Hampaanpoiston jälkeen

Hampaanpoiston jälkeen

Mulla oli viime viikolla juurihoitoaika sovittuna omalle hammaslääkärille, mutta tuo yksi murtunut kuollut hammas (joka piti poistaa tällä viikolla) on vaivannut niin paljon, että extempore jouduinkin hampaanpoistoon.
Mä olin sitä kauhulla jännittänyt, kun oli toinen lääkäri pelotellut miten haastava poisto se olis, mutta en tiedä oliko se jotenkin löystynyt tai muuta, mutta se lähti kyllä todella helposti. Ja oli juuressa tulehduspesäke, joka onneksi tuli ehjänä juuren mukana ulos eikä aiheuttanut mitään erikoistoimenpiteitä..

Siihen se helppous sitten loppuikin….. Onneksi mulla oli edellisen hammasvaivan jäljiltä kunnon särkylääkkeitä kotona. Kivut olivat koko ajan aivan melko kovat, mutta viikonvaihteessa kävivät niin sietämättömiksi, että mun oli pakko mennä takaisin valittamaan ja kuiva poistokuoppahan siellä oli ja lääkärin mukaan niin kivulias tila, mihin ei auta mitkään särkylääkkeet. Eli poistokuoppaa suojaava verihyytymä oli lähtenyt, tai ei ollut kunnolla muodostunutkaan ja leukaluu hermoineen ammotti paljaana ja kivuliaana. Hoitotoimenpiteenä lääkäri päätti puuduttaa ja tehdä verestyksen, eli kaivella kuoppaa niin että syntyy uusi verenvuoto ja uusi verihyytymä. Päälle laitettiin tikit pitämään tuo hyytymä paikallaan. En tiedä miksi, mutta puudutus sattui ihan kamalasti, kuten myös tuo verestys ja vaikka mulla oli koko vasen puoli naamaa puutunut päänahkaa myöten, ainoa mikä EI ollut puutunut, oli tuo poistokuoppa. Kauheinta oli tuon kaivamisen lisäksi se, kun lääkäri yritti rutistella poistokuopan reunoja lyttyyn, että saisi hyytymän ja tikin sievästi pysymään. Herranjumala että olin litimärkä hiestä ja hiukset märkinä kyyneleistä, mutta selvisin kuitenkin hengissä. Kaksi rajua johtopuudutusta pienen ajan sisään teki kivat komplikaatiot, leukanivel oli niin kipeä, ettei suu juuri auennut ja särkyä oli nivelessä ja heijasteli kaulaan ja leukaan, suun alle asti. Kuitenkin kuulemma normaalia, vaikkakin ikävä oire.
Kivut kotona olleet kuitenkin yhtä kovat, vaikka tuon toimenpiteen piti auttaa ja lämpö oli jatkuvasti koholla ja sahasi 37,5 molemmin puolin. Kaksi yötä kärvisteltyäni soitin taas hammaslääkäriin ja sainkin taas samalle lääkärille pian ajan ja itkua vääntäen takaisin. Siellä laitettiin vähän erilainen puudutus(ehkä joku kalliimpi ja parempi, puudutteiden kaviaaria, kuten mieheni asiaa mietti), koska nyt tällä kertaa puuduin paremmin ja puutunut alue oli moninkertaisesti pienempi ja erittäin rajattu. Kuoppa putsattiin, ja sain sinne jodoformitamponin, kotiin antibioottikuurin, porepanacod-reseptin ja kontrolliajan huomiselle.

