Motivaatiotauluni

Motivaatiotauluni

Tänään minulla on ollut totaalinen vapaapäivä, minkä olen viettänyt lähinnä koneella istuen ja printterin kanssa tapellen. Kuulostaa pahalta, mutta olen googlaillut ahmimisesta ja keräillyt itselleni kommentteja, ajatuksia ja faktoja muistiinpanoja motivaatiotauluun.
Kirjoitin lopulta tuon paperin käsin, kun tulostin ei suostunut yhteistyöhön, mutta tähän kirjoitin vähän taustaa, että mitä noilla kohdilla tarkoitan.


Syö säännöllisesti, keskity!
Eli käytännössä niin, ettei mielellään tekisi samaan aikaan mitään muuta. Sorrun vähän turhan usein istumaan koneella napostellen, tai syön aamupalani kännykkää tai tablettia selaillen tai netflixiä katsellen.. Tämä tarkoittaa myös, että keskittyy syödessä siihen suupalaan. Ei hotkimista ja mättämistä, vaan makustelua ja keskittymistä siihen ruuan suussa pyörittelyyn.

Ole armollinen itsellesi!
Tarkoitus ei ole vetää mitään kitukuuria tai ylipäätään varsinaisesti laihduttaa, vaan syödä niinkuin tavalliset ihmiset. Herkuttelu on sallittua ja jos joskus tulee ahmittua, niin mitä sitten. Tärkeämpää on olla armollinen ja ottaa opiksi, tai muutosta ei tapahdu ikinä!

Tunnista vaaranpaikat!
Eli tänään jo nyt olen huomannut, että kun istun koneella, vaivihkaa tutkiskelen että mitä herkkuja mulla tässä vielä olis. Olen selkeästi liittänyt yhteen tässä istumisen ja napostelun. Lisäksi nyt päivällä oli melko tylsää ja olin turhautunut. Tuli sellainen tyhjä ontto olo, johon olisin normaalisti jo varmaankin vetänyt jotain mättöä.

Mieti miten normaali toimisi!
Miten normaalit ihmiset syövät? Paljonko he ottavat ruokaa, millaista ruokaa he syövät, miten herkuttelevat ja mitä he tekevät, jos joskus syövät liikaa.? En ota esimerkikseni ketään konkreettista ”normaalia ihmistä”, vaan yritän lähinnä saada ujutettua itselleni tavallista ajatusmaailmaa. Ihan jokainen on varmasti joskus ainakin buffet-tyyppisestä ruokailusta tai ihan vain liian herkullisesta kotiruuasta vetänyt överit, mutta miten ja miten asiaan suhtautuu tekee eron.
Minulla on myös sairaalloinen tarve miettiä nälkäisenä jo ennen syömistä, että tulenhan varmasti aivan ääritäyteen, mikä on yksi tapa mistä pitää päästä eroon ja ahdistun, jos koen että herkkuja on kotona liian vähän tai esim hamppariateria on tosi pieni. Käyttäydyn kuin juoppo, joka murehtii riittääkö viinamäärä siihen, että varmasti tulee humalaan, vaikka oikeasti juo aina sammumiseen asti..
Riittää että nälkä lähtee, ruuan tarkoitus on ravita ja poistaa nälkä, eikä venytellä vatsalaukkua äärimmilleen.

Olen itse vastuussa elämästäni, en ole syyllinen!
Tämä on lähinnä muistutukseksi. En ole koskaan syyttänyt muita kuin itseäni, mutta haluan nyt ottaa vähän erilaisen katsantokannan, missä tekosyyt vaihtuvat vastuun kantamiseen. En silti ole syyllinen mihinkään. Olen aikuinen, joten voin valita mitä syön ja mitä teen. Olen itse vastuussa valinnoistani ja jos haluan muuttua, niin voin aloittaa muutoksen!

Vartaloni on hyvä, se on väline jolla liikun ja koen asioita!
Tämän bongasin myös netistä ja kopioin sellaisenaan. En saa morkata kehoani, se on minun tärkeä arvokas kroppani, pääsen sillä paikasta toiseen ja koen kivoja juttuja. Jos rakastan itseäni ja kehoani, voin antaa sille hyvinvointia. En erityisesti vihaa kroppaani, mutta en minä siitä oikein pidäkään, vaikka mieheni sitä jaksaa urhoollisesti kehua säännöllisesti. Minun on vaikea ottaa kehuja vastaan.. Varsinkin raskauden jälkeen muutokset ja suurin elopaino tähän mennessä ovat olleet sellaisia muutoksia kropalle, että niihin on ollut vaikea suhtautua positiivisesti, vaikka lopputuloksena on kaksi ihanaa lasta, joista toinen aina haluaa silittää ja pussata äidin masua, sekä sanoo että ihana masu yms ❤ (Tuosta pitäisi ottaa oppia!). Tämä myös pohjustaa seuraavaa kohtaa.

