Kohti uusia haasteita!

Kohti uusia haasteita!

Ensimmäinen haaste selätetty, nimittäin se että asensin ajat sitten tietokoneeni käyttöjärjestelmän uusiksi ja kaikki kirjautumistiedot hävisivät. Lopulta tänään vihdoin löysin kauan häviksissä olleen muistilappuni, mihin olin rustannut tämän salasanan, tosin tällä käyttäjätunnuksella luotuun sähköpostiin en päässyt enää kirjautumaan..
Pääasia kuitenkin, että pääsen taas kirjoittelemaan, sillä monesti olen ajatellut arjen karikoissa että pääsisipä purkamaan tänne, eikä se ole ollut mahdollista! Pelkäsin jo, että tämä on mennyt lukkoon kaikesta yrittämisestä, mutta ei onneksi.

Tärkein juttu varmaan se, että ilmoitin itseni alkuvuodesta pöperöproffan Tunne Nälkäsi-verkkokurssille, joka btw alkoi tänään. Jos tyyppi ei ole tuttu, tämän jo pitkään ihailemani rautaisen ammattilaisen nimi on Patrik Borg. Se kurssi oli tosi kallis tähän elämäntilanteeseen ja halusin miehen mielipiteen asiasta ja olin yllättynyt kun hän puolsi sitä myös. Jos siitä on edes vähän apua, se on hyvä!
Tilasin myös aiheeseen liittyvän, Patrikin kirjoittaman kirjan Tunne Nälkä ja luin sen yhdellä istumalta nyt viikonloppuna. Toki se oli ohut, mutta täyttä asiaa ja monta asiaa mitä aloin miettimään ja tänään tuli ensimmäinen osa kurssia, josta sain lisää tuumailtavaa tehtävien lisäksi.

Olen aina tiennyt, että minulla on syömisen rytmit täysin pielessä, mutta myös se että en edes halua kuunnella kroppaani. Koska en pysty aina hallitsemaan syömisiäni, yritän hallita nälkääni ja usein vaikka minulla on kiljuva nälkä ja olen koko päivän kaupungilla ja voisin vaikka mennä lounaalle ravintolaan herkuttelemaan, en mene. Kuvittelen että se on hyvää kontrollia.. Kun tulen tuollaisen päivän jälkeen kotiin, nälkä on jo todella kova, kun kerran jopa jo tunnen sen, yleensä en edes tunne. Herkkuja herkkuja herkkuja huutaa kroppa, yleensä siinä vaiheessa keskitytään päivälliseen. Järkevästä päivällisestä huolimatta illalla kroppa huutaa yhä mielitekojaan, tämän ilmiön nimi on pöperöproffan mukaan nälkävelka. Lapset pitävät huolen, ettei napostella mitään, mutta kun olen yksin, jokainen voi varmaan arvata miten hyvin ”itsekuri” tuossa vaiheessa pitää kellään. Ehkä minulla ei olekaan ahmimishäiriötä, vaan totaalisen surkea ateriarytmi, nälkävelkaa ja täysin vääristynyt kontrolli. Minulla ehkä on jonkinlainen syömishäiriö ja haitallisia ajatuksia, ahmin sen takia ja se ei ole syy vaan seuraus.

Toinen asia on se, että olen ajatellut että kroppaani ei voi luottaa ja se on sekaisin. Se ei tunne juurikaan nälkää tai janoa, eikä viis veisaa normaalista ateriarytmistä, koska minulla ei TODELLAKAAN ole nälkä lounasaikaan, päinvastoin, kuten nyt tällä hetkellä tätä kirjoittaessani. Toisaalta jos tuntisin nälkää, muuttaisiko se jotain. Ehkä, tai ei. Jos minulla on kova jano, harvemmin jaksan juoda heti. Yöllä jos herään janoon, en mene juomaan vaan koitan vain nukahtaa uudestaan jos vähänkään kielen saa irti kitalaesta.
Kroppahan on nimenomaan sopeutunut olemaan viestittämään tukalasta olosta suoraan, koska siitä ei ole ollut mitään hyötyä. Kroppani siis toimii todella viisaasti ja loogisesti. Ehkä uskaltaisin luottaa siihen myös!

