoa huvittanut jaloitella lennon aikana, onneksi sain nostaa jalat ylös kun vieruskaverit lähtivät yhtäaikaa vessaan ja jonottamisen takia olivat melko kauankin poissa. Pelkästin että saan veritulpan, huih..
Itsetuntoa ei myöskään hivellyt uikkarissa esiintyminen, vaikka ostinkin ennen reissua melko hyvin mun kroppaa imartelevan mekkouikkarin. Meidän hotelli olikin aikuisten hotelli, tosin tuntui että ne mammat kyttäsivät enemmän kuin nuoremmat..  Hotellilla poreammeetkin oli upotettu maahan ja tällä elopainolla uikkareissa sinne pääseminen ja varsinkin pois punkeaminen oli hankalaa, ku se oli sitä jo normaalipainoiselle kaverillekin. Eipä kyllä siellä allasalueella sitten viihdytty muutenkaan, sillä vesi oli melkoisen kylmää, vaikka mukamas altaan ja porealtaiden piti olla lämmitetty.
Hotellihuoneessa mun puolella sänkyä oli vastapäätä peili joka myös kyllä todella koruttomasti paljasti koko totuuden, mä olen kyllä tosi valtava maatessani ja mahani on kuin jäätävä kasa pullataikinaa.
Itsetunto, älä jätä! Pliis, tule takaisin?! Noh ainakin jotain positiivista, että mun kasvojen iho voi tosi hyvin ja kädet myös, ovat niin pehmoiset, ettei uskoiskaan. Ennen lähtöä ne kun olivat niin karheat ja kuivat, että iho ihan repeili ja vuoti verta. Ja kun mies oli mua niin kovasti ikävöinyt, niin sen kehut ja ihana uusrakastuneisuus on ollut kyllä mannaa. Mulla on aivan mahtava mies ja parisuhde! ❤ Lapsetkin tuntuneet niin lahjalta ja muutenkin oma elämä onnekkaalta. Arjesta myös on osannut nyt iloita eri tavalla, onneksi meillä on viikon päästä taas laivamatka, tosin perheen kesken, niin ei ihan kunnolla ehdi arki yllättämään.

Sain tänään vihdoin varattua myös sen psykoterapian. Muistan katselleeni yhtä terapeuttia täältä, joka oli erikoistunut syömishäiriöihin ja nyt bongasin hänet uudestaan ja sain ajan heti jo huomiselle, huih! Toivottavasti hällä on osaamista myös tämän ääripään juttuihin, koska tuntui että vähän jokatoisella terapeutilla oli asiakaspaikat täynnä, eivätkä ottaneet uusia asiakkaita.. Tosin en tiedä miten paljon loppujen lopuksi eri syömishäiriöt edes eroavat toisistaan, jos tarkastellaan yleistä sairastumisen mekaniikkaa ajatusmaailmaa ja toipumisprosesseja.. Tai esim oli kyse mistä tahansa riippuvuudesta.

Kirjoitan varmaan heti huomenna tästä aiheesta lisää, että miten meni, nyt kipin kapin perheelle ruokaa kokkaamaan

Se vaikein kaapista ulostulo..

Se vaikein kaapista ulostulo..

Joulunpyhät ja viimeinenkin lomanripe lusittu. Ei se niin kauheaa ollut, mulla on ollut nyt ”hyvä kausi”, ainakin mielialan suhteen ja yleensä syömiset noudattaa samaa kaavaa. Tosin suklaata on mennyt aika hirveästi, kuten muitakin herkkuja, mutta jos en ole ahminut, niin en osaa ees ajatella sitä pahana. Paino kuitenkin pompannut taas takaisin tuttuihin lukemiin..

