Eilisen lenkin fiiliksiä, kipua ja täytekakkua!

Eilisen lenkin fiiliksiä, kipua ja täytekakkua!

Olin jo varma että joko tämä minun hienosti alkanut reippailu-ura päättyi ekan viikon jälkeen, mutta muistin että kukas muu se kissan hännän nostais.. Noh, päätin tiistaista viisastuneena lähteä lenkille heti kun mies tuli töistä ja päätin sitten tehdä vähän isomman lenkin. Ensin jalkoihin sattui aika kovasti(penikat ja pohkeet) ja tuli niin kovia vihlaisuja nivusesta, että luulin jo kääntyväni takaisin, mutta kun lihakset vähän lämpenivät ekan kilsan jälkeen, niin kävely oli erittäin miellyttävää ja reitti oli kiva ja uusi. Yhteensä reitille matkaa tuli noin 5km. Jes, kyllä oli hyvä fiilis kun pääsin kotio ja katoin sports trackerista kilsat! Aikaa tuohon meni noin 1h10min, tosin lisäksi kävin kaupassa ja loppumatkan kotiin kävelin kauppakassi toisessa kädessä, niin hidasti ehkä vähän.
Kotona kun otin lenkkarit pois, käveleminen sattui aika paljon ja jalkapohjakipu on ollut tänäänkin riesana enemmän tai vähemmän ja mielestäni pahempana kuin viime viikolla.. En tiedä pitäisikö yrittää päästä tämän kanssa lääkäriin, todennäköisesti edessä olisi päivystyksessä istumista, ei houkuttele, mutta katsotaan nyt miten tämä kehittyy..

Tein eilen myös kakkupohjan anopin synttäreiksi ja tänään koristelin sen. Olen aika usein tehnyt synttäreiksi isovanhemmille tai puolisolle kakun ja niin päätin tehdä nytkin, kun sattui olemaan pieni purkki vispikermaa, missä oli huominen päivämäärä. Kermaa siis ja mansikoita, parasta yksinkertaisimmillaan. Tosin nyt ei kyseessä ollutkaan mikään jättikermaunelma, vaan piskuinen kahden munan kakku. Käytännössä siis me neljä aikuista ja 2 lasta syömme sen kerralla tänään, riesana kun on aina yleensä ollut kakku josta riittää ja riittää ja minä sitten herkkupeppuna uhraudun syömään sitä useamman päivän(tai niin kauan kun sitä riittää, eli ei kauaa).

Lips lips lipsuu…

Lips lips lipsuu…

En ehtinyt eilen lenkille, koko loppupäivä meni plörinäksi, kun perunat eivät meinanneet kypsyä ja lopulta saatiin lounasta syötyä vasta alkuillasta ja kaikki viivästyi ja en viitsinyt sitten miestä jättää yksin lasten kanssa hoitamaan iltatoimia.. Harmittaa etten ottanut jotain pientä välipalaa ja lähtenyt siinä vaiheessa, mutta oli niin tajuton nälkä että en sit ajatellut järkevästi.  Sit lopulta sorruin myös vähän napostelemaan, mutta määrällisesti onneks namuja meni ehkä jotain 50g paikkeilla. Huomaan myös, että selkeästi nuo jemmaan jääneet lempikarkkini suorastaan huutelevat mun nimeä, vaikka luulin ettei se olis ongelma.. Noh, kunhan tuo viimeinen pussillinen on syöty, niin sekin ongelma poistuu ja en osta enää varastoon sen enempää, kuin olen valmis kerralla syömään..

Tänään olen jo varautunut eilisenlaiseen ongelmaan, söin nyt lounaan vähän myöhemmin ja oottelen että ukko pääsee salilta ja lähden heti samantien ennenkuin aletaan ees valmistella päivällistä. Toinen vaihtoehto on lähteä vasta, kun on saanut lapset nukkumaan, mutta lapsilla on viiikonlopun jälkeen rytmi edelleen vähän sekaisin ja esikoinen eilenkin nukahti vasta melkeen 23 maissa! Normaalisti siis klo 20 meillä syödään iltapala ja viimeistään 21-21:30 olisivat sängyissään, tai vähän voi venähtää jos esim kylpevät pitempään..Tosin niin kauan kun olen kotiäitinä, niin liekö tuo niin tarkkaa..

