Ensimmäinen askel ja minun tarinani pähkinänkuoressa

Ensimmäinen askel ja minun tarinani pähkinänkuoressa

Tästä on jo jonkun aikaa, kun olen ymmärtänyt ja myöntänyt, että minulla on ahmimishäiriö.
En tiedä ymmärränkö sitä oikeasti, mutta ainakin teoriatasolla vihdoin on löytynyt joku syy sille, mitä teen. Joku millä kuvailla yhdellä sanalla sitä, mitä en osaisi itse ikinä kuvailla, vihollista, mikä on tehnyt minusta sairaalloisen ylipainoisen ja mikä hallitsee aika lailla elämääni, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Olen yksin kotona ja olen nyt miettinyt asiaa niin, että aamiainenkin meinasin takertua kurkkuun. Kuivaa leipää se muutenkin oli..
Niin kauan kuin muistan, olen aina syönyt aamuisin leipää. Ison pinon, kahvin kera.
Muistan jo lapsena kun aamuisin söin ranskanleipää juustolla, niin että napa naukui.. Äiti oli töissä ja isä omissa hommissaan, joten ei kukaan huomannut mitään ihmeellistä.. Kuitenkin asuimme kaukana kaupoista ja muutenkaan ei olisi tullut kuuloon syödä esim herkkuja arkipäivänä, joten olin normaalipainoinen.
Muistan kuitenkin että esim laivareissujen yhteydessä/jälkeen saatoin syödä jo lapsena karkkia aivan tolkuttomia määriä. Joskus tuli huono olo, mutta seuraavana aamuna kaipasin jo jäljelle jääneitä karkkeja. Joskus kun makeanhimo iski, saatoin pyöräillä 20km, edestakaisin lähimmälle kipsalle tai kauppaan ostamaan herkkuja. Jos kotona ei ollut muuta, varastin vanhempieni herkkukätköt, tai pahimmillaan söin sokeripaloja tai hunajaa suoraan purkista tai esim hapankorpun päältä.

Kuulemma olin 3-5-vuotias, kun ekaa kertaa sain karkkia, joten minua ei tosiaankaan ole ihan vauvasta lähtien totutettu makeaan. Limsaa meillä ei kotona ollut koskaan, kotitekoista mehua kylläkin ja inhosin sitä. Muistan kun 13-vuotiaana vaadin että pitää hommata mun synttärikekkereille pepsiä, kaverit piti outona ettei ollut koskaan limsaa. Ensimmäisen kerran söin hamppariaterian ollessani jotain 10-12-vuotias, pizzasta en pitänyt ennen täysi-ikäisyyttä, minusta se oli epäilyttävää mössöä. Lapsena muistan tykänneeni kovasti ranskalaisista perunoista, joita joskus sain kun käytiin ulkona syömässä.
Lapsena olin aika yksinäinen. Sisaruksia minulla ei ole ja äitini oli aina töissä. Isäni oli maanviljelijä, joten vaikka hän oli ”koti-isä”, ei hänellä ollut liiemmälti aikaa minun kanssani touhuta, vaan sain olla omissa oloissani ja hän teki omia hommiaan.

Kaikki muuttui, kun muutin omilleni peruskoulun jälkeen kaupunkiin. Silloinen anoppini otti minut hoiviinsa ja ”kannusti” herkuttelemaan. Tiskipöydällä oli kori, mihin hän osti aina namuja, pakastimessa oli aina jäätelöpatukoita ja välillä citymarketin irtokarkkitarjouksesta ostettiin hedelmäpussillinen karkkeja. Hän itse oli normaalipainoinen, mietin että lahjoiko hän minua, vai mitä ihmettä tuo oli..
Sitten silloinen poikaystäväni meni armeijaan ja jäin ekaa kertaa elämässäni oikeasti yksin, kavereita ei hirveästi ollut. Ahdistavaa aikaa. Olin jo tuolloin ylipainoinen ja söin ja söin ja söin lisää. Opin myös tilaamaan ekaa kertaa puhelimella pitsaa kotiin. Tilasin perhepitsan valehdellen itselleni ja muille, että syön siitä koko viikonlopun. Oikeasti söin siitä heti niin paljon kuin jaksoin ja heti kun täysinäinen tunne meni ohi, söin loputkin. Erosimme lopulta.

Oikeastaan sitä elämä sittemmin on ollutkin. Noin 6vuotta sitten sairastuin masennukseen ja kävin tosi pohjalla. Paranin, löysin nykyisen mieheni ja perustimme perheen.
Nyt elämäni on muuten mallillaan ja itsetuntoni hyvä, mutta tuo ahmimisen peikko häiritsee ikävästi muuten niin mukavaa arkeamme ja olen vihdoin alkanut ymmärtää kuka hän on ja ehkä vähän että miksi hän on täällä. Ostin jo kirjan, missä neuvotaan miten hänet voi häätää, mutta hän on tässä 17 vuodessa käynyt niin läheiseksi ystäväksi, että hänestä luopuminen tuntuu vaikealta.

Yritän nyt blogiin saada ajatuksia aiheesta vangittua, josko niitä lukemalla voisin vähän paremmin ymmärtää itseäni ja tuota peikkoa, jotta tuosta ”ystävyydestä” luopuminen olisi helpompaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s