En ole koskaan mitenkään rakastanut historiani takia hammaslääkäriä kuin alle kouluikäisenä, ennenkuin maitohampaitten repiminen ja oikomishoidot aloitettiin, mutta olen silti yrittänyt olla reipas ja olenkin hyvin pärjännyt. Nyt kuitenkin olin niin väsynyt, kivulias ja epätoivoinen, että sain lähes paniikkikohtauksen kesken toimenpiteen, itkin ja tärisin. Pelottavinta oli, ettei lääkäri tai hoitajakaan reagoinut mitenkään, eikä rauhoitellut, lääkäri pisti vaan pökköä pesään hoitaakseen tuon toimenpiteen. Toisaalta ymmärrän, että tehtävä se on, mutta minusta ei olisi ollut liikaa pyydetty jomman kumman hetkeksi pysähtyä ja laittaa käsi hartialle sanoen vaikka että ”hyvin sä pärjäät, ota iisisti, hengitä rauhassa, niin tää on kohta ohi”, koska itekin huomasin että ylireagoin kun pahin kipu oli jo ohi, mutta olin jotenkin niin kierroksilla etten pystynyt rauhoittua kun se tilanne oli niin kaoottinen…
Harmi että tuo lääkäri on todella todella ammattitaitoinen ja paras juurihoitaja kunnallisella, niin en raaskii vaihtaakaan.

Tässäpä tämä koettelemukseni nyt raportoituna, koko viikon olen syönyt pelkästään mössöruokaa, juonut mehua, mutta myös juustonaksuja ja karkkia(siis sellaisia joita ei ”tartte” pureskella). Paino on taas hieman pompannut, toki tää kipu on myös naulinnut aika pitkälti kotiin, kun jos olen kivuton, olen kivasti lääkepöllyissä ja kivuliaana taas ei huvita kuin kököttää paikallaan. Olen myös koittanut juoda aika paljon, tosin pakko ollut juoda mehua, koska maku suussa on ollut niin paha ja nyt vasta tuo jodoformituppo pahalta maistuukin.. Lisäksi vissiin nuo kipulääkkeet lisäävät turvotusta, ainakin yhdistettynä tuohon sohvalla röhnäämiseen ja suolaiseen einesruokavalioon(uusi suosikkini, kokkikartanon tomaatti-vuohenjuustokeitto, hyvää myös kylmänä)…

Selkeästi kyllä huomaan, että kivuliaana hellin itseäni herkuilla, mutta toisaalta juurikin kun olen kipeänä, niin mulla ei ole ollut selkärankaa tehdä sille stoppia. Onneksi vain herkuilla, uhkailin jo puolitosissani lähteävni kadulle huumeita ostamaan, kun kivut olivat pahimmillaan, vedin 1g panacodia ja 1,5tabua burana 600mg ja lääkäri tarjosi vain reseptiä käsikauppapanadoliin. Toisaalta en ole kyllä itseäni hirveesti mistään repsahduksesta nyt syytellytkään, että sikäli kai jotain edistystä, ehkä?
Lapset menivät mummolaan hoitoon ja kivut olivat aisoissa, niin aloin taas virkata. Onpahan käsillekin muuta tekemistä kuin napostelu..

Ai niin muuten.. En varmaan ole täällä muistanut hypettäkään ja hädintuskin muistanut koko juttua tässä sairastaessa, mutta vajaa kk päästä meillä on miehen kanssa 5-vuotishääpäivä ja me juhlistamme sitä matkustamalla pienelle romanttiselle kaupunkilomalle…..LONTOOSEEN!!!! ❤

Mainokset
Kun ongelmat alkavat vihdoin selvitä..

Kun ongelmat alkavat vihdoin selvitä..

