Kävelyitsetunto ja uudet kengät

Kävelyitsetunto ja uudet kengät

Eilinen meni aika hyvin. Söin suht säännöllisesti ja en syönyt mitään muuta hyvää, kuin yhden pienen tulitikkurasian kokoisen keksin ja ruuan kanssa join lasillisen limua. En ole mikään hirveä limsojen ystävä enää nykyään, jotenkin maistuvat tosi makealta ja olen muutenkin huono juomaan, oli juoma mitä tahansa. Mansikkaa tuli myös syötyä, kun ostettiin useampi laatikko eilen kauppareissulla, että saa säilöä pakkaseen talven varalle. Mutta en ees muista koska olis ollu tälläinen päivä etten syö lainkaan karkkia! Kuulostaa varmaan ihan älyttömältä, mutta nyt on pakko tuulettaa vähän!

Samalla kauppareissulla tuli ostettua ainekset mysliä varten, ajattelin kokeilla tehdä itse jonkinlaista muromysliä. Tästäkin tuli jo mieheltä kommenttia, joka jäi mieleeni kummittelemaan.. Hänestä mysli on vain turhaa hiilaria, kun hän treenaa ja syö hiilaritietoisesti ja proteiinipitoisesti. Minä taas tarvitsen kuitua(kauraa ja ruista) ja hyvää rasvaa(pähkinöitä ja siemeniä), sekä jotain normaalia syömistä esim välipaloille tai iltapalaksi herkkujen mättämisen tai totaalipaastoamisen sijaan, olkoonkin sitten hunajalla makeutettuna miten (huono)hiilarista tahansa. Eikä tuo nyt itsetehtynä edes ole mun mielestäni pahimmasta päästä, kun laittaa reilusti pähkinöitä ja siemeniä! Minä taas ihmettelen miten hän voi syödä rahkaa raakana, minulla se juuttuu ihan kurkkuun, kun on koostumukseltaan niin inhottavaa tanikkaa.

Kaupasta en ole löytäny omaan makuun sopivaa mysliä, se joko liian karkeaa(niin isoja möykkyjä, ettei meinaa lusikassa pysyä), aiiivan liian makeaa tai sisältää esim banaania tms, mistä en pidä. Minulla ei ole siis mitään tiettyä reseptiä mielessä, haalin vain irtomyynnistä ”vähän kaikkea” mistä pidän ja testailen sitten, teen muutaman erilaisen erän. Haikeasti tuli katsottua punnitse&säästä-kaupassa herkkulaareihin, kun oli kova nälkä, mutta ei ne nyt oikeastaan niin hyviltä näyttäneetkään ja tykkään leipoa ja värkätä juttuja, joten olin(olen) aika innoissani tuosta myslihommasta.
Kirjoitan vaikka huomenissa sitten mitä kaikkea tuli ostettua, kun pääsen kunnolla inventoimaan pussit ja kerron sitten millaisia myslejä tein. Vielä ei pääse kunnolla hommiin, kun isot purkit ovat pesukoneessa, kun käytin niitä eilen mansikoille..

Kaupasta tuli myös ostettua uudet kengät, eikä mitkä tahansa kengät, vaan ihan oikeat lenkkarit, urheiluosastolta! Kylläpä sovitinkin ties miten monia kenkiä, mutta nämä olivat parhaat jalassa, tarpeeksi leveä lesti(jalkani levisi raskauksien myötä aika tavalla) ja olivat kevyet ja vaimensivat askelta mukavasti.
Monesti päivä on sellainen, että toivon että saisin ees tunnin olla rauhassa ja kuunnella vaikka musiikkia, kävelylenkkihän olisi juurikin kuin siihen tehty. Lisäksi se tutkitusti parantaa mieltä ja myös tekee hyvää kropalle. Valitettavasti vaan ajatusmaailma on sellainen, että nyrpistän nenääni heti, jos moista edes kehtaa ehdottaa.. Tosin nyt pitää ajatella käänteisesti. Omaa aikaa, hyvää musaa, ei lasten tappelua ja huutoa ja hyväätekevää voimaa minulle kiitos. Puuh, kai se tästä oikeasti alkaa vielä jossain vaiheessa tuntua hyvältä ajatukselta, eikö? 😉

Olin reilu kuukausi sitten vajaa viikon reissulla Lontoossa ja yllättäen siellä tuli käveltyä paljon, mulla oli mukana sellaiset H&M:ltä ostetut halvat kangaskengät, jotka olen todennut parhaaksi ulkonäkö-kävelymukavuussuhteeltaan. Ei ollutkaan yllätys, että siellä tuli käveltyä tosi paljon ja noiden kenkien takia alkoi plantaarifaskiitti vaivata. Nyt se ei ole enää oireillut, kun en ole kävellyt, mutta ikävä vaiva ja toisaalta tuo reissu paransi mun kävelyitsetuntoa niin paljon, että sitä kannattaa nyt käyttää hyväksi.