Vähän myös ahdistusta ilmassa, kun joudumme lasten ja yleisen ajanpuutteen takia luopumaan kissoista. Ovat jo eläkeiän kynnyksellä, eivätkä oikein koskaan ole sopeutuneet lapsiin. Vauvojen kanssa tulivat vielä hyvin toimeen, mutta nyt kun lapset ovat vikkeliä ja äänekkäitä, sekä ajoittain muistuttelusta huolimatta kovakouraisia, niin on alkanut ilmetä ongelmia ja häiriökäyttäytymistä.
Onneksi ystäväni on luvannut ottaa nuo eläkeläispäiviä viettämään vela-kotiin, joten saavat siellä rauhaa ja varmasti tarpeeksi huomiota. Vaikka uusi koti on hyvä ja tuttu, niin kyllähän tämä koville ottaa. Itsesyytökset ovat kovia, vaikka järjellä ajateltuna olisin todella itsekäs ja inhottava, jos eväisin kissoilta tuon mahdollisuuden. Kuitenkin ne ovat olleet seurana ja lohtuna vaikeina vuosina, mutta yritän nyt ajatella, että tämä on heille palvelus, niinkuin onkin ja olen varma että ovat onnellisempia siellä, kuin täällä.

Tavistiistai ja houkutuksia houkutuksia..

Tavistiistai ja houkutuksia houkutuksia..

Miehen aktiivisuusranneke on minulle liian tiukka, tai juuri niin sopiva, että se hautoo kättä eikä ole mukava. Olisi kiva kuitenkin sitä käyttää, kun se motivoisi liikkumaan ihan tässä sisällä ja pihallakin lasten kanssa.. Meillä olisi ehkä siiehn myös yhteensopiva sykemittari, mutta kuulemma siitä on patterit loppu. Kokeilin sitä raskausaikana, kun mun syke tuntui hakkaavan kovasti, mutta onhan siitä jo aikaa. Pitäiskin kaivaa se tänään ja testata.
Kuitenkin itsellä on niin huono kunto, että vähän reippaampi kävely jo nostaa sykettä ja motivoisi paremmin kun voisi suoranaisesti seurata oman toiminnan merkitystä ja vaikutusta.

Eilen oltiin iltapäivällä kaupassa ja yllättäen siihen vierähti koko päivä. Jalkoja särki taas linttakenkien ansiosta, mutta kyllä varmasti askeleitakin tuli paljon, kun monta tuntia tuolla oltiin palloilemassa ympäriinsä. Aktiivisuusranneke on siitä huono, ettei ota huomioon sitä jos työntää rattaita(joita siis työntelin koko tuon reissun), joten rannekkeen mukaan askeleita ei mukamas tullut kuin 3000 ja risat. Tämä ongelma siis tulee muutenkin noilla vaunulenkeillä eteen. Mutta luulen että jos tää kävelyinnostus nyt pysyy, niin voishan sitä noihin välineisiin vähän panostaakin 🙂

Äsken teki mieli avata tuommoinen karkkipussi, mutta vastustin kiusauksen. Vaikeaa taas viikonlopun jälkeen palata ruotuun, varsinkin kun vaaka kyllä muistutti että on lipsuttu. Toisaalta se näytti viime viikonloppuna 2kg enemmän, mutta tiedän että kyse oli siitä että tuli nauttittua hieman alkoholia, syötyä hirveästi herkkuja yms, eli oli väliaikainen pompahdus ylöspäin vain. Mutta kuitenkin, ilman sitä ei varmaan olis tätä päätöstä tullut tehtyäkään, että tuon mättämisen on loputtava.

Eka viikko ja viikonloppu takanapäin!

Eka viikko ja viikonloppu takanapäin!