Sen verran yleisiä kuulumisia, että ihmeempiä ahmimiskohtauksia ei ole ollut ja joulukin meni suhtkoht iisisti ja ennenkaikkea normaalisti. En jaksa oikeastaan koskaan jäädä valvomaan lasten mentyä nukkumaan ja kun uni on laadukasta, se myös osaltaan hillitsee turhia mielitekoja. Olen myös alkanut syödä iltapalaa, koska usein mulla oli vaikeuksia saada unta murisevan mahan takia. Tämä taas tekee sen, etten herää hirveässä nälässä, mutta silti edelleen jollain tavalla mietin syönkö liikaa aamuisin ja onko siinä syy siihen ettei minulla ole nälkä lounasaikaan, mutta ehkä mun pitäisi unohtaa se ajatus.
Plantaarifaskiittikin on taas ollut kiusana muutaman kk ajan, tosin ei niin pahana kuin viimeksi, mutta harvinaisen veemäinen vaiva näin ylipainoisena.. Onneksi on hyvät pohjalliset!

Mainokset
Huh.. Pieni tilannekatsaus.

Huh.. Pieni tilannekatsaus.

Viimeksi on ryvetty TOSI syvällä. Niin syvällä, että unohdin ihan kertoa mun fysioterapiakäynnistäni. Siitä on nyt kohta jo pari viikkoa, mut palataampa siihen.
Eikä muuten näkynyt lähetettä edelleenkään, hän tutki kuitenkin jalan ja laittoi siihen kinesioteippauksen, josta oli oikeesti todella paljon apua! Sain myös jumppaohjeita, mutta mä olen itsenäisestikin venytellyt ja vetreyttänyt jalkaani, eli ei mitään uutta ja tuon teipin myötä kivut olivat täysin poissa kunnes se irtosi parin suihkun jälkeen kokonaan.
Kuitenkin lupasi että jos siitä on apua, hän opettaa mulle(tai oikeastaan parempi jos mun miehelle), että miten se tehdään ja voin sitten käyttää tuota jatkuvasti. En tiedä olisiko siellä kuitenkin sitten joku lihas tai hermo vain ärtynyt, eikä ihan varsinaista plantaarifaskiittia. Fyssarikaan ei osannut sanoa, tuumi vain että nämä on tosi hankalia ja monimutkaisia selvittää, että yleensä päädytään diagnoosin sijaan vain oireenmukaiseen hoitoon. Hyvä niin.

Lisäksi olin viikko sitten ja eilen hierojalla. Viikko sitten avattiin selkä ja hartiat, eilen taas kankut. Kyllä mulla selkesti on tuo piriformis-syndrooma, kun on nuo iskiasmaiset oireet olleet ja selkesti kipu säteili hieroessakin jalkaan.. Mutta hieronnasta oli tosi paljon apua ja kävely yms liike on aivan erilaista nyt. Olen myös miettinyt että voisiko tuo umpijumi vaikuttaa tuonne jalkapohjaan, esim jalan asentoon astuessa.. Tosiaan hieroja kauhisteli että miten mä olen pystynyt ees kävelemään noilla pyrstöjumeilla. Noh, huonosti. Kaikkeen kuitenkin tottuu, varsinkin kun on tälläinen luonne kuin minä…….

