Loma takana

Loma takana

Aika rientää kuin siivillä, tuntuu että tuo väli joulusta ja uudestavuodesta tähän lomareissuun meni aivan todella nopeasti. Lomasta puhumattakaan, melkein tuntuu että olinko mä siellä tosiaan viikon?
Kyllä mä ilmeisesti sitten olin ja nautin kyllä täysillä. Mutta ihaninta oli palata kotiin, miehen kanssa ekat päivät oli täyttä kuhertelua kuin vastarakastuneet ja lapsiakin tullut katsottua tässä ruusunpunaisilla laseilla.
Näin unta että jojoilin taas lomalla 5kg ja kotiin tultuani aika tarkkaan pitikin paikkaansa. Tosin kävin pari kertaa vessassa ja lähti heti pari kiloa. Olin siis todella turvoksissa, varsinkin jaloista, kun lennot vaikuttivat paljon, mutta myös runsas alkoholin juominen ja hiilarisen moskaruuan mättäminen. Eilen vielä tilattiin kotipizzaa ja vaikka en siihen omaan ihan turvaruokaani tukeutunutkaan, niin aikamoinen lätykkä sieltä tuli otettua. Puolustaudutaan nyt edes sillä, että söin siitä kaksi päivää.

Koko syömishäiriöasian olen taas koittanut työntää jonnekkin syvälle syvälle, mutta eihän se kauheasti tuolla lomalla onnistunut, vaan on nyt entistä enemmän mielessä.
Mun toinen (tapaturmia jo hoikkana teininä kokenut) polvi on alkanut vihotella joitain viikkoja sitten ja rutisee ja naksuu, jos sille laittaa enemmän painoa sitä liikuttaessa. Onneksi se ei kuitenkaan ole kipeä, mutta luulen että on vain ajan kysymys, sen verran kauhealta tuo rutina tuntuu ja en ole ihan varma kuuluuko se jopa muidenkin korviin. Tuolla tuli käveltyä paljon, tanssittua, ravattua rappusia ja kaikki oli tällä kunnolla ja ylipainolla tuskaa. Koneessa juuri ja juuri turvavyö mahtui kiinni, tarjotin ei mahtunut lainkaan auki ja söinkin ruokani nerokkaasti syliini asetellun käsimatkatavarakassin päältä. Olikin ihan jees keksintö, koska tätä tarjoitinasiaa stressasin KAMALASTI, mutta loppujen lopuksi se oli murheista pienin. Mun jalat oli aivan kauhean turvoksissa jo ennen lentoa ja tällä massalla paljoa huvittanut jaloitella lennon aikana, onneksi sain nostaa jalat ylös kun vieruskaverit lähtivät yhtäaikaa vessaan ja jonottamisen takia olivat melko kauankin poissa. Pelkästin että saan veritulpan, huih..
Itsetuntoa ei myöskään hivellyt uikkarissa esiintyminen, vaikka ostinkin ennen reissua melko hyvin mun kroppaa imartelevan mekkouikkarin. Meidän hotelli olikin aikuisten hotelli, tosin tuntui että ne mammat kyttäsivät enemmän kuin nuoremmat..  Hotellilla poreammeetkin oli upotettu maahan ja tällä elopainolla uikkareissa sinne pääseminen ja varsinkin pois punkeaminen oli hankalaa, ku se oli sitä jo normaalipainoiselle kaverillekin. Eipä kyllä siellä allasalueella sitten viihdytty muutenkaan, sillä vesi oli melkoisen kylmää, vaikka mukamas altaan ja porealtaiden piti olla lämmitetty.
Hotellihuoneessa mun puolella sänkyä oli vastapäätä peili joka myös kyllä todella koruttomasti paljasti koko totuuden, mä olen kyllä tosi valtava maatessani ja mahani on kuin jäätävä kasa pullataikinaa.
Itsetunto, älä jätä! Pliis, tule takaisin?! Noh ainakin jotain positiivista, että mun kasvojen iho voi tosi hyvin ja kädet myös, ovat niin pehmoiset, ettei uskoiskaan. Ennen lähtöä ne kun olivat niin karheat ja kuivat, että iho ihan repeili ja vuoti verta. Ja kun mies oli mua niin kovasti ikävöinyt, niin sen kehut ja ihana uusrakastuneisuus on ollut kyllä mannaa. Mulla on aivan mahtava mies ja parisuhde! ❤ Lapsetkin tuntuneet niin lahjalta ja muutenkin oma elämä onnekkaalta. Arjesta myös on osannut nyt iloita eri tavalla, onneksi meillä on viikon päästä taas laivamatka, tosin perheen kesken, niin ei ihan kunnolla ehdi arki yllättämään.