Edellispäivän aamuna soi puhelin ja mun isäni soitti. Mutsi oli sanonutkin, että nyt vasta se oli ilmeisesti sisäistänyt sen, kun oli äidiltä kuullut että mulla moinen ongelma on. Äidillekin tästä kuitenkin kerroin jo ainakin 2kk sitten, en tiedä eikö se sitten oo aikasemmin faijalle kertonut, ei vissiin sitten.. Joka tapauksessa vaikeaa oli, mutta myönsin sitten että on syömishäiriö ja ahmista ja olen käynyt juttelemassa. Ja että lääkäri on ehdottanut psykoterapiaa, mutta pitäis sitten etsiä itse terapeutti ja mulla ei ole siihen varaa. Faija oli kovin harmissaan siitä, että olen salaillut asiaa ja lupasi maksaa viulut, jos jonkun sellaisen hyvän löydän ja jos siitä olisi vain mahdollisesti apua. Tulipahan vollotettua taas… Tässä siis huomisen kotiläksynä ottaa yhteyttä ainakin muutamaan psykoterapeuttiin.

Mä en ole enää käynyt siellä sairaanhoitajalla, kun olin sillon loppuvuodesta niin kipeänä ja jouduin sen viimeisimmän ajan peruun ja muistin hänen kertoneen, että hän siirtyy muihin tehtäviin. Totesin sitten että, oon tehnyt sen verran käsitöitä(ennen joulua lähes maanisesti) ja fiilis hyvä, että ei maksa vaivaa enää vähäksi aikaa vaihtaa ihmistä siellä, vaan mahdollisimman pian rahatilanteen mukaan etsiä se terapeutti ja heti kun saan lähetteen, niin hakeutua sinne psykoterapiaan. Onneksi sinne nyt pääsenkin vaikka heti aloittamaan jos vaan hyvän löydän. Aiemman lääkityksen lopettelin lääkärin ohjeiden mukaan, mutta jotenkin se sitten jäi niin, että en aloittanutkaan kunnolla uutta lääkettä siihen heti..
Valitettavasti tuo eka lääke, niin hyvä kun muuten olikin, omasi yhden melko ikävän sivuoireen näin parisuhteessa elävälle, totaalinen haluttomuus. Kun pääsin lääkkeestä eroon, fiilis oli hyvä ja itsehoitokeinot kohdallaan, eikä tullut nyt mitään vastoinkäymisiä elämässä niin.. Noh niin tai näin…

Tämän kanssa kuitenkin pitäis nyt skarpata, koska se mahdollisesti auttais hillitsemään myös ruokahalua ja auttais sinänsä myös laihtumisesta samoin kuin kilpparilääkkeen kanssa pitää nyt skarpata. Tosin sen kanssa tällä hetkellä tilanne on se, että se on loppu ja uusin reseptin soittamalla tk:n omahoitajalle viimeviikolla ja ei ainakaan vielä ole tullut ilmoitusta että olis haettavissa apteekista.. Huonompi juttu sinällään, mutta ei kai auta kuin odotella.
Lisäks mulla saattaa olla astma! Kun tosiaan olin sillon kipeänä, mulla oli TAAS infektioastma ja kävin päivystyksessä, niin se lääkäri oli ihan ihmeissään, että eikö mua ole kontrolloitu noitten jälkeen, kun kuulemma jatkuvat infektioastmat viittaa aivan selvästi siihen, että mulla olis lievä astma, joka sitten oireilee kun tulee tulehdusta. Nyt kun oon itseäni kuulostellut, niin onhan mulla ihan selvät astman oireet, mutta jotenkin niihin on vain tottunut. Nyt tänäänkin illalla makoiltiin miehen kanssa sängyllä ja juteltiin ja hassuteltiin, niin tuo nauraminen sai mut yskimään keuhkoja pihalle kauhean uloshengityksen vinkunan kera.. Normaaliako, ehkä ei? Ja siis tosiaan olen jo täysin parantunut tosta taudista, siitä on jo toista kuukautta varmaan, kun se oli ja meni…
Mun pitäiskin sen astman tiimoilta varten varata omalääkäriaika, mutta mun edellinen käynti omalääkärille edelleen kummittelee tuolla takaraivossa miten se jätti KAIKEN, koko TUNNIN käynnin kirjaamatta ja vähän pelottaa ja ärsyttää, että en tiedä pitäiskö vaan anoa omalääkärin vaihtoa. Pitäis myös varata aika sinne kilpirauhasen ultraan, kun se päivystyslääkäri kirjotti siihenkin lähetteen, kun sanoin että mulla piti olla kontrolli muutenkin(ja siitä ekasta kerrasta on jo kohta vuos) ja mulla oli sillon sen sairastamisen yhteydessä nyt tosi paha pala kurkussa. Tosin se helpotti kans, mutta joka tapauksessa siellä kontrollissa käydä, kun kerran sellaiseen pääsee ja kilpirauhanen on aristava edelleen. Ehkä mä hoidan nää kaikki nyt ens viikolla.

