Kaksi psykoterapiaa ja rankka viime viikko takana

Kaksi psykoterapiaa ja rankka viime viikko takana

Eihän tänne ehdi ees kirjoitteleen.. Ollu ihan tosi haipakkaa, mä koko ajan odotan että koska alkaa se tasainen perusarki, mutta tuntuu ettei sitä kuulu eikä näy..?
Viime viikolla oltiin perheen kesken laivareissulla ja Disney on ice Frozen-esitystä katsomassa, sitten lähdettiin viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea, kun mun äiti oli sairaalassa ollut koko viikon ja käytiin häntä katsomassa sekä huolehtimassa isälle ruokaa ynnä muuta. Onneksi mummolla ei mitään hengenhätää ollut, mutta selkeesti jotain vakavampaa epäilivät, kun kokonaisen viikon pitivät sydänvalvonnassa.
Lapsetkin reagoivat jo siihen hieman, että ei ehditty käydä kotona kuin kääntymässä, että helpolla tässä ei olla päästy, vaikka onkin ollut kivaakin tekemistä.
Alkuviikosta nyt olin toista kertaa psykoterapiassa ja vaikuttaa ihan hyvältä. Nää kaks ekaa kertaa olen ollu omakustanteisesti, kun sain omalle psykiatrille ajan vasta ensi kuun loppuun, joten lähetteen saaminen venyyyyy..

Paino ja ahminta ovat olleet hyvin kontrollissa, kun tuon mun lomareissun jälkeen mä olen joka ilta mennyt samaan aikaan muun perheen kanssa nukkumaan. Olen siis saanu unta vähintäänkin tarpeeksi, mutta toisaalta mulla ei ole ollut lainkaan omaa aikaa. Lasten kerhoajatkin on menneet asioita hoidellessa ja ensi viikolla ei ole hiihtolomien takia kerhoja lainkaan. Mä kaipaan todella kovasti sitä, että saisin tehdä omia juttujani, ees sen pari kolme tuntia!
Eilen mulle tuli sellainen tilaisuus, kun mies lähti lasten kanssa mummolaan ja olin puolenpäivän jälkeen jo yksin kotona. Se vaan, etten ollut varautunut yhtään ja en meinannut osata päättää tuhlaisinko ajan tehokkaaseen tekemiseen, vai laiskotteluun. Laiskottelu ja oma aika voitti ja sorruin lopulta tilaamaan pitsan, kun näytti siltä että alan himoita laivakarkkeja nälkääni. Mukamas ei ollut ”mitään ruokaa” kotona. Söin sen verran että nälkä lähti(ehkä vähän liikaakin) ja katselin lempisarjaa viaplaysta ja tein samalla käsitöitä. Illemmalla sitten päivällisiltapalaksi kolmasosan ja tänään loput lounaaksi ja vaikka maha onkin täysi, en mielestäni ole sortunut nyt pahemmin ahmimiseen. Silti vähän mietityttää pitsan tilaamisen motiivit ja muut sen syömiseen liittyvät tunteet, ei kuitenkana ollut sattumaa että tilasin sen juurikin näin ollessani ypöyksin. Jos mies olis ollut kotona mun kanssa, todennäkösesti me ei oltais tilattu kotipizzaa, koska se on miehen mielestä liian kallista. Kallista se olikin, mutta toisaalta sain siitä kolme ateriaa.. En tiedä onko se sitten ravitsemuksellisesti hyvä juttu syödä kolmella aterialla tollaista mättöä..

Seromexin olen nyt aloittanut ihan kunnolla uudestaan, en osaa sanoa onko siitä ollut vielä apua.. En ainakaan ole pahemmin mitään mättänyt, tosin ei ole ollut tilaisuuttakaan.
Mulle on tullu siitä ihan hirveää ruokatorven kipua, oksetusta ja infernaalista närästystä, kun otin sen illalla nukkumaanmennessä. Tuntui että koko mahalaukku kiehuu ja ei auta mikään, yksi ilta otin jotain 3-4 rennietä, litkin lasikaupalla vettä ja lopulta nukahdin ämpäri sylissä puoli-istuvaan asentoon. Kamalaa, kun tuntui että oksennan ihan just ja pelotti, että jos se lääke tuntuu noin pahalta mahassa, että kuinka kamalaa sitä olis oksentaa… Nyt kun oon ottanut sen ruuan yhteydessä, niin onneksi ei ole moisia tuntemuksia tullut.
Toinen outo juttu, että mulla piti menkat alkaa yli viikko sitten ja mulla tulikin viikonloppuna ihan selvät ovulaatio-oireet, TAAS. Tein varmuuden vuoksi raskaustestinkin jo yks päivä, ihan täysin nega, mutta ihmettelen että tuo seromexikö sitä kiertoa nyt sekottaa, kun ennen ollut ihan päiväntarkka kiloista ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta huolimatta. Outoa.