Sain tänään vihdoin varattua myös sen psykoterapian. Muistan katselleeni yhtä terapeuttia täältä, joka oli erikoistunut syömishäiriöihin ja nyt bongasin hänet uudestaan ja sain ajan heti jo huomiselle, huih! Toivottavasti hällä on osaamista myös tämän ääripään juttuihin, koska tuntui että vähän jokatoisella terapeutilla oli asiakaspaikat täynnä, eivätkä ottaneet uusia asiakkaita.. Tosin en tiedä miten paljon loppujen lopuksi eri syömishäiriöt edes eroavat toisistaan, jos tarkastellaan yleistä sairastumisen mekaniikkaa ajatusmaailmaa ja toipumisprosesseja.. Tai esim oli kyse mistä tahansa riippuvuudesta.

Kirjoitan varmaan heti huomenna tästä aiheesta lisää, että miten meni, nyt kipin kapin perheelle ruokaa kokkaamaan

Lomat ohi

Lomat ohi

Tänäaamuna kävin vaa’alla, luulin että kaikki loman aikana mässätyt buffetähkyt, karkit, sipsit, roskaruuat, kakut, limut, alkoholit ynnä muut olisi tehneet tehtävänsä. Mutta meinasi leuka loksahtaa, kun lukemaksi tuli 139,2kg. Ja tämän siis mittasin vielä aamupalan jälkeen.
Kuitenkin, jotain on ehkä edistystä tapahtunut. En tiedä uskallanko sanoa että varsinaisesti, mutta en ole sortunut mihinkään isoihin ahmimisiin. Myönnän kyllä mättäneeni karkkia joka päivä, mutta kertamäärät ja tilanteet ovat olleet sellaisia, että ovat olleet vielä kutakuinkin normaalin rajoissa.
Ainoa mikä vähän harmittaa, on se, että olen sortunut juomaan veden ja vissyn sijaan limua, mutta sekin annettakoon nyt anteeksi koska kelit ovat olleet tosi kuumat ja nytkin ulkomittari näyttää 28 astetta! Eli nesteen saaminen menkööt nyt periaatteiden edelle, koska olen muutenkin surkea juomaan.. Tulipa muuten janon tunne. Harvinaista.

Minun pitäisi tässä olla tarkempi, että kun moisen tunteen huomaan, että joisin silloin heti vettä. Minulla on todella paha tapa vain jollain tapaa ”nautiskella” siitä tunteesta ja potea sitä janoa turhaan. Enkä edes itse tajua, miksi teen noin. Jotain itsensä kiusaamista ja pieni nautinto kropan rankaisemisesta juomattomuudella, kun en syömisiä pystynyt rajoittamaan?