Ystävystyin myös joulun alla vähän syvemmin yhden naapurini kanssa ja sain olla luottamuksen arvoinen muutamissa isoissa asioissa. Aika kivalta tuntui sekin, vaikka rankkoja asioita olikin.
Lisäksi käytiin pariinkin otteeseen eri tyttöporukalla kaupungilla, ekaa kertaa tässä kaupungissa mulla oli joku paikallinen oma ystävä, jonka/joiden kanssa tehdä jotain tai mennä jonnekin. Eihän siihen mennytkään kuin viisi vuotta 😀

Reissuunkaan ei ole kuin pari viikkoa. Huonon itsetunnon aiheuttama suhtautuminen koko lomaan, saati matkaan alkaa jo lieventyä, osittain sen takia että värkkäsin tosiaan käsitöitä kaikille lahjaksi, mutta myös myyntiin joulun alla ja koen nyt jotenkin enemmän ansaitsevani tuon reissun. Lisäksi mies on kovasti kehunut mun aikaansaavuuttani, läheisistä puhumattakaan ja sehän on ollut todella mannaa mulle.
Tilasin miehen siunauksella paketin edullisia vaatteita briteistä ja niistä sen verran moni oli hyvä, että siinäkin mielessä on olo vähän helpottunut. Mulla oli vähän ressiä, että mitä ihmettä mä puen siellä päälle, kun mun kaikki vanhat kesäkuteet alkaa olla jo ihan nuhjaisia. Eivätkä ne ole edes järin kesäisiä ja suurimman osan kanssa näytän aika kauhealta…. Nyt sitten on halpoja tekokuiturättejä taas yhdeksi vuodeksi, kunnes voin todeta taas vuoden päästä saman ongelman, hah!

Kellokin kohta yksi yöllä.. Meillä ollut selkeesti rankka loma, kun tänään ulkoiltiin ja syötiin ja lopulta leffan ääressä koko perhe koisattiin tossa meidän pienellä kulmasohvalla. Mulla ihan jalatkin jumissa, kun pienessä mytyssä yritin jalat pystyssä siinä torkkua, vähän liian hyvin onnistuikin, kun nyt ei väsytä. Mutta onneksi ei tarvitse murehtia tai märehtiä, vaan tieni vie nyt virkkaamaan virkkaamaan……. 🙂