Wipii!
Tosin ei tässä nyt ihan tuulettaa kannata, mutta kuitenkin, arki meni tosi hyvin ja kävin kuitenkin kolmena päivänä lenkilläkin! Viikonloppu sen sijaan oltiin reissussa ja autossa tuli istuttua yhteensä varmaan ainakin 800km ja sen takia rytmit oli vähän hakusessa. Lisäksi tuli kyläiltyä notkuvien herkkupöytien ääressä, joten väistämättä sitten tuli vähän lipsuttua ja Tuurin kyläkaupasta ostettua muutamia sellaisia herkkuja mitä ei muualta saa. Ne nyt tuossa vähän kummittelevat. Mutta ei se nyt niin vakavaa ole, näinhän se normaalissa elämässä menee, että kun on lomaa ja irroitutaan arjesta, niin voikin lipsua ja sitten kotona taas palataan pikkuhiljaa siihen oikeaan rytmiin ja kuriin.
Eikä edes tuottanut tuskaa, aamupalaksi söin 2 palaa paahtoleipää ja 2 kuppia kahvia sen normaalin ison leipäpinoni sijaan.. Lounasaikakin venähti, kiitos reissussa rytminsä sekottaneiden lasten, sain syötyä ”lounaani” vasta nyt iltapäivän kynnyksellä. Ruuan päälle avasin vielä ostamani 100gramman smash!-pussin, mutta ei ole mitään mättämisenhimoa(ja minun mittakaavassani tuo sata grammaa on vähän!), en ole syönyt näitä varmaan vuoteen joten maistuu ihan älyttömän hyviltä.. Pientä omatunnon kolkuttelua, mutta maistellaan nyt.. Onneksi tuli ällö olo jo ennenkuin pussin pohja alkoi häämöttää, huh.

Jääkaappi on aivan tyhjä, vaikka kävin yöllä vielä hakemassa maidon ja leivän huoltoasemalla, se maitokin loppui kesken päivällisen. Kohta siis taas tekemään viikon ruokaostokset ja samalla pitäisi keksiä jotain helppoa ja hyvää lounaaksi..

Ai niin myslistä vielä piti avautua! Söin sitä ennen lähtöä perjantaina ehkä 1-2dl ja pe-iltana vatsani kupli ja kuohui ja oli aika kiusallista kun oltiin tosiaan kylässä.. Kävin kakkoshädällä ja piereskelemässä varmaan miljoona kertaa ja maha oli täynnä ilmaakin kuin ilmapallo, oli todella kiusallista ja inhottavaa! Ensi satsin teen ilman pellavansiemeniä, en tiedä johtuiko niistä, mutta miehellä ne teki aikoinaan saman efektin. Ainakin liian tujua tuo mysli oli tottumattomalle vatsalle, kun normaalisti olen syönyt tuollaista, missä on vain viljaa ja pähkinöitä..

Huih, olen epävakaa, kuin eilinen ilma! Eli hoitoonhakeutumisen vaikeutta, ahdistusta ja ahmimishimoa..

Huih, olen epävakaa, kuin eilinen ilma! Eli hoitoonhakeutumisen vaikeutta, ahdistusta ja ahmimishimoa..

Jäin pyörittelemään mielessäni tuota lääkäriin hakeutumista ja etsin jo numeron varatakseni omalääkäriajan. Sitten huomasin että omalääkärini on nykyään venäläinen. En siis ole käynyt kuin kerran terveyskeskuslääkärissä täällä, joten omalääkärini on vuosien varrella ilmeisesti vaihtunut. Olen ehkä hieman rasistinen, mutta muutamat omat kokemukseni menneisyydessä kertovat etteivät venäläiset terveyskeskuslääkärit ole kovin empaattisia tai muutenkaan kovin motivoituneita, tai kyse on lähinnä vaan kulttuurierosta, ja terveyskeskuksen mahdollistamista resursseista auttaa potilasta. Eli kiire, kielimuuri ja evvk. Toki voin olla väärässä ja hyi minua kun näkemättä tuomitsen, mutta toimin nyt puhtaasti vaistojeni varassa ja peräännyin.
Harmittaa, kun näin jo sieluni silmin meneväni jollekin lasteni neuvolalääkärin kaltaiselle mukavalle, lämpimänoloiselle empaattiselle naiselle(tai miehelle), joka katsoisi tosi syvälle silmiin ja sanoisi ammattilaisena asioita, jotka toisivat lohtua ja tsemppaisivat ja minulla olisi viimein helpottunut olo, kun vihdoin hain apua ja virallisen diagnoosin myötä kokisin että  paraneminen voisi kunnolla alkaa.