136,8kg

136,8kg

Wow, hassua.
Meillä ollaan oltu viime viikko aika pitkälti synttärihuuruissa. Tämän takia olinkin tosi yllättynyt vaakalukemasta, kun tuntuu ettei paljon muuta ole syötykään, kuin täytekakkua, keksejä yms. Roskaruokaakin tuli tilattua, kun siivotessa ei ehtinyt ja jaksanut kokata ja viikonloppuna käytiin ystävien kanssa syömässä ravintelissa ja juhlimisesta ja makeansyömisestä  nälkäisenä vedin koko annoksen lähes lautasen nuollen..
Kuitenkin tuo taitaa olla sitä ”normaalia elämää”, jonka ei pitäisikään aiheuttaa minkäänlaisia muutoksia painoon tai ajatusmaailmaan, tai saada repsahtamaan. Eikä se sitä sitten tehnytkään. Pelkäsin että mätän kakkua, keksiä ja karkkia tuollaisen kiusauksen jälkeen ihan ilman mitään estoja enää, mutta aika maltilla on maistnut. Päinvastoin, kakku lähes jo äklöttää ja eipä hirveemmin ole muutkaan herkut maistuneet. No suolatikkuja söin kyllä loput mitä lapsilta jäi..

Tällä hetkellä akuutein ja jokapäiväisessä elämässä näkyvä ongelma on herkkujen hamstraus. Tällä hetkellä meillä on kaapissa mun kesäreissuilta yhteensä tuoma MUOVIKASSILLINEN karkkia, kun siivotessa keräsin niitä vähän yhteen paikkaan. Niitä oli valtavasti!! Lisäksi kaapissa on kolme pussia sipsiä, joista vanhin on ostettu jo heinäkuun alussa ja on edelleen avaamatta. Mulla on työpöydällä korissa irtokarkkisäkki(1,99e!), mistä puolet syömättä ja purnukassa varmaan puoli kiloa vanhoja irtokarkkeja. Pakkasessa on jätskiä ja laatikot täynnä ties mitä.. Ostan siis vanhaan malliin, vaikka en enää syö niitä vanhaan malliin.
Helppoahan se olis ajatella, että jätä vain ostamatta. Ostamatta jättäminen kuitenkin ahdistaa jotenkin.
Tää koko asia kuitenkin vaatii vähän syvällistä paneutumista ja tarkkaavaisuutta, sillä oon huomannut, että mulla on viimeaikoina ollut myös jonkinlaista pientä ”ostosmaniaa” päällänsä. Toki nyt on ollut Tuurin kyläkauppaan reissua, anttilan alennusmyynnit ja muuta ja koko ostosmania-termi kuulostaa pahemmalta mitä nyt taidan itse tarkoittaa, mutta kyllä mä herkästi ostan kaupasta tai kirppikseltäkin juttuja ihan vaan tunnesyistä, saadakseni parempaa mieltä yms.

Mä oon myös viimeaikoina nukkunut tosi huonosti. En meinaa saada unta, tai sitten jos nukahdan helposti, niin herään jo aamuyön tunneilla valvoen siihen asti että miehellä kello soi. Sitten joko nukahdan tai en, joka tapauksessa univelka vaikuttaa kaikkeen mahdolliseen. Ehkä pitää aloittaa tänään taas melatoniinikuuri, kun on taas arkikin rauhoittunut.