Mukikakkujen yö niskakrampin jälkimainingeissa

Mukikakkujen yö niskakrampin jälkimainingeissa

Ensinnäkin pitää alottaa siitä, että miten mulla oli viime viikolla ihan hirveä niskakramppi. Enkä nyt tarkoita mitään pikku lihasjumia, vaan sellaista kramppia, että päätä ei pystynyt liikauttamaankaan ja kaikki päähän kohdistuvat huoltotoimenpiteet(lol) kuten suihkussa käynti tai hampaiden ja hiusten harjaus piti suorittaa toisella kädellä päätä tukien ja ERITTÄIN varovasti..
Heräsin vain yksi yö siihen, että mun niska oli kuin halvaantunut ja kipu oli niin kova, että itkin vain herättäen miehen, että hakee mulle kipulääkettä ja hän lopulta nosti mut sängystä ylös, kun mä pitelin kaksin käsin päästäni kiinni ja huusin ja itkin!
Tämän siis aiheutti ilmeisesti lihasrelaksanttien avulla liian sikeästi nukuttu yö, tempurtyyny oli selällään nukkuessa ollut jotenkin huonosti ja painanut mun niskan aivan totaaliseen kramppiin.
Lapset olivat hoidossa, kun en lääkkeiden hurjilta sivuvaikutuksilta ja kovalta kivulta pystynyt tekemään mitään. Ravasin päivystyksessä ja nukuin puoli-istuvalteen pieniä pätkiä sohvalla, söin todella paljon kolmiolääkkeitä ja kärsin. Päivystyksessä lääkäri lähetti mut fyssarillekin, mutta hänkään ei uskaltanut tehdä muuta kuin antaa niskatuen mulle automatkoja ja muita liikkumisia varten. Mietittiin jo mahdollista magneettikuvausta, jos vaiva olisi jatkunut ja olin kauhuissani että miten mä muka pääsisin makuuasentoon ja siinä olis sitte pitänyt olla vielä pitkään koko kuvauksen ajan, kääk!
Lopulta ankaran googlailun jälkeen mies alkoi etsiä ja painella multa trigger-pisteitä hartioista ja selästä. Yhdestä kohtaa kun painoi, tuli ihan törkeän kova kipu lopulta pään päälle niin että meinasin siitä itkeä ja huutaa, pitelin vaan päälakeani ja sitten niska alkoi ritistä, ratista ja naksua ja pikkuhiljaa varovasti myös uskalsin sitä liikutella ja tilanne vaan laukesi sitten pikkuhiljaa itsestään. Mutta huh että oli sen jälkeen paikat kipeät. Mielenkiintoista sinänsä, että millainen ketju ihminen on.
Oli kyllä ihan kauhea kokemus, toivottavasti ei tarvitse moista kokea enää koskaan. Edelleen mulla on kyllä niskat ja hartiat jumissa, mutta tämä on semmosta tavallista niskajumia, vaikka inhottavaa tämäkin ja saa pään särkemään ja vaikuttaa unenlaatuun.

Nuo lääkkeet ja kipu saivat aikaan semmosen oudon olon. Ei tehnyt mieli syödä mitään, välillä ei maistunut yhtään mikään,. välillä söin karkkia ihan hulluna. Lisäksi nuo kolmiolääkkeet janottivat ihan törkeän paljon ja en pystynyt edes puhumaan ilman että hörpin välilä vettä pullosta ja silti suu oli välillä täynnä kuivaa vaahtoa! Lisäksi olin tosi turvoksissa, en pystynyt pyyhkimään hanuriani(osittain ensin kivun takia, mutta sitten myös sen takia että olin niin paisunut), sekä jalkani olivat kuin tukit. Joka paikkaa särki liikkumattomuus ja polvet ihan räksähtelivät painon alla, kaamea rutina portaissa liikkuessa. Sormet olivat kuin nippu makkaroita turvonneina ja kankeina ja vaatteet kiristivät ja kinnasivat.. Lasten poissaolo vielä vaikutti negatiivisesti niin, että ei ollut mitään rutiineja ja vuorokausirytmit meni muutenkin ihan sekaisin.Vaikka pakkohan se oli nukkua kun unta sattui saamaan ja valitettavasti vaan joku noista lääkkeistä teki sellaisen väsymyksen, että aloin torkahdella istuvalteen..

Kun niska alkoi parantua, muistin että voisi kai vaakallakin käydä ja oikeasti meinasin kuolla järkytyksestä, kun vaaka näytti karvan vajaa 150kiloa!! Siinä rikottiin omat enkat jo ihan mennen tullen!!!
Onneksi tuo lukema on nyt normalisoitunut, kun nuo nesteet ja syömäni moskan vaikutuksetkin ovat häipyneet ja vaaka näytti jo sitä perus 143kg. Mutta kylläpä se huono ruokavalio ja liikkumattomuus teki ihan kauheaa ololle ja hyvinvoinnille. Olipa hyvä opetus kuitenkin

Sen verran tuo kokemus kaikenkaikkiaan vaikutti myös, että söin niin hirveät överit karkkia ja huomasin kaikki pienenkin ylipainon(olkoonkin turvotusta) haittavaikutukset, että sain ihan hirveästi motivaatiota taas ottaa itseäni niskasta kiinni. En olekaan nyt sitä perus bed-syöpöttelyä harrastanut, vähän olen herkutellut, mutta kuitenkin vielä järkevään tapaan. Ei ole ollut todellakaan niin kuonainen olo ja energiaakin riittää paremmin. Nyt tein mustikkaista mukikakkua, kun olin ensin syönyt iltapalaleivät. Tein myös toisen miehelle(koska yhteen mukilliseen olis tullut puolikas muna ja en jaksanut alkaa säätämään), saa sen syödä sitten aamulla, toivottavasti ilahtuu. Oli tosi herkullista ja tuhtia, eikä sinänsä tuohon yhteen mukilliseen edes tullut niin hirveästi ainesosia ja jotenkin se on konkreettisempaa kun itse tekee ja näkee esim sen sokerin ja rasvan määrän. Purkkaa on tullut myös jauhettua niin että kohta varmaan menee leukanivelet.. 😛