En muista olenko tästä täällä maininnut, mutta puhuin tästä sairaanhoitajan kanssa.
Lapsuudesta muistoni janontunteisiin ovat sellaisia, että olen syönyt paljon salaa (varastamiani) herkkuja ja jään kiinni siitä, että käyn juomassa. Nykyäänkin vielä äitini alkaa heti udella että mitä olen syönyt, jos haluan juoda vettä.. Isäni myös kovasti mahtailee sillä, että ei juo paljon mitään tai tunne janoa. Tai puhuu halveksivasti nykyisestä trendistä että koko ajan pullo kädessä ja litkitään vettä.. Ehkä tässäkin joku alitajuntainen miellyttämisjuttu, tosin nyt nesteenpoistolääkityksen myötä on vähän sielläkin muuttunut ääni kellossa..
Toinen muisto on se, että vanhemmat tuputtivat aina kotimehua janoon, inhosin sitä. Ei se kovin makeaa ollut, mutta olin tosi kyllästynyt siihen. Eikä sitä ees juonut kukaan muu, silti sitä piti tehdä vuosi toisensa jälkeen kauheita määriä ja syyllistää mua miten naapurin lapsetkin vielä aikuisinakin juovat paljon mehua ja minulle ei kelpaa…
Sitten myöhemmin jossain vaiheessa meillä tehtiin putkiremonttia ja jostain syystä putket pistettiin pannuhuoneen läpi ja se teki taas sen, että hanasta ei tullut kylmää vettä kuin piiiitkän juoksutuksen jälkeen ja ei ollut sallittua valuttaa vettä turhaan ja tuo vesi siis oli aivan lämmintä tai jopa kuumaa, niin sitä ei tosiaankaan vapaaehtoisesti juonut..
Vaikka meillä oli oma kaivo, joka ei koskaan ollut kuivillaan, niin silti vettä piti säästää, kuin se olisi kannettu edelleen jostain kaivolta ihmisvoimin… Jääkaappiinkaan ei vettä mahtunut kylmenemään, se oli aina tetristyyliin täytetty jokaista pikku kolkkaa myöten. Ainoa vaihtoehto oli käydä juomassa vessasta, mutta se nyt ei varsinaisesti ollut kauhean houkutteleva paikka.
Limua(=JAFFAA) meillä ei ollut tarjolla kuin muutaman kerran vuodessa, kun aikuiset tekivät ”paukkua”, synttäreilläkin juotiin aina tuota kotimehua. Muistan kun menin yläasteelle ja ekaa kertaa kaverini puhui pepsin ja kokiksen eroista ja minä en ollut tainnut koskaan edes maistaa pepsiä! Noh, sittemmin kyllä olen juonut limua senkin edestä, mutta nyttemmin se on taas jäänyt. Hyvä niin, juomalla tulee kyllä tosi paljon turhia piilokaloreita.

Sairaanhoitajani antoi myös vinkin, mitä olen itsekin käyttänyt. Kun juon vettä tai vissyä, kuvittelen miten rusinamaiset soluni ihan tärisevät onnesta ja virkistyksestä kun saavat raikasta vettä. Ajattelen miten vesi tekee minulle hyvää ja hoitaa minua sisältäpäin.

Näihin tunnelmiin, kippis ja helteestä nauttimaan. Eli kaihtimet kiinni ja tuulettimen alle sohvalle kirjan kanssa. 😉

Karmivan ällöt lomaltapaluuterveiset

Karmivan ällöt lomaltapaluuterveiset

Noniin, eka arkipäviä loman jälkeen pikkuhiljaa takanapäin. Eikä missään mukavissa merkeissä, sillä löysin tyttären päästä täin. Hän siis aloitti kerhon muutama viikko sitten, en tiedä liittyykö tämä siihen, vai onko nämä tulleet joltain lomareissulta(laivan pallomeri tms). Lopulta löysin niitä aika paljon lisää häneltä ja omasta päästäni lisää, joten jokainen voi vain kuvitella mitä tää päivä on tehty. Ja millainen olotila ja fiilis ollut, kun odotin miestä töistä, että tulee apteekin kautta ja tuo jotain myrkkyä!!

Muutenkin koko loma on menty lasten ehdoilla ja herkkuja on tullut syötyä enemmän kuin edes pahimpina aikoina arkena.. On ollut juhlia ja laivareissuja enemmän kuin laki sallii.. Mutta tällähetkellä tää täihommeli on niin hermon päällä, etten jaksa ees ajatella mitään muuta, saati mitään ”ryhdistäytymistä”. Lisäksi ahdistaa niin pirusti ja tunnen mukamas ympäri kroppaa kaikenlaisia tuntemuksia, niin olen tuota ahdistustakin koittanut lievittää syömällä. Jotain kertoo myös se, että olin vain iloinen, että kotona sattui olemaan herkkuja, joilla olen koittanut itseäni turruttaa. Se on jopa auttanut, kun olen saanut ajatukset muualle. Netissä muutama järjen ääni antoi vertaistukea, loput oli sitä ”yök yök ällöö”-osastoa, joiden ansioista peruin tänpäiväisen puistoreissun, kun ei tehnyt mieli lähteä mihinkään ihmisten ilmoille! Mies nyt lähti sinne kuitenkin lasten kanssa purkamaan pahimmat energiat, toinen vielä rallattali iloisena lähtiessä ”meillä on täitä, ötököitä päässä” yms.. Huoah.. Tiedän siis että nämä eivät johdu hygieniasta tai sen puutteesta, vaan huonosta tuurista. Näähän on aika yleisiä nykyään, varsinkin tähän aikaan vuodesta.. Mutta jokatapauksessa inhottavaa!!!!