Onkin ollut pitkään melko raskasta, mutta vihdoinkin alkanut periksiantamattomuus ja sitkeys tuottaa tulosta. Loma mentiin lasten ehdoilla ja vaikka se oli raskas, niin lapset olivat haltioissaan ja perheohjauksen alkaminen kantoi myös hedelmää arjen ongelmien vähenemisellä. Syksyllä sitten on meidän aikuisten loman vuoro, meidän puuhääpäivä(eli viisi vuotta). Lapset ovat olleet nyt miehen loman loppumisen jälkeen 2xvko päiväkodissa harjoittelemassa ja minä oon saanut hengähtää.  Välillä toki tulee noita alhoja, mutta en ole pahemmin sortunut mihinkään ahmimisiin ja se näkyy painossa. Tän aamun paino oli 135kg, eli enää 5kiloa siihen, kun aloin esikoista odottamaan. Hurja määrä, mutta toisaalta myös yli 10kg enemmän mitä pahimmillaan painoin, eli jes jes jes!
Laivareissulta ei tullut paljoa makeisia ostettua, sipsitkään ei hirveesti tyttöjen illan jälkeisessä darrassa maistuneet, vaan kippasin loput roskiin. Jätskiä on kyllä tullut syötyä, mutta toisaalta myös oikeaakin ruokaa. Rahat on loman jälkeen vähissä, joten ylimääräisiin mässäilyihin ei edes olisi varaa.

Lisäksi oon huomannut että mulla on tässä lähellä monta oikeesti hyvää (äiti)ystävää, jolle uskaltaa sanoa, että menee ihan päin helvettiä, jotka halaa, tsemppaa ja oikeasti välittää. Olen todella onnekas ja kiitollinen, tässä iässä uusien luottoystävien hankkiminen ei todellakaan ole mitään simppeliä hommaa.. Lisäksi vietettyä yhden viini(a)nhuuruisen illan loppulomasta ystävien kanssa paikallisessa yöelämässä olen TODELLA kiitollinen siitä, että olen parisuhteessa ja minulla on maailman ihanin aviomies!! ❤
Yksi syy myös parempaan fiilikseen on se, että ennen lomien alkua tilasin itselleni aikamoisen kasan uusia vaatteita, jotka osoittuivat erittäin mielekkäiksi ja pitkästä aikaa en kammoksu hellepäiviä, kun minulla ei ole mitään sopivaa vaatetta, missä en läkähdy kuoliaaksi ja näytä joltain rantojen puliämmältä..

Nää lasten päiväkotipäivät ovat olleet aika monisyisiä itselle. Tuntuu vähän syylliseltä viedä lapset pois, mutta kun huomaan miten tärkeää tää on ollu mun toipumiselle, että mulla on totaalisen ylimääräistä yksinoloaikaa, niin voin oikeasti käyttää sen haluamallani tavalla ja joudun myös toisaalta kohtaamaan ne pahimmat sudenkuopat. Toistaiseksi olen selvinnyt mahtavasti, hyvä mä!
Yksin kotona, nälkä, pitäisköhän herkutella… Toisaalta söin just, hirveän kuuma, joten taidan ottaa jälkkäriksi eskimopuikon.

Loma takana

Loma takana

Aika rientää kuin siivillä, tuntuu että tuo väli joulusta ja uudestavuodesta tähän lomareissuun meni aivan todella nopeasti. Lomasta puhumattakaan, melkein tuntuu että olinko mä siellä tosiaan viikon?
Kyllä mä ilmeisesti sitten olin ja nautin kyllä täysillä. Mutta ihaninta oli palata kotiin, miehen kanssa ekat päivät oli täyttä kuhertelua kuin vastarakastuneet ja lapsiakin tullut katsottua tässä ruusunpunaisilla laseilla.
Näin unta että jojoilin taas lomalla 5kg ja kotiin tultuani aika tarkkaan pitikin paikkaansa. Tosin kävin pari kertaa vessassa ja lähti heti pari kiloa. Olin siis todella turvoksissa, varsinkin jaloista, kun lennot vaikuttivat paljon, mutta myös runsas alkoholin juominen ja hiilarisen moskaruuan mättäminen. Eilen vielä tilattiin kotipizzaa ja vaikka en siihen omaan ihan turvaruokaani tukeutunutkaan, niin aikamoinen lätykkä sieltä tuli otettua. Puolustaudutaan nyt edes sillä, että söin siitä kaksi päivää.