Parempaa päin

Parempaa päin

Hyi kun tuli ahdistunut olo, kun luin edellistä päivitystä.
Tuo lääkärikäyntikin oli hieman oudohko.. Siis en muista enää kauanko siellä olin, mutta yli 15minuuttia tuo lääkäri käytti siihen että yritti etsiä jotain tietoa mun omalääkärikäynnistäni. Ei löytynyt, eli siitä käynnistä ei ole kirjattu _mitään_. Lisäksi muutenkin tuo lääkäri oli jotenkin niiiin hämy, tuijotti tietokonettaan vain ja näpytteli sitten siinä heti tuon psyk. lähetteen (hyvä näin), mutta siis tosiaan tuli vähän semmonen olo että ei paljoa kiinnostanut, kun ei ees sitä vertaa katsonut päin, kun yritin keskustellessa ottaa kontaktia.. Sain kuitenkin kaiken mitä pyysin, paitsi en mitään fyysisen puolen jatkohoitosuunnitelmaa(vaikka sanoin että koen että en ole työkykyinen), mutta olkoot. Lääkitys myös nostettiin 20mg:an. Toisaalta en usko että minua kukaan nyt palkkaakaan ja jos yrittää, niin eiköhän ne palkkaushalut karise kun kerron tilanteen.. Noh, saanpahan ainakin parempaa rahaa kuin sairaslomalla ja toisaalta jos jotain lyhyempää sijaisuutta tulisi tai jotain ohjauspuolen hommia, niin ehkä ehkä…

Onneksi tuolla mielenterveyspuolella on oltu kartalla tuon mun puheluni myötä ja sieltä tuli heti muistaakseni seuraavana päivänä puhelu vastaajaan ja sain ajan seuraavalle viikolle! Hallelujah. Se aika oli eilen.
Ollut niin kiireinen alkuviikko, että en oikein ehtinyt etukäteen murehtia tai muutenkaan miettiä koko asiaa, vaan aamulla äkkiä vilkaisin tuon osoitteen ja kaahasin sinne lähes myöhässä.
Tuo sairaanhoitaja oli todella mukava, synkkasi ja tuli tosi hyvä fiilis siitä käynnistä kaikin puolin. Vielä kun keksisin jonkun hyvän tagin, mihin voisin kertoa noista käynneistä ilman että ne hukkuu tuonne missä on tuota yleistä hoitoonhakeutumisen ja avunsaamisen pohdintaa yms(laitoin nyt siihen ”psyk.sh”).. Jokatapauksessa kerroin siellä vähän elämäntarinaani, akuutteja ongelmiani, tavoitteitani ja sain kotiläksyksi kirjata ylös negatiivisia ajatuksia itsestäni.  Niitä vaan ei ole nyt ollut niin ihan kauhean paljoa..
Tuo lisääntynyt valo, toiminnantäyteiset viikot ja asioiden eteenpäin meno on saanut asioita vähän asettumaan uomiinsa ja toisaalta ei ole ollut mitään vastoinkäymisiäkään pahemmin. Paino ei ole tullut rutkasti alaspäin, olen hieman kyllä napostellut, mutta en ole ahminut. Paino siis noin 139kg, eli alas kuitenkin tullut siitä mitä se pahimmillaan oli. Hassua. Yleensä vietän päiväni morkaten itseäni pienimmistäkin jutuista, mutta nyt olen ollut niin hyväntuulinen että jopa eilen sovittaessani viikonlopun juhliin suunnittelemaani asukokonaisuutta, otin sitä kuvan miehen siskolle ja mun oli pakko katsoa tuota kuvaa myöhemmin ja myöntää, että enhän minä niin pahalta näytäkään kiloista huolimatta! Vaatteet toki vaikuttavat paljon, yleisestä mielialasta puhumattakaan..
Tilattiin eilen tuota mun nemesispitsaakin, mutta olin aika äimistynyt kun en jaksanutkaan syödä siitä kuin vain kolmasosan. Siis minä söin vain kolmasosan tuota pitsaa, mistä olen aina vetänyt tyyliin 3/4 ensi-istumalta ja loput 1/4 heti kun oksettava olo vähän helpottaa..
En voi kuitenkaan tästä ottaa hirveästi kunniaa itselleni, vaan tuon lääkityksen tuplaus on vaikuttanut ruokahaluuni todella paljon, ehkä vähän liikaakin, kun välillä ei meinaa saada kunnolla syötyä koko päivänä.. Se onkin ainoa huomattava sivuoire ja oikeastaan juuri yksi syistä, minkä takia aikoinaan psykiatri yksityisellä mulle tuon lääkkeen valitsi.