Ehkä tälläistä palvelua saakin vain yksityiseltä..

Tutkin, saisinko aikaa yksityiselle ja olisi tänään ollutkin yksin psykiatrian erikoislääkärille 60min aika, mutta sellaiseen aikaan jotta mies olisi joutunut tekemään erikoisjärjestelyitä ehtiäkseen siksi kotiin. Sehän ei hälle oikein sopinut ja seuraavat vastaanottoajat olisivat vasta viikon päästä. Eikö viikon päästä sitten kävisi, kysyi mies. Viikonloppu, viikko, kuukausi, iäisyys. Kaikki kuulostaa pitkältä, ainakin ihmiselle joka koittaa nyt elää päivä kerrallaan ja selvitä tästä kaikesta yksin kunnialla.


Turhauduin ja ahdistuin. Itkettää. Tekee mieli ahmia jotain. Söin juuri 45min sitten kunnollisen lounaan, joten nälkä minulla ei ole, vaan paha mieli koska mies ei koe asiaa niin tärkeäksi kuin minä. Tai ei ymmärrä, miten iso kynnys tuo lääkärille meno asian tiimoilta minulle on ja mitä enemmän sitä taas mietin, niin haluan siirtää sitä taas ja tiedän että se jää. Nytkin mietin että onko se oikeasti sittenkään tärkeää. Tarvitsenko oikeasti diagnoosia mihinkään, jos en välttämättä tarvitse muuta ammatillista apua? Lisäksi jos siirrän sitä ensi viikolle, minun pitäisi ottaa se aika päiväsaikaan ja selittää jotenkin lastenhoitajalle, että miksi olen menossa lääkäriin keskellä päivää.. Ahdistaa ajatus, että minun pitäis tämän takia valehdella tai kertoa totuus esim appivanhemmille, eeeei kiitos.
Olen vihainen miehelle, kun ajattelen että hänen mielestään asia ei ole tärkeä ja toisaalta itselleni, koska olen liian ”kaikkinythetimulle”, tein itsestäni martyyrin ja ahdistaa, että tärkeäksi kokemaani asiaa pitäisi siirtää. Mietin myös katkerana, että ajatteleekohan mies, että yksityinen psykiatri olisi vain ajan- ja rahanhukkaa koska kuitenkin ensi viikolla olen jo unohtanut koko tämän jutun ja palannut takaisin vanhaan..? Tätä ajatusta mietin usein. Vaikka oikeasti kyllä tiedän, ettei sillä ole mitään merkitystä!! Perkele sentään tätä pääkoppaa.

Olen suunnattoman ärsyyntynyt siitäkin, että näinkin pieni vastoinkäyminen saa jo miettimään miltä tuntuisi syödä itsensä ähkyksi, jopa lapsen nähden. Noh, en kuitenkaan sortunut, aion mennä tänään kuitenkin lenkille kun mies tulee, vaikka jalkoja särkeekin. Ahmitaan sitten vaikka asfalttia, jaloilla. Suututtaa.

BED ja pohdintaa, pitäisikö mennä lääkärille..

BED ja pohdintaa, pitäisikö mennä lääkärille..