Olen nyt juonut limuakin, jota jäi esikoisen synttäreiltä viikko sitten, hirveä hiki ja jano, kun olen tuolla 80-asteisessa saunassa käynyt noita tyynyjä yms kääntelemässä säännöllisin väliajoin ja tarkistamassa että kaikki on ok ja pessyt pyykkiä konekaupalla ja kuivuri laulaa, niin että saunan kanssa yhdessä kohta tekevät varmaan tästä kämpästä jonkun +60asteisen.. Puuh, kunhan tää on ohi, niin sanon vaan että voihan helvetti! 😛

Viikkoraportti

Viikkoraportti

Noniin, virkistävät yöunet takana ja pieni morkkis kaikista herkuista, mitä eilen uupuneena vetelin..

Eli tosiaan melkoista kiitoa ollut tämä viimeinen viikko. Perjantaina oli miehen eka lomapäivä ja koska oli luvattu niin hienoa keliä, niin me pakattiin auto ja hurautettiin Hankoon rantalomalle. Kiloista huolimatta mulle ei ole koskaan tuottanut päänvaivaa esiintyä uima-asussa(toisin kuin uimahallissa, missä pitää suihkussa käydä alasti muiden katsellessa, traumat), mikä tietty on ihan hyvä lasten kannalta, kun ovat kovia vesipetoja. Olivat aivan pähkinöissään, vaikka vesi oli viileähköä, hampaiden kalinasta huolimatta oli hauskaa.
Sittemmin on ollut anoppilareissua, mummolareissua, pappaa käyty katsomassa sairaalassa, laivamatkaa ja muuta. Pappa kuitenkin voi hyvin taas ja kaikista reissuista selvitty kunnialla.

Laivareissulla en syönyt paikanpäällä lainkaan karkkia ja toisella päivällä en käynyt ees jälkiruokapöydässä, söin vain pehmiksen. Entiseen verrattuna aika huikea muutos. Muuten kyllä tuli herkuteltua sitten ruualla ja eilen sorruin syömään suklaata ja karkkia, ostin kotiin pääasiassa kovia karamelleja, koska ne ovat ns vaikeita. Eli niitä ei voi ahmia, eikä syödä nopeasti.
En nyt kuitenkaan jaksa hirveästi stressata noita syömisiä.. Kuitenkin suuret linjat ovat pitäneet, eli ensin ruokaa(kohtuudella) ja sitten vasta makeaa herkkua, sekä olen aina herkkuhimon yllättäessä tehnyt itsetutkiskelua ja ymmärtänyt mitkä asiat saavat minut mättämään sokeria. Esimerkiksi väsymyksen, v*tutuksen ja stressin välttely on ollut aika mahdotonta viimeaikoina ja kuitenkin on tullut oltua liikkeessä, mikä on aina hyvä asia.

Täällä ollaan!

Täällä ollaan!

On vaan ollut aika hurja viikko.. Ei olla taidettu olla yhtään päivää kotosalla, kun miehen loma alkoi. Sen lisäksi isäni sairastui ja käytiin häntä katsomassa, sekä muutenkin ollaan reissattu.. Kerron huomenna paremmin, tai voi olla että menee maanantaille.. Kaikki kuitenkin kunnossa taas ja itselläkin positiivinen draivi yhä! 🙂
Varsinaista kuntoilua ei ole tullut harrastettua(paitsi miehen aktiivisuusrannekkeesta on paukkunut tänäänkin kymppitonni reilusti yli, ollaan siis saman verran kävelty) ja ruuatkin ovat olleet enemmän ja vähemmän kyseenalasia, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tuli sekin koettua, etten ahminut itseäni laivan buffetissa jälkkäreillä ähkyyn. Karkki on tänään maistunut vähän kyllä sitten senkin edestä, mutta syytän siitä infernaalista väsymystä ja uupumusta, sekä stressiä. Onneksi tämä tästä varmasti vähän ainakin tasaantuu.. Nyt omaan sänkyyn nukkumaan, aah!