Koko syömishäiriöasian olen taas koittanut työntää jonnekkin syvälle syvälle, mutta eihän se kauheasti tuolla lomalla onnistunut, vaan on nyt entistä enemmän mielessä.
Mun toinen (tapaturmia jo hoikkana teininä kokenut) polvi on alkanut vihotella joitain viikkoja sitten ja rutisee ja naksuu, jos sille laittaa enemmän painoa sitä liikuttaessa. Onneksi se ei kuitenkaan ole kipeä, mutta luulen että on vain ajan kysymys, sen verran kauhealta tuo rutina tuntuu ja en ole ihan varma kuuluuko se jopa muidenkin korviin. Tuolla tuli käveltyä paljon, tanssittua, ravattua rappusia ja kaikki oli tällä kunnolla ja ylipainolla tuskaa. Koneessa juuri ja juuri turvavyö mahtui kiinni, tarjotin ei mahtunut lainkaan auki ja söinkin ruokani nerokkaasti syliini asetellun käsimatkatavarakassin päältä. Olikin ihan jees keksintö, koska tätä tarjoitinasiaa stressasin KAMALASTI, mutta loppujen lopuksi se oli murheista pienin. Mun jalat oli aivan kauhean turvoksissa jo ennen lentoa ja tällä massalla paljoa huvittanut jaloitella lennon aikana, onneksi sain nostaa jalat ylös kun vieruskaverit lähtivät yhtäaikaa vessaan ja jonottamisen takia olivat melko kauankin poissa. Pelkästin että saan veritulpan, huih..
Itsetuntoa ei myöskään hivellyt uikkarissa esiintyminen, vaikka ostinkin ennen reissua melko hyvin mun kroppaa imartelevan mekkouikkarin. Meidän hotelli olikin aikuisten hotelli, tosin tuntui että ne mammat kyttäsivät enemmän kuin nuoremmat..  Hotellilla poreammeetkin oli upotettu maahan ja tällä elopainolla uikkareissa sinne pääseminen ja varsinkin pois punkeaminen oli hankalaa, ku se oli sitä jo normaalipainoiselle kaverillekin. Eipä kyllä siellä allasalueella sitten viihdytty muutenkaan, sillä vesi oli melkoisen kylmää, vaikka mukamas altaan ja porealtaiden piti olla lämmitetty.
Hotellihuoneessa mun puolella sänkyä oli vastapäätä peili joka myös kyllä todella koruttomasti paljasti koko totuuden, mä olen kyllä tosi valtava maatessani ja mahani on kuin jäätävä kasa pullataikinaa.
Itsetunto, älä jätä! Pliis, tule takaisin?! Noh ainakin jotain positiivista, että mun kasvojen iho voi tosi hyvin ja kädet myös, ovat niin pehmoiset, ettei uskoiskaan. Ennen lähtöä ne kun olivat niin karheat ja kuivat, että iho ihan repeili ja vuoti verta. Ja kun mies oli mua niin kovasti ikävöinyt, niin sen kehut ja ihana uusrakastuneisuus on ollut kyllä mannaa. Mulla on aivan mahtava mies ja parisuhde! ❤ Lapsetkin tuntuneet niin lahjalta ja muutenkin oma elämä onnekkaalta. Arjesta myös on osannut nyt iloita eri tavalla, onneksi meillä on viikon päästä taas laivamatka, tosin perheen kesken, niin ei ihan kunnolla ehdi arki yllättämään.

Sain tänään vihdoin varattua myös sen psykoterapian. Muistan katselleeni yhtä terapeuttia täältä, joka oli erikoistunut syömishäiriöihin ja nyt bongasin hänet uudestaan ja sain ajan heti jo huomiselle, huih! Toivottavasti hällä on osaamista myös tämän ääripään juttuihin, koska tuntui että vähän jokatoisella terapeutilla oli asiakaspaikat täynnä, eivätkä ottaneet uusia asiakkaita.. Tosin en tiedä miten paljon loppujen lopuksi eri syömishäiriöt edes eroavat toisistaan, jos tarkastellaan yleistä sairastumisen mekaniikkaa ajatusmaailmaa ja toipumisprosesseja.. Tai esim oli kyse mistä tahansa riippuvuudesta.