Jaa mikä kävelyitsetunto? Hauska sana sinänsä, itse keksin ja kuvaa parhaiten sitä fiilistä, kun ylipainoisena ja huonokuntoisena ajattelet että et jaksa kävellä paljoa(ja sen takia ei huvita ees yrittää mitään pidempää matkaa), oletat, että jalat kipeytyvät heti, kävely ei ole mukavaa puuhaa ja niin edespäin. No kävely ei kyllä ollut kovinkaan _mukavaa_(johtuen eniten ehkä noista kengistäni), mutta huomasin että hei, minähän pysyn hyvin ystäväni perässä ja jaksoin kävellä sen minkä hänkin, jalat olivat vähän kipeät, mutta lähinnä hyvällä tavalla. Rakkojakin tuli muutama, mutta ei nekään niin haitanneet. Ja hänkin valitteli jalkojaan, vaikka on kohtalaisen urheilullinen. Harmi ettei aktiivisuusranneketta ollut kummallakaan mukana, jotta tietäisi paljonko tuli käveltyä, mutta kun tuossa asiasta tuli puhetta, niin jos se oli ”aivan helvetisti” hänenkin mittapuullaan, niin mulle se on jotain triplasti enemmän.

Olen miettinyt etukäteen tätä hetkeä kun lapset ovat nukkumassa, että otan tämän blogin kirjoittamisen päivärutiineihin näihin normaaleihin arkipäiviin, niin tästä tulee yksi rutiineista. Pysäyttää miettimään asioita (jo päivän aikana), pitää yllä motivaation ja antaa sellaisen tunteen, että minulla on joku toinenkin päämäärä tässä samalla. Kuitenkin kirjoitan tätä pääasiassa itselleni, mutta tavallaan tämä on kuin jonkinlainen tilinpito, tai vaikka rukous, lähetettynä bittiavaruuteen, universumiin…
Paljon olen myös tänään ajatellut tuota laihduttamisen lopettamista, josta tuntuu olevan vaikea päästä eroon, kun sitä on koko aikuisikänsä tehnyt. Ei ehkä aktiivisesti, mutta jossain takaraivossa se kytee ja massiivisesta ylipainostani huolimatta tiedän varsin hyvin kaloreista, hiilareista yms ja nytkin mietin että pitäis syödä järkevästi että paino putoais samalla, vaikka kyse ei ole nyt siitä, vaan ajatustavan muuttamisesta.. Eilen tästä miehellekin sanoin, kun tuosta mysliasiasta puhuttiin, mutta kun hänellä on oma tavoitteensa, niin tietysti se myös arjessa näkyy ja en saa antaa sen häiritä ja se on vaan positiivinen juttu, että meillä arkiruoka kuitenkin on terveellistä ja kasvispainotteista. Nyt en laske kaloreita tai hiilareita, syön vain säännöllisesti ja mahdollisimman järkevästi ja minun mittapuullani se voi tarkoittaa vaikka vain voileipää lounasaikaan, se on jo huikea edistys!! Yritän olla armollinen kuin pikkulapselle, enkä haluakaan mitään äkkinäistä muutosta, minkä kokee sitten helposti liian hankalaksi, jos on joku hektinen päivä ja se loppupeleissä saattaa kaataa koko homman. Askel kerrallaan.

Silloin kun odotin lapsia, söin tosi säännöllisesti ja oikein raskausdiabeteksen takia ja muutenkin pidin huolta itsestäni paremmin, mutta sitten lasten synnyttyä repsahdin. Varsinkin esikoisen syntymän jälkeen, elin varmaan pari kuukautta roskaruualla ja karkeilla. Luulin tuon johtuneen tiukasta vähähiilarisesta radi-dieetistä(tai ehkä osittain johtuikin), mutta nyt kun tarkistelen asiaa uudestaan tämän uuden ahaa-elämykseni kautta, niin mulla oli traumaattinen raskaus ja synnytyskokemus ja muutenkin arki vastasyntyneen kanssa oli silloin raskasta, olin sektion ja infektion jäljiltä kipeä, väsynyt yms. Ehkä jopa masentunut. Minä ahmin herkkuja ihan pelkästään vain henkiseen pahaan olooni.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s