Lisäksi viime kauppareissulla jätin makeiset hyllyyn ja ostin sen sijaan pussillisen paahdettuja manteleita, pistaasipähkinöitä ja siihen sekaan pienen määrän erilaisia suklaa- ja jugurttipähkinöitä. Luin juuri noista pähkinöistä paljon hyvää ja muutenkin pitkästä aikaa tuli itse maistettua mantelia ja tosiin kun lapsuudesta muistin, niin sehän oli hyvää! Muistan lapsena että äiti niitä söi, minusta niissä oli tosi outo sivumaku. Tarkemmin ajateltuna ne olivat kyllä varmasti jotain tosi eltaantuneita ja vanhoja, koska pähkinäthän pitäisi ehdottomasti säilyttää kylmässä!!
Joka tapauksessa, vaikka nuo onkin paahdettuja, niin ovat silti terveellisempiä ja täyttävät vatsaa paremmin kuin makeat herkut ja sen lisäksi tuo suolaisuus saa mut juomaan vettä enemmän, mikä on myös hyväksi.

http://www.hs.fi/ruoka/a1386748373866?ref=tf_iHSisboksi-mobiili&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-mobilesite&utm_content=ruoka1
Tässä lisää pähkinäjuttuja

Tyhjyys..?

Tyhjyys..?

Ohoh. Painoni on pahimmasta lukemasta ennen lääkärikäyntiä pudonnut nyt vähän vajaa 5kg. En ole edes laihduttanut, olen syönyt ihan samalla linjalla kuin ennenkin, mutta määrät ovat pudonneet hurjasti. Edellispäivänä oltiin koko päivä ulkona ja haettiin lopuksi mäkkäristä ruokaa. Otin tavis hamppariaterian entisten megasettien sijaan. Eilen tilattiin pitsaa, söin puolet ja tänään lounaaksi äsken puolet. Silti tuli paha olo.
Ostin myös 400g, siis todellakin 400GRAMMAA irtokarkkeja, minä!! Olen niistä tässä useamman päivän saatossa syöny ehkä kourallisen per päivä tässä koneella pelaillessani, en ehkä sitäkään.

Herkut eivät enää maistu entiseen malliin, mutta ongelma on yhä todella vahva. En osaa olla varaamatta herkkuja kotiin pakonomaisesti ja HALUAISIN syödä niitä, haluan roskaruokaa, koska luulen että se täyttäisi jonkinlaisen tyhjyyden, mitä tunnen kun en enää saa ruualla itseäni turrutettua.

Myönsin jo eilen miehelle kyynelsilmin pyykkiä yhdessä lajitellessa, että salaa toivon, että olisin entisessä elämässäni, sinkkuna ilman lapsia, koska tämä tuntuu niin vaikealta ja haluaisin vaan käpertyä sohvalle ja syödä itseni rauhassa hengiltä.
Luulin, että lääkkeen avulla pääsisin helpommalla, mutta loppujen lopuksi en ole varma tekeekö tämä asiaa yhtään sen helpommaksi, se vain muuttaa ongelmaa. Nyt pitäisi keksiä miten täytän tuon tyhjiön, tai miten opin sitä sietämään.

Kukkuluuruu

Kukkuluuruu

Hyvää kuuluu, -2kg. Se nyt ei ole mikään saavutus sinänsä, painoni heittelee paljonkin riippuen kaudesta.
Nyt kuitenkin kuuluu siinä mielessä hyvää, että olen saanut pidettyä jonkinlaisen järjen syömisissäni, kiitos tuon miedon masennuslääkityksen. Sivuoireet ovat nyt lieventyneet. Minulla ei ole paljoa ruokahalua, mutta olen saanut pakotettua itseni syömään vähän silloin tällöin, sekä olen todella rutkasti lisännyt(omassa mittakaavassani) vedenjuontia, koska tuo lääkitys kuivattaa suuta. Sen lisäksi karkkia ei tee juurikaan mieli, mutta välillä on tullut napsittua suklaapatukka tai kourallinen karkkia. Eli kutakuinkin normaaleja määriä. Lisäksi kilpparilääkitys on alkanut toimia ja minulla on HIKI!!