Arki menee nopeasti, näköjään ilman herkkujakin.
Tietokonepöydällä on pussinjämä hopeatoffeita, jotka ostin viime laivareissulla. Mies on niitä lähinnä syönyt ja olin vihainen, että joutuu ostamaan minulle uusia. Sen alla on 330g suklaamakeisrasia, jonka söin lähestulkoon yhtä soittoa viime viikolla yhtenä päivänä lasten päiväuniaikaan ja vielä kipollinen itsetekemää jätskiä päälle. Piti syödä nopeesti, ettei lapset ehdi herätä ja mättäminen jää kesken..Tuli paha olo, eikä ruoka maistunut ja jätin päivällisen väliin ja lopulta illalla vetäydyin tänne ”hoitamaan asioita” eli syömään loputkin namut mitä oli jemmaan kaappeihin jäänyt.
Rasia on edelleen tuossa, en ole ehtinyt siivoamaan täällä huoneessa lainkaan, koska ainoa lapsivapaa aika menee tähän blogin kirjoittamiseen(eikä aina edes riitä, kun esikoinen nukkuu nykyään vain pienet torkut). Eipä kyllä ole tarvettakaan. Tuo rasia on viimeisin muistutus siitä, että minulla on BED, syömishäiriö, ahmimishäiriö(tai ahmintahäiriö taitaa olla se virallinen termi).

Olen tässä jo pitkään miettinyt, että pitäisikö minun mennä lääkärille hankkimaan ihan virallinen diagnoosi. En koe että voisin saada sieltä mitään apua, en saanut apua silloin keskivaikeaan/vaikeaan masennukseenkaan. Mutta haluaisin virallisesti papereihin tuon tiedon, että minulla on tämä sairaus ollut teini-iästä asti ja että ylipainolleni on syy. Jo ihan senkin takia, että jos en nyt itsekseni tähän pysty, niin ehkä sitten myöhemmin on helpompi saada ehkä esim lähete eteenpäin, kun kyse ei ole ”uudesta” asiasta lääkärin silmissä.
Toisaalta keskusteluapukin voisi olla hyvä, tai jonkinlainen tsemppari mutta esim ravintoneuvonnalle en koe tarvetta ja epäilen että lääkäri sitä kuitenkin ekana suosittelee..

Kuten olen aiemmin maininnutkin, olen erittäin tietoinen ravintoasioista.
Raskausdiabetesdieettien myötä opettelin kaikki hiilari-rasva-protskuasiatkin ja meillä syödään melko kasvispainotteisesti verrattuna esim virallisiin suosituksiin ja välipalat ovat kohtalaisen järkeviä(siis muilla paitsi itselläni). Pääruuilla lisukkeena siis on useammin kasviksia, kuin perunaa, riisiä tai pastaa. Koin jo silloin raskausaikana aivan typeräksi tuon ravintoneuvontakäynnin, ainakin näillä nykyisillä virallisilla ravitsemussuosituksilla. Muutenkin tuli sellainen olo, että mua pidettiin tyhmänä, koska olen ylipainoinen. ”Ranskanperuna ei ole vihannes, hih hih”.. Lisäksi ärsytti, että esim virallisessa raskausdiabetesohjeessa neuvottiin syömään päivän mittaan jopa 9 palaa leipää, 1-2 joka aterialla. Lisäksi suositaan vähärasvaisia tuotteita, jotka eivät pidä nälkää ja suositellaan makeutusaineita, jotka eivät kyllä minusta sovi kellekään. Itse jätin radi-dieetillä (huonot) hiilarit minimiin, söin paljon marjoja, kasviksia ja rasvaa. Olin kylläinen ja energinen. Äitiyspolilla sain haukut, kun en syönyt aamupalaksi puuroa(koska siitä sokerit menivät yli arvojen), vaan munakasta, jolla sain mittaustulokset pysymään hyvinä..

Sinänsä olen myös hyvin tietoinen psyykkisen puolen jutuista, mutta en tiedä auttaisiko tässä tilanteessa, jos saisi jotain konkreettista juttuapua, kun sinällään kyse on vain vääristä käyttäytymis- ja ajatusmalleista, jotka olen tunnistanut ja pyrkinyt nyt itse niitä muuttamaan. Ja onko täällä pikkukaupungissa edes apua saatavana, ainakaan semmoselta taholta joka tätä asiaa ymmärtää. Luottoni ei ole kovin korkealla, mutta taidan silti varata ajan, vaikka miehen työt vähän tekeekin lääkäriin pääsystä hankalaa. Jos pyydän isovanhempia siksi aikaa tänne, joudun ehkä selittelemään. Tietty voisinhan sanoa että menen tuon jalkapohjakivun takia tms.. Ehkä sitäkin pitäis lääkärille näyttää, en tiedä onko se kuitenkaan tuota plantaarifaskiittia, kun kipu tuntuu tuossa jalkaholvissa enemmänkin taas.. Nukuin villasukat jalassa ja näin painajaisia..