Muutenkin olen koittanut nyt syödä järkevämmin, viikonloppuna reissussa kyllä tuli lipsuttua, mutta kotona on ollut nyt enemmän kasviksia ruuassa ja olen syönyt ensin jotain ruuantapaista tai järkevää välipalaa, ennenkuin syön mitään herkkuja. Toivottavasti tämän nyt vähän aikaa muistaisin..

Häntä koipien välissä..

Häntä koipien välissä..

Vaikka ei sinänsä olis syytä.
Olen taas tehokkaasti vältellyt tänne kirjoittamista. Ei ole kiva aloittaa kertomalla, että olen lihonut edelisestä postauksesta viisi kiloa ja olen ahminut enemmän kuin varmaan kertaakaan tuon sepramin aloittamisen jälkeen.
Vastoinkäymisiä on riittänyt. Poika on ollut aivan mahdottoman haastava. Sitten tuli aivan järjettömän kokoinen visalasku, sekä muita yllättäviä menoja; lapsi kolhi naapurin autoa, ylinopeussakko yms yms yms.
Onneksi kuitenkin nyt kuitenkin pilkistää jo valoa tunnelin päässä.

Mulla oli alkuviikosta aika psykiatrille. Tälläkin kertaa oli venäläistaustainen nimi ja kahden edellisen kokemuksen jälkeen mua jännitti ja pelotti tosi paljon, mitä olisi odotettavissa. Tää tapaus kuitenkin puhui tosi hyvää suomea ja oli tosi ulospäinsuuntautunut, rempseä, kuunteli ja otti kantaa hyvin. Tuli sellainen hyvä fiilis, että hei tämä ihminen on oikeasti kiinnostunut minusta ja mun asiastani ja haluaa minulle hyvää. Se oli todellakin balsamia haavoille.
Lääkitystä vaihdettiin bed:iin paremmin sopivaan(sepramista seromexiin) ja hän suositteli mulle psykoterapiaa tähän syömishäiriöön. Olen sama mieltä, että hyötyisin siitä varmasti paljon. Sainkin sitten tuolta omalta sairaanhoitajalta vinkin terapeutista, johon voisin ottaa yhteyttä ja selvittää että olisko hänellä aikaa ja ammattitaitoa alkaa mun keissiä hoitamaan.
Lisäksi sain lääkäriltä myös lihasrelaksanttia, eikä mulla ole moniin moniin aikoihin ollu paikat näin auki. Ihana tunne.
Lääkäri myös haluaa nähdä mut parin kk jälkeen, että miten lääke on auttanut ja mikä tilanne muuten, samalla sitten tarkistetaan tuo psykoterapialähete-asia. Tuntuu todella helpottavalta, kun ei ole jäänyt jatkohoito tyhjän päälle.

En edes viitsi miettiä edellisen kirjoituksen jälkeen tapahtuneita asioita sen kummemmin, kun vihdoin olen päässyt sinuiksi kaiken negatiivisen kanssa. Kuitenkin sen verran pakko hehkuttaa, että positiivistakin on ollut. Nimittäin varattiin ystävättären kanssa alkuvuoteen kahdenkeskinen rentoutumis-löhöloma. Mulla on tosi ristiriitaiset ajatukset tuosta (”en ole ansainnut tätä, mahdunko lentokoneeseen, häpeääköhän ystävä minua, näytän kamalalta” yms), mutta pääasiassa odotan innolla sitä. Pokkarin tai ristikkolehden kanssa rantatuolissa notkumista, drinksu kädessä ja musa korvissa. Vailla huolen häivää arjen haasteista. Ihan sama olenko ansainnut sitä tai en tai miltä näytän. Mulla kuitenkin odottaa kotona maailman ihanin mies ja maailman ihanimmat lapset, mun ei tarvitse hakea kenenkään muun hyväksyntää!