Olen myös piristynyt siinä mielessä, että olen ulkoillut joka päivä. Ei mitään isoa, mutta edes tunti päivässä ulkona lasten kanssa ja varmaan paras saavutus oli, kun edellispäivänä päätin lähteä paikalliseen kauppakeskukseen tarjousten perässä heti aamusta. Minulla oli siis selvä ostoslista mitä tarvitsin, inhoan lähteä lasten kanssa yksin, koska ovat vielä niin pieniä ja ”vaivalloisia” monessa mielessä tommosessa ympäristössä missä on tylsää ja kuitenkin paljon houkutuksia, eikä meillä ole enää tuplarattaita.. Kuitenkin, lopulta oli rattaat täynnä kamaa ja vedin perässäni 2 vetolaukkua (sisäkkäin), samalla sinne tänne kanittavia rattaita työntäen.. Sain siis kaiken mitä tarvitsin ja vieläpä edullisesti, reissu meni muuten hyvin ja voin sanoa, että oli kyllä hiki ja olin tosi poikki. Kävi siis treenistä.

Lounaan syöminen on ollut mulle aina todella haastavaa ja tämä ruokahaluttomuus tekee siitä todella vaikeaa. Kuitenkin sitten tuolla paastoamisella on ne ikävät puolet, jotka usein sitten aiheuttavat päivällisellä ylilyöntejä(ja muutenkin vaikeuttavat iltaa), joten pakko olisi jotain saada alas. Ostin viimeksi kauppareissulla erilaisia patukoita, jotta saisin edes jonkinlaisen rytmin tähän syömiseen näin alkuun ja ei tulisi pitkää paastoa. Lisäksi saan niistä nopean ja kätevän välipalan kiireisinä päivinä.
Tämä ensimmäinen testaamani oli stevialla makeutettu Leaderin Softbar Protein ja makuna Crispy white chocolate ja se oli yllättävän hyvän makuinen ja pidin sen pehmeänsitkeästä koostumuksesta. Lisäksi tämä oli valmistettu suomessa ja teki olon, ettei heti todellakaan kaipaa mitään makeaa. Kaloreita patukassa oli 174 ja hiilaria vain 3,2g. Tämä ei siis ole mikään maksettu tai sponsoroitu mainos, kunhan itselleni kirjoittelen ylös, kun en kuitenkaan muuten enää ensi kauppareissulla muista mikä olikaan se hyvänmakuinen ja mikä taas kannatti jättää kauppaan.. 🙂
http://www.leader.fi/product/protein-softbar-crispy-white-chocolate-60g/

Sivuoireita

Sivuoireita

Ensimmäiset sivuoireet huomasin heti ekan lääkkeen jälkeisenä päivänä. Suuta kuivasi infernaalisesti. Nyt lisäksi tulleet huonovointisuus ja ruokahaluttomuus.
Eilen olin tosi väsynyt ja huonovointinen, mies ja lapset olivat tosi väsyneitä ja nälkäisiä ja sorruttiin tilaamaan pitsat. Söin omastani ehkä 1/3, ei ollut mitään näläntunnetta ja pitsa ei edes maistunut erityisen hyvälle, vaikka ulkonäkö oli tosi hyvä! Yöllä sitten yksinäisyyttäni lämmitin siitä loput, vaikka ei ollut varsinainen nälkä, suu vaan kaipasi muka syömistä ja olin jauhanut purkkaa jo ilmavaivoiksi asti.
Söin ensin noista tähteistä puolet ja sitten ahneuksissani lämmitin vielä toisetkin puolet. Sitten tuli ihan järjettömän huono olo! Tuntui että maha oli tosi täynnä ja olo oli kaamea! Antabustako tämä olikin? Mietin että ahmimisesta usein on tullut täysi ja ähky olo, mutta tämä oli jotain ihan muuta, tuntui kuin olisi ollut vuosisadan krapula ja oksetti, huimasi, janotti ja oli todella surkea fiilis. Oikeasti olo, josta ajattelin että tälläistä ei kiitos enää.

Valvoin myöhään, oli todella vaikeaa saada unta ja lopulta esikoinenkin heräsi pahaan uneen ennenkuin sain unen päästä kiinni. Lapsi kainalossa ahtaasti nukkuen unet jäivät muutamiin tunteihin. Herääminen oli aivan tuskaa, lisäksi oli todella huono ja huimaava olo. Niskat ovat kyllä jumissa ja mies epäili alhaista verensokeria, mutta tämä oli jotenkin erilaista. Tuntui että joku kiertäisi mun aivoja vasemmalle ja oikealle ja tuntui, että koko pää heilui ja maailma oli vinksallaan. Esikoinenkin taisi huomata, että joku oli vähän enemmän pielessä(sanoin että äitillä on kurja, vähän pipi olo), sillä hän hakeutui mun kainaloon sohvalla ja pyysi laittamaan unilauluja kännykästä ja torkuttiin sillä tavoin ehkä tunnin verran. Heräsin sitten siihen, että nuorempi lapsi heräsi ja itsellä olikin sitte jo paljon parempi olo ja selvisin aamutoimista kunnialla.
Silti tuntuu, että aivoissa on joku edelleen ”hassusti”..