Kirjoitan varmaan heti huomenna tästä aiheesta lisää, että miten meni, nyt kipin kapin perheelle ruokaa kokkaamaan

Lomat ohi

Lomat ohi

Tänäaamuna kävin vaa’alla, luulin että kaikki loman aikana mässätyt buffetähkyt, karkit, sipsit, roskaruuat, kakut, limut, alkoholit ynnä muut olisi tehneet tehtävänsä. Mutta meinasi leuka loksahtaa, kun lukemaksi tuli 139,2kg. Ja tämän siis mittasin vielä aamupalan jälkeen.
Kuitenkin, jotain on ehkä edistystä tapahtunut. En tiedä uskallanko sanoa että varsinaisesti, mutta en ole sortunut mihinkään isoihin ahmimisiin. Myönnän kyllä mättäneeni karkkia joka päivä, mutta kertamäärät ja tilanteet ovat olleet sellaisia, että ovat olleet vielä kutakuinkin normaalin rajoissa.
Ainoa mikä vähän harmittaa, on se, että olen sortunut juomaan veden ja vissyn sijaan limua, mutta sekin annettakoon nyt anteeksi koska kelit ovat olleet tosi kuumat ja nytkin ulkomittari näyttää 28 astetta! Eli nesteen saaminen menkööt nyt periaatteiden edelle, koska olen muutenkin surkea juomaan.. Tulipa muuten janon tunne. Harvinaista.

Minun pitäisi tässä olla tarkempi, että kun moisen tunteen huomaan, että joisin silloin heti vettä. Minulla on todella paha tapa vain jollain tapaa ”nautiskella” siitä tunteesta ja potea sitä janoa turhaan. Enkä edes itse tajua, miksi teen noin. Jotain itsensä kiusaamista ja pieni nautinto kropan rankaisemisesta juomattomuudella, kun en syömisiä pystynyt rajoittamaan?

En muista olenko tästä täällä maininnut, mutta puhuin tästä sairaanhoitajan kanssa.
Lapsuudesta muistoni janontunteisiin ovat sellaisia, että olen syönyt paljon salaa (varastamiani) herkkuja ja jään kiinni siitä, että käyn juomassa. Nykyäänkin vielä äitini alkaa heti udella että mitä olen syönyt, jos haluan juoda vettä.. Isäni myös kovasti mahtailee sillä, että ei juo paljon mitään tai tunne janoa. Tai puhuu halveksivasti nykyisestä trendistä että koko ajan pullo kädessä ja litkitään vettä.. Ehkä tässäkin joku alitajuntainen miellyttämisjuttu, tosin nyt nesteenpoistolääkityksen myötä on vähän sielläkin muuttunut ääni kellossa..
Toinen muisto on se, että vanhemmat tuputtivat aina kotimehua janoon, inhosin sitä. Ei se kovin makeaa ollut, mutta olin tosi kyllästynyt siihen. Eikä sitä ees juonut kukaan muu, silti sitä piti tehdä vuosi toisensa jälkeen kauheita määriä ja syyllistää mua miten naapurin lapsetkin vielä aikuisinakin juovat paljon mehua ja minulle ei kelpaa…
Sitten myöhemmin jossain vaiheessa meillä tehtiin putkiremonttia ja jostain syystä putket pistettiin pannuhuoneen läpi ja se teki taas sen, että hanasta ei tullut kylmää vettä kuin piiiitkän juoksutuksen jälkeen ja ei ollut sallittua valuttaa vettä turhaan ja tuo vesi siis oli aivan lämmintä tai jopa kuumaa, niin sitä ei tosiaankaan vapaaehtoisesti juonut..
Vaikka meillä oli oma kaivo, joka ei koskaan ollut kuivillaan, niin silti vettä piti säästää, kuin se olisi kannettu edelleen jostain kaivolta ihmisvoimin… Jääkaappiinkaan ei vettä mahtunut kylmenemään, se oli aina tetristyyliin täytetty jokaista pikku kolkkaa myöten. Ainoa vaihtoehto oli käydä juomassa vessasta, mutta se nyt ei varsinaisesti ollut kauhean houkutteleva paikka.
Limua(=JAFFAA) meillä ei ollut tarjolla kuin muutaman kerran vuodessa, kun aikuiset tekivät ”paukkua”, synttäreilläkin juotiin aina tuota kotimehua. Muistan kun menin yläasteelle ja ekaa kertaa kaverini puhui pepsin ja kokiksen eroista ja minä en ollut tainnut koskaan edes maistaa pepsiä! Noh, sittemmin kyllä olen juonut limua senkin edestä, mutta nyttemmin se on taas jäänyt. Hyvä niin, juomalla tulee kyllä tosi paljon turhia piilokaloreita.

