Mukikakkujen yö niskakrampin jälkimainingeissa

Mukikakkujen yö niskakrampin jälkimainingeissa

Ensinnäkin pitää alottaa siitä, että miten mulla oli viime viikolla ihan hirveä niskakramppi. Enkä nyt tarkoita mitään pikku lihasjumia, vaan sellaista kramppia, että päätä ei pystynyt liikauttamaankaan ja kaikki päähän kohdistuvat huoltotoimenpiteet(lol) kuten suihkussa käynti tai hampaiden ja hiusten harjaus piti suorittaa toisella kädellä päätä tukien ja ERITTÄIN varovasti..
Heräsin vain yksi yö siihen, että mun niska oli kuin halvaantunut ja kipu oli niin kova, että itkin vain herättäen miehen, että hakee mulle kipulääkettä ja hän lopulta nosti mut sängystä ylös, kun mä pitelin kaksin käsin päästäni kiinni ja huusin ja itkin!
Tämän siis aiheutti ilmeisesti lihasrelaksanttien avulla liian sikeästi nukuttu yö, tempurtyyny oli selällään nukkuessa ollut jotenkin huonosti ja painanut mun niskan aivan totaaliseen kramppiin.
Lapset olivat hoidossa, kun en lääkkeiden hurjilta sivuvaikutuksilta ja kovalta kivulta pystynyt tekemään mitään. Ravasin päivystyksessä ja nukuin puoli-istuvalteen pieniä pätkiä sohvalla, söin todella paljon kolmiolääkkeitä ja kärsin. Päivystyksessä lääkäri lähetti mut fyssarillekin, mutta hänkään ei uskaltanut tehdä muuta kuin antaa niskatuen mulle automatkoja ja muita liikkumisia varten. Mietittiin jo mahdollista magneettikuvausta, jos vaiva olisi jatkunut ja olin kauhuissani että miten mä muka pääsisin makuuasentoon ja siinä olis sitte pitänyt olla vielä pitkään koko kuvauksen ajan, kääk!
Lopulta ankaran googlailun jälkeen mies alkoi etsiä ja painella multa trigger-pisteitä hartioista ja selästä. Yhdestä kohtaa kun painoi, tuli ihan törkeän kova kipu lopulta pään päälle niin että meinasin siitä itkeä ja huutaa, pitelin vaan päälakeani ja sitten niska alkoi ritistä, ratista ja naksua ja pikkuhiljaa varovasti myös uskalsin sitä liikutella ja tilanne vaan laukesi sitten pikkuhiljaa itsestään. Mutta huh että oli sen jälkeen paikat kipeät. Mielenkiintoista sinänsä, että millainen ketju ihminen on.
Oli kyllä ihan kauhea kokemus, toivottavasti ei tarvitse moista kokea enää koskaan. Edelleen mulla on kyllä niskat ja hartiat jumissa, mutta tämä on semmosta tavallista niskajumia, vaikka inhottavaa tämäkin ja saa pään särkemään ja vaikuttaa unenlaatuun.

Nuo lääkkeet ja kipu saivat aikaan semmosen oudon olon. Ei tehnyt mieli syödä mitään, välillä ei maistunut yhtään mikään,. välillä söin karkkia ihan hulluna. Lisäksi nuo kolmiolääkkeet janottivat ihan törkeän paljon ja en pystynyt edes puhumaan ilman että hörpin välilä vettä pullosta ja silti suu oli välillä täynnä kuivaa vaahtoa! Lisäksi olin tosi turvoksissa, en pystynyt pyyhkimään hanuriani(osittain ensin kivun takia, mutta sitten myös sen takia että olin niin paisunut), sekä jalkani olivat kuin tukit. Joka paikkaa särki liikkumattomuus ja polvet ihan räksähtelivät painon alla, kaamea rutina portaissa liikkuessa. Sormet olivat kuin nippu makkaroita turvonneina ja kankeina ja vaatteet kiristivät ja kinnasivat.. Lasten poissaolo vielä vaikutti negatiivisesti niin, että ei ollut mitään rutiineja ja vuorokausirytmit meni muutenkin ihan sekaisin.Vaikka pakkohan se oli nukkua kun unta sattui saamaan ja valitettavasti vaan joku noista lääkkeistä teki sellaisen väsymyksen, että aloin torkahdella istuvalteen..

Kun niska alkoi parantua, muistin että voisi kai vaakallakin käydä ja oikeasti meinasin kuolla järkytyksestä, kun vaaka näytti karvan vajaa 150kiloa!! Siinä rikottiin omat enkat jo ihan mennen tullen!!!
Onneksi tuo lukema on nyt normalisoitunut, kun nuo nesteet ja syömäni moskan vaikutuksetkin ovat häipyneet ja vaaka näytti jo sitä perus 143kg. Mutta kylläpä se huono ruokavalio ja liikkumattomuus teki ihan kauheaa ololle ja hyvinvoinnille. Olipa hyvä opetus kuitenkin