Lisäksi se pahin. Aloin laskeskella että kohta on kulunut jo 2kk siitä kun lääkärillä kävin, eikä lähetetteeseen ole vieläkään kuulunut mielenterveyspuolelta vastausta. Laitoin e-terveyspalvelun kautta sähköisen viestin omahoitajalle(johon luotan vähän enemmän kuin tuohon lekuriin) ja vuodatin kaiken tästä että jatkohoito auki, lähetettä ootettu jo 2kk ja siellä oli että pitäisi parissa arkipäivässä tulla vastaus. Eipä tullut viikkoon yhtään mitään. Lopulta sitten soitin mielenterveystoimistoon, eihän siellä mitään lähetettä ollut edelleenkään tehty!! Kihisin raivosta ja olin niin vihainen, surullinen ja pettynyt.
Soitin ajanvaraukseen/omahoitajalle, selitin asian ja olin niin raivona että aloin jo itkemään. Olivat vähän et ”aha öö, no kävin mä pari päivää sitte, joo no pitäis varmaa käydä kattoo siel”.. Grrr! Ehdotti jättävänsä uuden pyynnön lähetteestä lääkärille, mutta totesin että ei ole enää luottoa ja muutenkin käynnillä jäi monta asiaa huomioimatta ja selitin niistä, joten tarvitsen ihan konkreettisen ajan ja en halua enää todellakaan odottaa turhaan ja olla täysin heitteillejätettynä tässä tilanteessa. Lopulta purskahdin itkuun ja sain ajan nyt sitten tiistaille yksityiselle lääkäriasemalle julkisen puolen piikkiin. Nimestä päätellen taas venäläinen lääkäri, luottoa ei paljoa ole, mutta kirjoitan valmiiksi asiat paperille ja olen toisaalta niin täynnä pyhää vihaa, että todella toivon että asia tällä kertaa lähtee rytinällä eteenpäin. Ainakin tuolla mielenterveystoimistolla lupasivat laittaa mun nimen ylös että en joutuisi sitten heidän toimestaan enää odottamaan pidempään..

Ja sitten se veemäisin asia. Tämä koko keissi kuulostaa siltä, mitä se onkin. PASKAA!
En ole moneen aikaan tuntenut itseäni niin epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, mitättömäksi, hylätyksi, järjestelmän hylkiöksi kuin nyt. Miten lääkäri voi olla noin huolimaton???
Kaikesta hyvästä ja edistymisestä huolimatta mun ongelmanratkaisukykyni, sekä itsekurini on melkoisen huono( ja oletettavasti lääkeannokseni liian pieni), joten olen viettänyt tämän vapun vetämällä munkkeja. Donitseja. Karkkia, irtokarkkia, karkkipusseja, salmiakkia, konvehteja. Tippaleipiä. Makeaa simaa. Suklaata. Mäkkäriruokaa. Pitsaa. Leipäkasoja. Sipsiä. Jätskiä.
Pelottavinta siinä on se, että se auttaa jollain tapaa, olo on henkisesti todella turta. Tämän kirjoittaminen ei tuntunut hirveästi miltään, vaikka olen lykännyt tätä tietoisesti. Fyysisesti olo on niiin kamala. Sydän on tykyttänyt ja tuntuu että suonet ovat aivan tukkeessa kaikesta tästä paskasta, paino pompannut pari kiloa myös.

Nyt olen kuitenkin oppinut jotain. Älä luota järjestelmään ja ihmisiin, jotka eivät vaikuta luottamisen arvoisilta, varmista asiat itse jos vähänkään epäilyttää. Älä häpeile sitä, että vaadit oikeuksiasi.

Vielä kun käyn sen verran asian läpi, että saan paperille asiat, mitä minun pitää käydä tuon uuden lääkärin kanssa läpi, niin sitten saan henkisesti ees hetken rauhan tältä keissiltä ja pääsen palaamaan takaisin siihen pisteeseen, missä piti olla jo kaksi kuukautta sitten!

Muokkaampa vielä, kun kävin tarkistamassa tuon lääkärin nimen  jolle ylihuomenna menen. Onkin äidinkieleltään suomalainen ja pätevyys myös psykiatriassa. Pääsen psykiatrille! Valokuvassaan ihan symppiksen näköinen vanhempi mieslääkäri. Tuli itku kurkkuun helpotuksesta, ehkä tästä nyt vielä jotenkin selvitään.
Niin joo. Sain myös psykologituttavaltani kirjasuosituksen aiheesta; Bays – Tietoinen syöminen. Ehdin jo tilatakin sen netistä, se tuli tuossa loppuviikosta. Kuulemma pakollisena kirjallisuutena terveyspsykologian erikoispsykologi-koulutuksessa, minusta se oli vähän outo(en oikeen osaa kuvailla mitä ajattelen, vähän ehkä liian syvällinen tai jotain), mitä sitä vähän selailin ja lueskelin. Mutta pakkohan se on huolella lukea ja kokeilla niitä harjoituksia, jos kerran on noin mainittavat meriitit. Siinä tuli myös mukana cd, pitää ne varmaan ripata kännykkään tässä joku päivä, meillä ei ole cd-soitinta..