Häntä koipien välissä..

Häntä koipien välissä..

Vaikka ei sinänsä olis syytä.
Olen taas tehokkaasti vältellyt tänne kirjoittamista. Ei ole kiva aloittaa kertomalla, että olen lihonut edelisestä postauksesta viisi kiloa ja olen ahminut enemmän kuin varmaan kertaakaan tuon sepramin aloittamisen jälkeen.
Vastoinkäymisiä on riittänyt. Poika on ollut aivan mahdottoman haastava. Sitten tuli aivan järjettömän kokoinen visalasku, sekä muita yllättäviä menoja; lapsi kolhi naapurin autoa, ylinopeussakko yms yms yms.
Onneksi kuitenkin nyt kuitenkin pilkistää jo valoa tunnelin päässä.

Mulla oli alkuviikosta aika psykiatrille. Tälläkin kertaa oli venäläistaustainen nimi ja kahden edellisen kokemuksen jälkeen mua jännitti ja pelotti tosi paljon, mitä olisi odotettavissa. Tää tapaus kuitenkin puhui tosi hyvää suomea ja oli tosi ulospäinsuuntautunut, rempseä, kuunteli ja otti kantaa hyvin. Tuli sellainen hyvä fiilis, että hei tämä ihminen on oikeasti kiinnostunut minusta ja mun asiastani ja haluaa minulle hyvää. Se oli todellakin balsamia haavoille.
Lääkitystä vaihdettiin bed:iin paremmin sopivaan(sepramista seromexiin) ja hän suositteli mulle psykoterapiaa tähän syömishäiriöön. Olen sama mieltä, että hyötyisin siitä varmasti paljon. Sainkin sitten tuolta omalta sairaanhoitajalta vinkin terapeutista, johon voisin ottaa yhteyttä ja selvittää että olisko hänellä aikaa ja ammattitaitoa alkaa mun keissiä hoitamaan.
Lisäksi sain lääkäriltä myös lihasrelaksanttia, eikä mulla ole moniin moniin aikoihin ollu paikat näin auki. Ihana tunne.
Lääkäri myös haluaa nähdä mut parin kk jälkeen, että miten lääke on auttanut ja mikä tilanne muuten, samalla sitten tarkistetaan tuo psykoterapialähete-asia. Tuntuu todella helpottavalta, kun ei ole jäänyt jatkohoito tyhjän päälle.

En edes viitsi miettiä edellisen kirjoituksen jälkeen tapahtuneita asioita sen kummemmin, kun vihdoin olen päässyt sinuiksi kaiken negatiivisen kanssa. Kuitenkin sen verran pakko hehkuttaa, että positiivistakin on ollut. Nimittäin varattiin ystävättären kanssa alkuvuoteen kahdenkeskinen rentoutumis-löhöloma. Mulla on tosi ristiriitaiset ajatukset tuosta (”en ole ansainnut tätä, mahdunko lentokoneeseen, häpeääköhän ystävä minua, näytän kamalalta” yms), mutta pääasiassa odotan innolla sitä. Pokkarin tai ristikkolehden kanssa rantatuolissa notkumista, drinksu kädessä ja musa korvissa. Vailla huolen häivää arjen haasteista. Ihan sama olenko ansainnut sitä tai en tai miltä näytän. Mulla kuitenkin odottaa kotona maailman ihanin mies ja maailman ihanimmat lapset, mun ei tarvitse hakea kenenkään muun hyväksyntää!

Ai niin, lisäksi tulin tänään taas aavistuksen ulos kaapista. Kerroin äidilleni, että sairastan bed:iä, selitin vähän yksityiskohtia, kun hän siitä kyseli ja muisteltiin yhdessä että tosiaan tämä on minua tainnut piinata jo lapsena. En uskaltanut sen enempää asiasta puhua, ettei sitten tule mitään syyllisyydentunteita hänelle, kun tiedän että tässä on takana puolin ja toisin kipupisteitä.. Joka tapauksessa hän sanoi, että jos olen valmis ottamaan härkää sarvista, niin rahoitus kyllä psykoterapiaan järjestyy, muutenkin tsemppasi ja kaikin puolin olin helpottunut että kerroin.

Mainokset
Huh hellettä!

Huh hellettä!

Ihana ilma ulkona, tosin meinasin paahtua takapihalla kun lasten kanssa yritettiin vähän ulkoilla.. Mutta ensin pitää vähän käydä läpi alkuviikkoa.
Eilen olikin sitten välipäivä, etten kirjoittanutkaan mitään, kun lasten päiväuniaikaan keskityin arjen askareihin, eli toisinsanoen 5 ikeakassillista puhtaita pyykkejä oli taas kertynyt viikattavaksi..
Kävin myös kukonpierun aikaan päivystyksessä, kun aivan järkyttävän pahat virtsatieinfektion oireet valvottivat mua jo toista yötä. Ei lähtenyt puolukkaa syömällä, joten pakko oli lähteä.. En kylläkään ees lääkäriä tavannut, jätin vaan näytteen ja resepti antibioottiin tupsahti sitten sähköisesti. Puhelimessa sairaanhoitaja ihmetteli että eikö mulla ole kuumetta, että tulehdus oli tosi paha.. Onneksi nyt on jo parempi olo, mutta ei paljon ole tehnyt mieli kotoa poistua, eli lenkkeily on taas vaihteeksi jäänyt. Mutta asenne ei, eli en aio ajatella että ”nonii se siitä”, vaan heti kun vähänkään on semmonen päivä(ja keli) että voisin taas mennä, niin tosiaankin menen..