Sen verran tuo kokemus kaikenkaikkiaan vaikutti myös, että söin niin hirveät överit karkkia ja huomasin kaikki pienenkin ylipainon(olkoonkin turvotusta) haittavaikutukset, että sain ihan hirveästi motivaatiota taas ottaa itseäni niskasta kiinni. En olekaan nyt sitä perus bed-syöpöttelyä harrastanut, vähän olen herkutellut, mutta kuitenkin vielä järkevään tapaan. Ei ole ollut todellakaan niin kuonainen olo ja energiaakin riittää paremmin. Nyt tein mustikkaista mukikakkua, kun olin ensin syönyt iltapalaleivät. Tein myös toisen miehelle(koska yhteen mukilliseen olis tullut puolikas muna ja en jaksanut alkaa säätämään), saa sen syödä sitten aamulla, toivottavasti ilahtuu. Oli tosi herkullista ja tuhtia, eikä sinänsä tuohon yhteen mukilliseen edes tullut niin hirveästi ainesosia ja jotenkin se on konkreettisempaa kun itse tekee ja näkee esim sen sokerin ja rasvan määrän. Purkkaa on tullut myös jauhettua niin että kohta varmaan menee leukanivelet.. 😛

Muutenkin olen koittanut nyt syödä järkevämmin, viikonloppuna reissussa kyllä tuli lipsuttua, mutta kotona on ollut nyt enemmän kasviksia ruuassa ja olen syönyt ensin jotain ruuantapaista tai järkevää välipalaa, ennenkuin syön mitään herkkuja. Toivottavasti tämän nyt vähän aikaa muistaisin..

Uusi vuosi, uudet vai vanhat kujeet?

Uusi vuosi, uudet vai vanhat kujeet?

Ei, mä EN tehnyt uudenvuoden lupauksia. Tai no tein semmosen, että kirjoitan meidän perheen positiivisia juttuja paperilapuille purkkiin pitkin vuotta ja sit niitä luetaan vuoden päästä ja muistellaan. Siinä jo tarpeeks tavoitteita..

Tänään oli myös siitä historiallinen päivä, että ekaa kertaa varmaan edellisen ”parannuksen” jälkeen en syönyt koko päivänä yhtään karkkia. Kaksi pikkuleipää söin kyllä aamupalan yhteydessä, kun oli niin iso kupillinen kahvia, mutta entiseen verrattuna parannus on huima. Nyt olen istunut koneella ja pelannut ja vieressä on houkutuksia, mutta ei ole tehnyt mieli nyt koskea. Tarkoitus ei TODELLAKAAN ole järjestää mitään lakkoa, mutta kiinnitin nyt enemmän huomiota taas näihin sudenkuoppiin ja tarkoituksena on yrittää syödä vähän säännöllisemmin ilman että tarvitsisi täyttää niitä tyhjiä hetkiä syömällä. En aio edes pitää mitään dieettiä, ainostaan että syön jotain ruuaksi luokiteltavaa säännöllisesti. Olkoon se sitten jotain hiilarinuudelia, sokerijugurttia tai vaaleaa leipää. Ihan mitä tahansa, paitsi ei karkkia tai suklaata tms! Jotain mikä ees etäisesti luokitellaan välipalaksi tai ruuaksi..
Tajusin tuossa loman aikana, että mun kroppa ei edes tiedä mitä tarkoittaa nälkä(tai jano ja nämäkin tunteet menevät sekaisin). Lisäksi aineenvaihduntani on kaikin puolin totaalisen jumissa, kun paastoan ja ahmin vuorotellen, sekä vedän lähes pelkästään joulusuklaita, pipareita yms herkkuja..

Lisäksi oon hyvällä päällä kun
1. sain mieheltä joululahjaksi kampaajakäynnin
2. ukolla alkaa 2 vkon päästä vikat isälomat ja sillä on myös synttärit ja appiukko vie meidät ja koko miehen puolen perheen syömään, sekä ottavat lapset, jotta saadaan viettää kahdenkeskinen yö vaikka vineton merkeissä!
3. meille on varattu ihana luksusristeily ja siihen on enää kuukausi
4. löysin eilen seppälästä itselleni todella hyvin istuvat ja hyvännäköiset stretchhousut
5.  sekä alessa tosi hyvät talvikengät: Crocs AllCast Luxe Duck Bootsit.

Nuo kengät ovat siis tuollaiset loskarityyliset varrelliset saappaat, missä on muovinen kenkäosa ja varsi nahkaa, mutta TODELLA lämpimät ja pehmeät sisältä(lampaan turkis). Ja aivan tajuttoman kevyet!! En voinut kuvitella että noin kevyitä talvikenkiä voisi olla olemassakaan!! Näitä tuskin tuntee jalassa, ero aikaisemmin sovittamiini talvikenkiin oli aivan valtava..
Nämä omani olivat miesten osastolta, kun naisten osastolta oli just tuo oma kokoni loppu ja näihin mahtuu nyt hyvin villasukkakin vielä tarvittaessa.
Erona naisten ja miesten mallissa oli eriväriset nauhat(musta/valk). Minusta jopa tuo miesten malli mustilla nauhoilla oli paremman näköinen. Sointuu paremmin se musta, kun kengän alaosakin on mustaa ja ruskea yläosa.. Nää vaikutti tosi hyviltä kävellä, kun tänään niitä testailin kauppareissun verran, ainoastaan vähän hiersi nilkkoja kun en jaksanut niitä kunnolla solmia kun ne alkuperäset nyöritykset oli jotenkin tosi hankalat kiristää. Pitäisi googlata ja katsoa joku erilainen nyöritystapa..
Maksoin noista kengistä jotain hieman alle 80euroa. Suomessa on hassu tapa laittaa suurin osa talvitamineista alennusmyynteihin jo heti joulun jälkeen, kun yleensähän ne pakkaset ja lumet tulee tänne vasta alkuvuodesta.. Noh hyvä näin, en olisi tosiaankaan raaskinut maksaa edes hyvistä kengistä 160euroa(ovat näköjään verkkokaupassa yhä normaalihinnoissa)..