Eilen käytiin mummolassa ja kelistä huolimatta vedin lenkkarit jalkaan ja pyysin miestä jättämään mut 2,6km päähän mummolasta ja kävelin lopun matkan. 33minuutissa selvisin ja en edes kastunut, vasta kun pääsin perille, satoi aivan saavista kaatamalla. Jalkapohjaa särki ensin, mutta sekin kävellessä helpotti. Nyt aamulla ne eivät olleet ihan niin kipeät, mutta en kyllä tänään ihan vapaaehtoisesti laittais enää noita kenkiä jalkaan ja/tai lähtis kävelylle. Harmi, koska olen jo jossain määrin alkanut tykätä tuosta ja odotan, koska pääsen taas viettämään ”omaa aikaa”.. Herkkuja ja mässäilyä en ole kaivannut yhtään. Paitsi eilen kyllä vedin iltapalaksi kaksi lautasellista mannapuuroa tuoreiden marjojen kera ja voin sanoa että mahalaukku oli aivan räjähdyspisteessä ja kyllä kadutti! Mietin vielä, että tämä on ”järkevää iltapalaa ja jäi vähän(muka) nälkä, että otan nyt vielä ihan vähän”. En tiedä oliko tuo hyvä vai paha, mutta en osaa nyt ainakaan soimata itseäni, vaikka menikin vähän yli.

Omatekoista mysliä ja rasituskipua. Ja pari ajatusta psyykkisestä puolesta..

Omatekoista mysliä ja rasituskipua. Ja pari ajatusta psyykkisestä puolesta..

Kävin eilen testaamassa uusia lenkkareita. Kävelin reilu 3km lenkin, musan pauhatessa kuulokkeista ja tehokkaasti muu maailma jäikin ulkopuolelle. Aikaa tuohon lenkkiin meni ehkä 50minuuttia kaikkine liikennevaloineen.
Kengät tuntuivat hyviltä jaloissa, mutta kiitos aiemman päiväisen kirppis-kauppareissun, olin kävellyt littapohjakengillä niin paljon, että samantien kun otin nuo lenkkarit pois, tuntui plantaarifaskiittikipua. Mutta siis, kengät toimivat erittäin hyvin, koska kävellessä en tuntenut mitään.
Kävely tuntui ihan mukavalta, vähän ehkä puudutti kun en oikein tuntenut reittiä ja sen takia vähän ressasin että kuinka pitkälle uskallan mennä(ja miten vauhdilla), jotta jaksan vielä takaisinkin. Huomasin viimeisissä liikennevaloissa ennen kotia, että jaloissa tuntui ”sähköiskuja” ja ne eivät olis halunneet enää kävellä. Tuttu tunne opiskeluajoilta, kun kirmasin puolijuoksua ehtiäkseni bussiin, eli ei siis mitään epänormaalia. Päätin siis piiskata niistä loputkin irti. Pääsin kotiin niin olin ihan hikinen, punainen ja niinkuin loppumatkalla arvelinkin, sain heti mieheltä nuhteita että aloitan liian rajusti ja en jaksa seuraavana päivänä mitään. Voi olla, mutta en mä olis joka tapauksessa tänään mitään jaksanut. Mukavaa kuitenkin, tuli vähän hikikin ja oli erittäin hyvä ja onnistunut fiilis että tuli lähdettyä, varsinkin kun http://kuntoplus.fi/reittisuunnittelu tällä laskin matkan lisäksi kalorit ja kulutuksen. Hauskaa joskus sitten seurata, että mitä tuohon matkaan kuluu ehkäpä vaikka puolen vuoden päästä aikaa… Latasin kuitenkin nyt kännykkäänkin Sports Tracker-sovelluksen, katsotaan koska pääsis testaamaan.
Jalat oli jo entisestään jumissa(varsinkin kankut) ja simahdin suihkun jälkeen kuin saunalyhty, joten venyttelyt unohtui. Tuohon kankkujumiin tuo kävely vain auttoi. On tullut liikaa istuttua paikallaan viimeaikoina..