Ansaitsen hyvää, kehoni ansaitsee hyvää!
Koska olen jo tullut siihen tulokseen, että ahmiminen on pahasta minulle, niin minun pitää rakastaa itseäni niin, että haluan itselleni vain parasta. En ole ansainnut ahmimista, eikä kehoni ole ansainnut ahmimisen mukanaan tuomia ikäviä sivuvaikutuksia. Tämän voimalla koitan saada uuden suhtautumisen kehooni ja terveelliseen ruokavalioon ja yksittäisiin ruoka-aineisiin, jotka eivät ole välttämättä lemppareitani.
Ahminnan ja muun lisäksi tämä kattaa myös esimerkiksi liikkumisen. Kävelylenkki ei ole tosiaankaan suosikkiajanvietteeni, mutta jos ajattelen että pakon sijaan olen ansainnut sen, ansainnut sen hyvän olon mikä siitä tulee yms, se ei tunnukaan enää niin vastenmieliseltä.
Lisäksi minusta tuntuu että olen muillakin elämän osa-alueilla laiminlyönyt itseäni ja yrittänyt sitten korjata asiaa syömällä. Noilla herkuilla olisi kattanut muutamankin hieroja-, kampaaja- tai kosmetologikäynnin.. Tämä on tärkeä kohta itselle, koska koen että itsetuntoni on hyvä, mutta sitten kuitenkin alitajuisesti jotenkin koen, etten ole ansainnut asioita ja muutenkin laiminlyön itseäni tahallisesti ja tahattomasti! 

Minä pystyn siihen, kun kovasti yritän!
Olen jo pitkään jotenkin ”hellinyt” ajatusmallia, missä olen koko elämäni lihava ja kuolen kohtalaisen nuorena johonkin lihavuuden aiheuttamaan elintasosairauteen. En pysty ajattelemaan itseäni normaalipainoisena tai normaalina ja ajattelen, että minulla ei vain ole itsekuria suotu. Tämä voi olla yksi suurimmista ongelmista! Olen pystynyt lopettamaan tupakanpoltonkin, minulla ON itsekuria! Minä pystyn tähän, jos yritän ja panostan. Se ei ole helppoa, mutta mahdollista. En saa antaa periksi, vaikka repsahtaisin!


Lisäksi laitoin paperille pieniä muistutuksia, kuten että:

Onko nälkä, jano, jokin tunne, mieliteko? -> Syö, juo, käsittele tai ota purkka!
Minulla ei ole oikeastaan ikinä jano, ellen syö jotain tosi suolaista, mutta normaalisti en kaipaa vettä lainkaan. Minun pitäisi juoda vettä enemmän. Nälkäkin on tunne, mikä tulee ehkä kerran päivässä. Ylipäätään minun pitäisi kuulostella kroppaani enemmän ja erotella fyysiset ja henkiset tunteet toisistaan! Mielitekoon voi toki joskus ottaa namujakin, mutta tykkään syödä purkkaa(en vaan yleensä muista ottaa) ja siitä saa myös leuoille töitä ja on hampaille hyväksi. Ja nimenomaan niin, että tunnistan että kyse on oikeasti vain puhtaasta mieliteosta, eikä nälästä tai jostain psyykkisestä tunteesta, mitä koitan hoidella herkuin.

Repsahditko? -> Hyväksy takapakit, mieti syyt ja ota opiksi! ANNA ANTEEKSI!
Helposti sitä ajattelee, että noniin repsahdin, ihan sama, mätetään nyt sitten ja alkaa se hirveä itsensä piiskaaminen. Noh, ei tässä mitään robotteja olla ja ottaa huomioon miten pitkä BED-historia itselläkin on takana, niin olisin typerä jos en varautuisi takapakkeihin.
Väistämättä siis odotettavissa repsahduksia, mutta ne pitää hyväksyä nimenomaan repsahduksina ja nousta sitten ehti takaisin puikkoihin. Mitään peruuttamatonta ei tapahdu, vaikka repsahtaa. Tärkeintä on miettiä että mitä tapahtui, mitkä olivat syyt, että näin kävi ja miten voisi ensi kerralla estää, ettei näin kävisi. Sitten kun on otettu opiksi, annetaan lempeästi anteeksi.


Lisäsin vielä alareunaan OTA TYROKSIINI! sekä LUE!
Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta tosiaan laiminlyön itseäni niin monin tavoin ja unohdan aivan liian usein tuon lääkkeen ja usein vaikka muistan sen jälkikäteen, niin en vaan jaksa mennä sitä ottamaan.
Lukemisella haluan muistuttaa Irti Ahminnasta-kirjasta, jonka ostin jo muutama kuukausi sitten, mikä jäi kuitenkin kesken mukamas ajanpuutteen takia. Puhun paljon ajanpuutteesta, mutta lähinnä ongelma on vain se, että aikaa olisi vaikka miten, mutta en ole vain halunnut käyttää sitä itseeni, ainakaan sillä tavoin kuin olisi pitänyt..

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s