Kohta alkaa loma, pari päivää enää! Perjantaina siis jo eka lomapäivä, luvattu hellettä mutta saapa nähdä että mitä keksitään, eilen jo rustattiin pientä listaa, mistä sitten voisi valita kun on sellainen olo että kotona möhnäys riittää. Hankoon jokavuotiselle rantalomalle nyt ainakin ja sitten metsään sieniä etsimään, kun tuntuu olevan aivan mahtava kanttarellivuosi! Marjojakin sitten voi vähän poimia ihan vaan lasten elämyksen vuoksi ja että tietävät mistä metsän antimet tulevat, että niiden eteen on oikeasti joku nähnyt vaivaa. Ärsyttää nimittäin usein itseä nuo valitukset monissa fb:n myynti-ilmoituksissa, että ”ompas kallista, metsästä noita saa ihan ilmaiseksi”. Itse vaivaan nähden ottaisin tuplahinnan esim mustikoista, mitä itse noista maksoin 😀 Laiska mikä laiska..

Koko ajan sitä on odottanut parempia kelejä ja ”oikeaa kesää”, mutta nyt taas kun hetken olin tuossa takapihalla, tuntuu että sulan. Tuo kilpirauhasen vajaatoiminta ja mun ruokailutottumukset ja juomattomuus(+ties mitkä tekijät) ovat yhdessä tehneet sen, että mä en hikoa, aineenvaihdunta on kohtalaisen jumissa. En edes 100-asteisessa saunassa, tulen vain punaiseksi ja tulee paha olo, mutta ei hikipisaraakaan. Nyt taas asiaan tullut hieman muutosta, kun olen muistanut taas pitkästä aikaa ottaa lääkkeet ja varsinkin syönyt ja juonut säännöllisesti, niin minulla on hiki. Ei tunnu mukavalta sekään, mutta olen iloinen että kroppa toimii kuin normaalilla ihmisellä!!
Lisäksi kaupungissa tuo helle tuntuu aina erilaiselta kuin maalla, missä puuttuu se asfaltin ja kivitalojen hohkaama kuumuus ja tuuli pääsee mukavasti viilentämään ihoa. Meidän terassi on tosi suojainen, eli siihen osuu tuulenvire hyvin harvoin ja se on vielä sen värinen, että välillä aurinkoisella kelillä tuntuu kuin kävelisi hellanlevyllä, auts auts!
Itse olen kyllä syysihminen, odotan niitä kirpeän aurinkoisia ja värikkäitä syyspäiviä, jolloin ei tule hiki, mutta ei vielä tarvitse kääriytyä paksuun takkiin. Mutta jos nyt vietetään lomat ensin ja sitten aletaan odottaa sitä kunnon syksyä.

Ruuaksi oli eilen kesäkurpitsalasagnea ja oli kyllä aivan satumaisen hyvää, tosin vähän liikaa meni taas nestettä, kun ei ollut reseptiä.. Mutta siis paistoin 700g jauhelihaa, 2prk tomaattimurskaa(huuhdoin purkit vedellä, tosin suurustin lopuksi kun näytti liian vetiseltä), 2 lihaliemikuutiota, chilimaustetta, pippurirouhetta, oreganoa ja basillikaa ja 3/4prk ruokakermaa(tämän olis voinu jättää pois) kastikkeeksi ja laitetaan vuorotellen vuokaan juustoraasteen ja kuorimaveitsellä suikaloitujen 4 pienen kesäkurpitsan kanssa.
Tästä tuli iso ja pienehkö vuoallinen, eli tätä syödään jokunen päivä ja mies tietty evääksi ottaa ja loput sitten pakkaseen. Junnullekin maistui, mutta yllättäen esikoiselle ei kelvannut kuin yksi pakkolusikallinen maistiaisiksi ja senkin nielaisi vissiin kokonaisena..
Jälkkäriksi tein pienen mustikkapiirakan jämämustikoista ja olen sitä syönyt muutaman palan ihan hyvällä omatunnolla, mutta oikeastaan hyvä että se alkaa loppumaan. Selkeästi paras, ettei ole kotona tarjolla houkutuksia, mutta ei kuitenkaan tullut mitään pakonomaista fiilistä mättää sitä, vaikka sitä olikin. Ja kyllä meillä väistämättä aina jotain hyvää kotona on, mutta ne ajat on nyt takanapäin, että söisin jotain voi-sokerivaahtoa vain syömisen ilosta(vaikka kyllä tuo piirakkataikina olikin hyvää, lapset nuolivat vispilät)..