Aamulla herätessä jalkapohjat oli TOSI kipeät ja en meinannut päästä edes vessaan. Tuttu ilmiö tuolta Lontoonreissulta, tiesin että kyllä se kohta helpottaa ja niin helpottikin, tosin kyllä jalkapohjat tuntuukin siltä että pari päivää putkeen niitä on kunnolla rasitettu. Vaaka näytti muutaman kilon vähemmän kuin viikonloppuna(ei ihme, tuli syötyä ja varsinkin juotua silloin aika tuhdisti, mutta kuitenkin)..  Oli myös hirrrveä nälkä aamulla ja maha suorastaan murisi, illalla ei tuon lenkin päälle meinannut oikein maistua mikään, söin vähän maustettua proteiinirahkaa(ei ole sekään minun juttuni, maku oli hyvä, mutta koostumus tökkii) ja lopulta otin kohtuullisen kulhollisen muromysliä ja pilkoin siihen päälle tuoreita mansikoita. NAM! Tosin aika höttöhiilariahan tuo on, kun sisältää vain viljaa ja sokeria ja maito muuttuu tuon myslin kanssa siirappiseksi liemeksi, joten tänään päätin sitten että teen itse paremmin omaan makuuni sopivaa myslisekoitusta.
Reseptin kehittelin itse soveltaen muutamia netistä löytämiäni ja sitten oman makuni mukaan vielä vähän lisää, luulen että nyt ensi kerralla teen vähän erilaista, vaikka ei tämäkään pahaa ollut. Nämä jotkut määrät ovat vähän hassuja, kun tosiaan ostin nuo ei-perus-ainekset irtomyynnistä näppituntumalla.

180g Isoja kaurahiutaleita
60g Ruishiutaleita
50g Kauraleseitä
36g Pellavarouhetta
53g Auringonkukansiemeniä
65g Kurpitsansiemeniä
44g Paahdettua täysjyväriisiä
86g Hasselpähkinää rouhittuna
100g Cashewpähkinää rouhittuna
125g Rusinoita
63g Raakakaakaopapurouhetta
ja
20g Kookospalmusokeria
2 rkl Hunajaa
Vajaa 1dl öljyä
2-3 rkl Vettä

Elikkä kuivat aineet sekaisin ja nuo jälkimmäiset kattilaan ja sen verran lämmitys että sokeri ja hunaja sulavat. Sitten sekoitetaan pikkuhiljaa liemi kuiva-aineisiin, levitetään pellille ja uuniin 150-175 asteeseen 5-10minuutin sykleissä välillä käännellen ja möyhien. Luulen että pidin itse yhteensä puolisen tuntia, mutta en ole varma kun tosiaan pätkissä pidin ja samalla annoin lapsille lounasta ja touhusin muuta.. Uunissakin olisi ehkä saanut oll enemmän höökää ja se olisi sitten lyhentänyt tuota paahtoaikaa, mutta pelkäsin että käräytän koko satsin, kun en pystynyt 100% keskittymään ja meidän kiertoilmauuni on melko ärhäkkä paistaja..