Nyt tuosta yöllisestä pitsaepisodista on jotain 12 tuntia ja vähän alkaa tulla nälän tunnetta. Jotenkin nautin siitä, että syöminen ei hallitse minua, mutta toisaalta ei tämäkään nyt terveellistä ole. Ostin myös jotain proteiini- yms välipalapatukoita tätä varten, että sitten kun ei mikään maistuisi, niin voi edes sellaisen haukata, että kroppa sitten kuitenkin saa jotain ravintoa.. Olen tosi surkea syömään välipaloja ja nyt kun ei mikään maita, niin vähän vaikeaa.. Edes leipä, suurin herkkuni ei oikein herätä mitään viboja. Ehkä nyt olisi sitten aika harjoitella suhtautumaan ruokaan polttoaineena. Outo ajatus..

En muista, että silloin kuutisen vuotta sitten olisi ollut tälläisiä oireita, mutta toisaalta en muista niistä ajoista muutenkaan hirveen tarkasti mitään. Ja silloin olin lapseton sinkku, joka sai rauhassa potea olojaan, maata vaikka koko päivän jos siltä tuntui. Kuitenkin luotan siihen, että tästä on minulle enemmän hyötyä kuin haittaa ja että oireet helpottavat kun kroppa taas tottuu tähän. Lisäksi pitäisi kai myös vähän rukata tuota lääkkeenottoaikaa, ettei se pahin vaikutuspiikki osuisi juuri aamuun, jotka ovat raskaita muutenkin.

Painokin on pudonnut kilon, pitsasta huolimatta.

Ensimmäinen pilleri ja pohdintaa puolison tuesta ja jaksamisesta

Ensimmäinen pilleri ja pohdintaa puolison tuesta ja jaksamisesta

Nukuin viimeyönä taas tosi huonosti, tarkalleen ottaen en vaan saanut unta. Meillä meni illalla jo netti poikki, joten piti keksiä Oikeaa  Tekemistä. Eihän se ongelma sinänsä ollut, mutta aamulla kolmen tunnin torkahduksen jälkeen olo ei ollut häävi ja jaksaminen vähän niin ja näin..
Jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja mies lupasi töiden jälkeen hoitaa kauppareissun, jos laadin listan. Minähän tein ja funtsin vähän etukäteen syömisiä, kun normaalisti me käydään kaupassa ihan fiilispohjalta ja usein ostetaan ne samat jutut. Nyt tuli vähän vaihtelua muutaman erilaisen kasviksen muodossa, sekä muutkin meikäläisen pahimmat heräteostokset jäi pois ja selvittiin kohtuullisen pienellä loppusummalla. Listalle kuitenkin kirjoitin ”irtokarkkia” ja mieshän teki työtä käskettyä ja ”mä otin vähän kaikkea” ja lopputulos oli 818gramman säkki. Kääk.. Onneksi kurkkasin, että siellä on ehkä 25% mun lemppareita, sit 25% semmosia et ovat ihan suhtkoht ok ja loput semmosia että syön ehkä pakon edessä tai sitten jaan ne miehen kanssa.. Muutenkin olen aika tarkka karkeistani, vaikka ahmija olenkin ja pahat karkit joutuvat roskikseen, ellei ole tosi paha epätoivo.

No joo nyt meni vähän sivuraiteille, samalla kun mies hoiti lapsen kanssa kauppareissun, annoin hälle kelakortin ja pyysin häntä hakemaan nuo mun eilen määrätyt mielialalääkkeet. No problem. Kun hän tuli kotiin, antoi lääkkeet ja jotain siinä kommentoi että eka oli niin hymyilevä apteekkari siinä, sit meni ihan myrtsiksi kun näki mitä lääkettä on hakemassa. Heitin jotain vitsiä et ”se varmaan mietti, et ei hitto toi on jonkun masentuneen kanssa” ja mies siihen että ”niin tai et ton on pakko olla TOSI paska puoliso, kun vaimokin masentuu” tjsp.. Tietysti minä siihen että höps ja selitin, että joskus aiemmin mäkin ihmettelin miten joku voi olla masentunut, vaikka kaikki on hyvin, mutta en enää moniin aikoihin.. No toki miehenikin tietää, kun tästä paljon ollaan puhuttu, että mulla ainakin osittain saattaa olla aivoissa ihan jotain kemiallista häiriötä, kun viimeksikin sain niin nopeasti lääkkeistä avun, että kyse ei ole siitä ettenkö olis onnellinen tai mitään.