Ai niin, lisäksi tulin tänään taas aavistuksen ulos kaapista. Kerroin äidilleni, että sairastan bed:iä, selitin vähän yksityiskohtia, kun hän siitä kyseli ja muisteltiin yhdessä että tosiaan tämä on minua tainnut piinata jo lapsena. En uskaltanut sen enempää asiasta puhua, ettei sitten tule mitään syyllisyydentunteita hänelle, kun tiedän että tässä on takana puolin ja toisin kipupisteitä.. Joka tapauksessa hän sanoi, että jos olen valmis ottamaan härkää sarvista, niin rahoitus kyllä psykoterapiaan järjestyy, muutenkin tsemppasi ja kaikin puolin olin helpottunut että kerroin.

136,8kg

136,8kg

Wow, hassua.
Meillä ollaan oltu viime viikko aika pitkälti synttärihuuruissa. Tämän takia olinkin tosi yllättynyt vaakalukemasta, kun tuntuu ettei paljon muuta ole syötykään, kuin täytekakkua, keksejä yms. Roskaruokaakin tuli tilattua, kun siivotessa ei ehtinyt ja jaksanut kokata ja viikonloppuna käytiin ystävien kanssa syömässä ravintelissa ja juhlimisesta ja makeansyömisestä  nälkäisenä vedin koko annoksen lähes lautasen nuollen..
Kuitenkin tuo taitaa olla sitä ”normaalia elämää”, jonka ei pitäisikään aiheuttaa minkäänlaisia muutoksia painoon tai ajatusmaailmaan, tai saada repsahtamaan. Eikä se sitä sitten tehnytkään. Pelkäsin että mätän kakkua, keksiä ja karkkia tuollaisen kiusauksen jälkeen ihan ilman mitään estoja enää, mutta aika maltilla on maistnut. Päinvastoin, kakku lähes jo äklöttää ja eipä hirveemmin ole muutkaan herkut maistuneet. No suolatikkuja söin kyllä loput mitä lapsilta jäi..

Tällä hetkellä akuutein ja jokapäiväisessä elämässä näkyvä ongelma on herkkujen hamstraus. Tällä hetkellä meillä on kaapissa mun kesäreissuilta yhteensä tuoma MUOVIKASSILLINEN karkkia, kun siivotessa keräsin niitä vähän yhteen paikkaan. Niitä oli valtavasti!! Lisäksi kaapissa on kolme pussia sipsiä, joista vanhin on ostettu jo heinäkuun alussa ja on edelleen avaamatta. Mulla on työpöydällä korissa irtokarkkisäkki(1,99e!), mistä puolet syömättä ja purnukassa varmaan puoli kiloa vanhoja irtokarkkeja. Pakkasessa on jätskiä ja laatikot täynnä ties mitä.. Ostan siis vanhaan malliin, vaikka en enää syö niitä vanhaan malliin.
Helppoahan se olis ajatella, että jätä vain ostamatta. Ostamatta jättäminen kuitenkin ahdistaa jotenkin.
Tää koko asia kuitenkin vaatii vähän syvällistä paneutumista ja tarkkaavaisuutta, sillä oon huomannut, että mulla on viimeaikoina ollut myös jonkinlaista pientä ”ostosmaniaa” päällänsä. Toki nyt on ollut Tuurin kyläkauppaan reissua, anttilan alennusmyynnit ja muuta ja koko ostosmania-termi kuulostaa pahemmalta mitä nyt taidan itse tarkoittaa, mutta kyllä mä herkästi ostan kaupasta tai kirppikseltäkin juttuja ihan vaan tunnesyistä, saadakseni parempaa mieltä yms.

Mä oon myös viimeaikoina nukkunut tosi huonosti. En meinaa saada unta, tai sitten jos nukahdan helposti, niin herään jo aamuyön tunneilla valvoen siihen asti että miehellä kello soi. Sitten joko nukahdan tai en, joka tapauksessa univelka vaikuttaa kaikkeen mahdolliseen. Ehkä pitää aloittaa tänään taas melatoniinikuuri, kun on taas arkikin rauhoittunut.