Näköjään minä EN pidä tuosta raakakaakaon mausta, tekee sellaisen ihmeellisen vivahteen tuohon, tulee mieleen joku viski tms. Ehkä se ei tykännyt paahtamisestakaan, mutta maistui aika samalle jo kun maistelin sitä ennenkuin aloitin kokkailun.. Ajattelin kaupassa, että sillä sais myslistä vähän tuhdimpaa, mutta ensi kerralla laitan vaikka kookosta tai vaikka enemmän erilaisia pähkinöitä. Nyt jäi parit pähkinät ja pinjansiemenet ottamatta, kun minusta ne näytti ja tuoksahti siellä laarissa hieman eltaantuneilta.. Pellavarouhekin on aika uusi tuttavuus, mutta siinä tuntuu olevan paljon kaikkea hyvää. Sen annostelu on vieras, eikä jaksanut kaupassa alkaa googlailemaan enää, niin otin sitä vain pienen nyyskäyksen..
Makeuttakin olisi saanut olla ehkä hitunen enemmän, laitoin aika varovasti, kun en tiennyt että onko esim puoli desiä(jossain ohjeessa mainittu) paljon vai vähän.. Mutta esim vaniljajugurtin kanssa nyt testattuna on ihan maistuvaista ja ihana sopivan rouskuvan pehmeä tekstuuri, omatekoinen on aina omatekoista 🙂
Lidlissä on usein pähkinät tarjouksessa, joten täytyy pitää silmät auki vastedes ja ovat ihan kohtuuhintaisia normaalistikin. Ja laatu on hyvää, sieltä ollaan saatu parhaat parapähkinätkin, ettei ole ollut homeen makuisia tms.

Ai niin, tuo kirppis-kauppareissu.. Mulla oli aivan hirrrveä nälkä ja sorruin ostamaan koko perheelle kullekin pienen suklaat, lapsille muumipatukat ja meille aikuisille Lionit. Noh ei sekään kyllä mun mittakaavassa ollut paha, huomioin kyllä kaupassa erittäin tarkasti myös isot karkki- ja sipsipussit, keksipakkaukset ja muut, mutta ajatukset pysyivät kasassa ja ”kurissa”. Kassalla oli iso lava muovisia kilon karkkilaatikoita, mietin mitähän olisin normaalisti ostanut ja miltähän tuntuis kun tuon söis, mutta unohdin ajatuksen nopeasti. Tai lähinnä runttasin sen jonnekkin ajatusten likakaivoon. Yäk. Ajattelin että nuo eivät ole enää minulle, minä en tarvitse noita enää, kun tiedän mikä on homman nimi.

Tuli aika hyvä fiilis, silti koko ajan mietin epäuskoisena, että onkohan tämäkin taas joku vaihe, koskahan taas sorrun ja ihan varmasti sitten pidän näitä ”ylväitä” ajatuksia ja itseäni tyhmänä, kun kuvittelin että minusta olisi tähän ja nolona, koska taas epäonnistun.. Ja mietin että ajatteleekohan mieskin, että jaa taas joku hurahdus, että kauankohan tällä kertaa kestää.. Minä olen jossain asioissa tosi lyhytpinnainen, mutta toisaalta olen myös erittäin sinnikäs jos vain tarpeeksi jotain haluan. Noh päivä kerrallaan ja positiivisen kautta.. NNnnggh!!
Ärsyttävää, kun kaikkia ajatuksia ei vaan voi plokata. Hassua sinänsä, koska MINUSTAHAN tämä on kiinni, eikä kenestäkään muusta, vain MINÄ voin tähän vaikuttaa ja päättää että lopahtaako tämä vai ei..

Lopulta kun pääsin kotiin, oli ruoka valmiina. Syötiin savulohta ja uusia perunoita sitruuna-tilli kastikkeella, jälkkäriksi maistoin suklaapatukkaa, todeten ettei mulla ole enää nälkä ja ei tee enää mieli mitään jälkkäriä varsinaisesti. Söin kuitenkin siitä puolet hitaasti maistellen, eikä se ollut edes niin ihmeellistä mitä kaupassa aattelin, kun mielessäni ehdin jo moneen kertaan syödä patukan muutamalla haukulla saaden muka euforisen olon.. Kun ei ollut nälkä, eikä mitään tunnetta mitä turruttaa syömällä, ei se herkuttelukaan tuntunut kummoiselta..
Annoin loput miehelle, joka nautiskeli univelasta väsyneenä yllätysherkkupalansa asiaankuuluvalla hartaudella. Tuli jotenkin hämmentynyt olo, voiko tästä enää oikeasti muka edes palata normaaliin, kun on ymmärtänyt jotain noin merkityksellistä?