Jäin kuitenkin miettimään, että mitenköhän mieheni oikeasti näkee ja kokee tämän asian.. Hän on itsekin pienesti tunnesyöppö ja toisaalta ei ole koskaan puuttunut diippeinäkään hetkinä mun syömisiini tai muuhun, korkeintaan tsemppaamalla ja hellästi persuksille potkimalla silloin kun oon sitä tarvinnut. Sekin on ollut tosi varovaista, kun tietää, että mä olen todella herkkä ottamaan itseeni vääränlaisesta kannustamisesta(kiitos isäni) ja toisaalta parisuhde on parisuhde, jos haluan jotain preppaajaa, niin hankin sen muualta.
Laitoin tohon avainsanaksi ”läheisen tuki”, vaikka lähinnä pohdin sitä, että millaista on elää masentuneen, syömishäiriöisen kanssa. En vaan keksinyt siihen mitään järkevää tagia, ihan vaan ”parisuhde” ehkä? Millaista on olla masentuneen ja/tai syömishäiriöisen puoliso?

Viimeksi masentuneena olin yksin ja olin juuri toipunut, kun tapasin mieheni, mulla oli vielä jotain ongelmia ja kävin psykoterapiassa, mutta kuitenkin. Olin toimintakyvyltäni jo siinä vaiheessa kutakuinkin normaali, sain nukuttua ja ei ollut mitään ahdistuksia tai pakkoajatuksia yms.. Nyt minulla on mies, sekä lapset, joiden takia tietty pakko jaksaa ainakin jonkin verran, mutta en haluaisi myöskään olla mikään riippakivi miehelleni arjessa, fyysisesti tai henkisesti. Enkä nyt suoranaisesti ees uskokaan moiseen, mutta tää on asia, mistä meidän pitäis ehkä puhua. Toisaalta koen, että ehkä mä vähän liikaa yritän välillä, että en ole aina ihan tarpeeks armollinen itselleni(koska en halua, että tilanne näkyisi lasten arjessa), mutta sit taas kyllä mua harmittaa, kun univelka tai ahdistus käy niin suureksi, että lamaannun ja kotityöt jäävät toisen harteille.
Toisaalta tää ehkä eniten johtuu siitä, että lusikkateorian mukaan käytän kaikki lusikat siihen, että hoidan kotiäidin pestini kunnialla, välillä vähän lainaan muiltakin päiviltä ja pidemmän päälle sitten olen miehen töistä tullessa jo aivan finaalissa.

Esim tänään lasten iltatoimet meni ohi, kun univelkaisena lopulta nukahdin sohvalle siinä klo 20, enkä herännyt ees kunnolla siihen, että lapset hyppi mun päällä ja heräsin vasta puolenyön aikoihin…
Mies siis taas kerran joutui ottamaan vetovastuun eka työpäivän muodossa tuoden leivän pöytään, sitten hoitamaan kauppareissun ja vielä lasten iltatoimet.. Tiedän kyllä, että jos me tästä puhutaan, ukkokulta tietenkin sanoo että mun pitää keskittyä nyt saamaan itseni kuntoon ja ei mitään ja olen hyvä äiti ja arvostaa mun kotiäitiyttä ja että olen ja touhuan päivät lasten kans. Uskon, että hän sitä tarkoittaakin. Mutta saako hän tarpeeks arvostusta ja omaa aikaa yms, että jaksaa meidän, mun kanssa?

Olen myös se, joka ei aina muista sanoa tai osoittaa välttämättä tarpeeks usein, miten arvokasta se tuki ja panos arkeen on, että rakastan ja olen kaikesta huolimatta kuitenkin pohjimmiltani onnellinen ja tyytyväinen elämääni.
Tuli mieleen, kun näin MHL:n päivityksen Nopsajalan biisistä Lupaan Olla.

Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan,
Kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa.
Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen,
Ei tuu tarpeeks sanottuu..