Sairaanhoitajani antoi myös vinkin, mitä olen itsekin käyttänyt. Kun juon vettä tai vissyä, kuvittelen miten rusinamaiset soluni ihan tärisevät onnesta ja virkistyksestä kun saavat raikasta vettä. Ajattelen miten vesi tekee minulle hyvää ja hoitaa minua sisältäpäin.

Näihin tunnelmiin, kippis ja helteestä nauttimaan. Eli kaihtimet kiinni ja tuulettimen alle sohvalle kirjan kanssa. 😉

Karmivan ällöt lomaltapaluuterveiset

Karmivan ällöt lomaltapaluuterveiset

Noniin, eka arkipäviä loman jälkeen pikkuhiljaa takanapäin. Eikä missään mukavissa merkeissä, sillä löysin tyttären päästä täin. Hän siis aloitti kerhon muutama viikko sitten, en tiedä liittyykö tämä siihen, vai onko nämä tulleet joltain lomareissulta(laivan pallomeri tms). Lopulta löysin niitä aika paljon lisää häneltä ja omasta päästäni lisää, joten jokainen voi vain kuvitella mitä tää päivä on tehty. Ja millainen olotila ja fiilis ollut, kun odotin miestä töistä, että tulee apteekin kautta ja tuo jotain myrkkyä!!

Muutenkin koko loma on menty lasten ehdoilla ja herkkuja on tullut syötyä enemmän kuin edes pahimpina aikoina arkena.. On ollut juhlia ja laivareissuja enemmän kuin laki sallii.. Mutta tällähetkellä tää täihommeli on niin hermon päällä, etten jaksa ees ajatella mitään muuta, saati mitään ”ryhdistäytymistä”. Lisäksi ahdistaa niin pirusti ja tunnen mukamas ympäri kroppaa kaikenlaisia tuntemuksia, niin olen tuota ahdistustakin koittanut lievittää syömällä. Jotain kertoo myös se, että olin vain iloinen, että kotona sattui olemaan herkkuja, joilla olen koittanut itseäni turruttaa. Se on jopa auttanut, kun olen saanut ajatukset muualle. Netissä muutama järjen ääni antoi vertaistukea, loput oli sitä ”yök yök ällöö”-osastoa, joiden ansioista peruin tänpäiväisen puistoreissun, kun ei tehnyt mieli lähteä mihinkään ihmisten ilmoille! Mies nyt lähti sinne kuitenkin lasten kanssa purkamaan pahimmat energiat, toinen vielä rallattali iloisena lähtiessä ”meillä on täitä, ötököitä päässä” yms.. Huoah.. Tiedän siis että nämä eivät johdu hygieniasta tai sen puutteesta, vaan huonosta tuurista. Näähän on aika yleisiä nykyään, varsinkin tähän aikaan vuodesta.. Mutta jokatapauksessa inhottavaa!!!!

Olen nyt juonut limuakin, jota jäi esikoisen synttäreiltä viikko sitten, hirveä hiki ja jano, kun olen tuolla 80-asteisessa saunassa käynyt noita tyynyjä yms kääntelemässä säännöllisin väliajoin ja tarkistamassa että kaikki on ok ja pessyt pyykkiä konekaupalla ja kuivuri laulaa, niin että saunan kanssa yhdessä kohta tekevät varmaan tästä kämpästä jonkun +60asteisen.. Puuh, kunhan tää on ohi, niin sanon vaan että voihan helvetti! 😛

Viikkoraportti

Viikkoraportti

Noniin, virkistävät yöunet takana ja pieni morkkis kaikista herkuista, mitä eilen uupuneena vetelin..

Eli tosiaan melkoista kiitoa ollut tämä viimeinen viikko. Perjantaina oli miehen eka lomapäivä ja koska oli luvattu niin hienoa keliä, niin me pakattiin auto ja hurautettiin Hankoon rantalomalle. Kiloista huolimatta mulle ei ole koskaan tuottanut päänvaivaa esiintyä uima-asussa(toisin kuin uimahallissa, missä pitää suihkussa käydä alasti muiden katsellessa, traumat), mikä tietty on ihan hyvä lasten kannalta, kun ovat kovia vesipetoja. Olivat aivan pähkinöissään, vaikka vesi oli viileähköä, hampaiden kalinasta huolimatta oli hauskaa.
Sittemmin on ollut anoppilareissua, mummolareissua, pappaa käyty katsomassa sairaalassa, laivamatkaa ja muuta. Pappa kuitenkin voi hyvin taas ja kaikista reissuista selvitty kunnialla.

Laivareissulla en syönyt paikanpäällä lainkaan karkkia ja toisella päivällä en käynyt ees jälkiruokapöydässä, söin vain pehmiksen. Entiseen verrattuna aika huikea muutos. Muuten kyllä tuli herkuteltua sitten ruualla ja eilen sorruin syömään suklaata ja karkkia, ostin kotiin pääasiassa kovia karamelleja, koska ne ovat ns vaikeita. Eli niitä ei voi ahmia, eikä syödä nopeasti.
En nyt kuitenkaan jaksa hirveästi stressata noita syömisiä.. Kuitenkin suuret linjat ovat pitäneet, eli ensin ruokaa(kohtuudella) ja sitten vasta makeaa herkkua, sekä olen aina herkkuhimon yllättäessä tehnyt itsetutkiskelua ja ymmärtänyt mitkä asiat saavat minut mättämään sokeria. Esimerkiksi väsymyksen, v*tutuksen ja stressin välttely on ollut aika mahdotonta viimeaikoina ja kuitenkin on tullut oltua liikkeessä, mikä on aina hyvä asia.

Täällä ollaan!

Täällä ollaan!

On vaan ollut aika hurja viikko.. Ei olla taidettu olla yhtään päivää kotosalla, kun miehen loma alkoi. Sen lisäksi isäni sairastui ja käytiin häntä katsomassa, sekä muutenkin ollaan reissattu.. Kerron huomenna paremmin, tai voi olla että menee maanantaille.. Kaikki kuitenkin kunnossa taas ja itselläkin positiivinen draivi yhä! 🙂
Varsinaista kuntoilua ei ole tullut harrastettua(paitsi miehen aktiivisuusrannekkeesta on paukkunut tänäänkin kymppitonni reilusti yli, ollaan siis saman verran kävelty) ja ruuatkin ovat olleet enemmän ja vähemmän kyseenalasia, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tuli sekin koettua, etten ahminut itseäni laivan buffetissa jälkkäreillä ähkyyn. Karkki on tänään maistunut vähän kyllä sitten senkin edestä, mutta syytän siitä infernaalista väsymystä ja uupumusta, sekä stressiä. Onneksi tämä tästä varmasti vähän ainakin tasaantuu.. Nyt omaan sänkyyn nukkumaan, aah!