Tuli tänään facebookissa juteltua myös erään äitikaverin kanssa, jonka lapset on samassa kerhossa mun esikoisen kanssa. Tutustuttiin jo vuosi sitten avoimessa päiväkodissa ja juteltiin nyt niitä näitä ja kerroin samalla puheripulissani näistä painonhallintaongelmistani ja syömishäiriöstä, ahmimisesta yms. Ollaan siis puhuttu hampaista ja muista terveysongelmista jo ennenkin, joten kynnys oli sinällään matala. Nolotti ja oli paha mieli, itkinkin vähän, mutta sanoin mm että ”jos en nyt revi itseäni päivänvaloon tän asian kanssa, niin muutosta ei tule ikinä”. Onneksi sanoin, sanoi että arvostaa mun hienoa asennetta, sain taas vähän lisää voimaa ja tuli taas sellainen olo, että tämä on oikeasti asia mistä pitäisikin puhua, eikä vaieta ja piilotella. Niin kauan kuin piilottelen, syön salaa ja häpeän asiaa, ehkä en paranekaan. Ja se vaatii myös sitä mukavuusalueelta poistumista, kokonaisen elämäntavan hylkäämistä ja häpeän muuttamista voimaksi.
Toisaalta mietin, että miksi ees häpeän asiaa. Kuitenkin vaikka asia olis miten kipeä salaisuus, niin mun ulkomuodosta jo heti näkee, että ei tässä nyt olla ihan ruokaympyrän mukaan eletty.. Sanoinkin usein, että ylipainoinen voi olla ihan vaan mukavuudenhaluisuuttaan, mutta sairaalloinen lihavuus on lähes poikkeuksetta kirjaimellisesti sairaalloista(”sairaudesta johtuva tila/häiriö”). Meni muuten joulun ansiosta 140kg rikki. Bmi:ni on yhtä paljon, kuin ihannepainoni olisi.. En ole ylpeä, tosin en tunnista itsessäni varsinaista suruakaan asiasta. Faktana vain..

Lidlin sykemittari

Lidlin sykemittari

Eilen ex-tempore mummolareissun jälkeen päätettiin pistäytyä Lidlissä hakemassa vissyä. Muistin nähneeni aikaisemmin Lidlin mainoksessa sykemittareita, joten piti sitten sellaistakin katsoa. Miehellähän on Polarin sykemittari, joka ei tosin ole ollut aikoihin käytössä ja siitä on paristo loppu. Tuosta Polarin kellosta tai sykevyöstä ei voi vaihtaa paristoa itse ja kuulemma pariston vaihto maksaisi lähes uuden kellon verran, sekä sykevyö pitää rikkoa, jotta siitä saa pariston pois..
Kävi tuuri, että noita kelloja sitten oli vielä meidän kaupassa ja mies sattui bongaamaan vielä pinkin! Annoin hänen tutkia pakettia, kun noista enemmän tietää ja hän oli sitä mieltä että on se ainakin hintansa väärti (alle 20e) ja meillä oli ennestään hyviä kokemuksia Lidlin tuotteista, joten hän lupasi sen mulle ostaa. Tuli hyvä mieli ja motivaatio nousi taas kohisten!

Olin todella yllättynyt, kun kotona pakettia avatessa huomasin, että tästä Crivit-merkkisestä sykemittarista voi sekä vyöstä, että itse kellosta vaihtaa paristot. Toimintojakin ilmeisesti on aika hyvin(esim tavoitepulssialue) ainakin peruskuntoilijalle, joita varten mittari kysyi syntymäajan, painon ja pituuden yms ja laski BMI:n. En ole vielä päässyt tosiaan käytännössä testaamaan tai kokeillut noita toimintoja, mutta hinku on jo kova. Kerron sitten lisää käyttökokemuksia. Ainoastaan mulla on vaikea totuttautua pitämään kelloa ylipäätään, kun en ole tottunut. Materiaali myös on tuollainen muovinen, joka hiostaa ja lisäksi olen kova pesemään käsiä, joten välillä sinne asti menee hieman kosteutta, joka myös hautuu. Voi olla että pidän tuota tulevaisuudessa vain silloin kun sykevyötäkin. Tuossa olisi hienosti näkyvissä myös viikonpäivä, päivä, kuukausi ja vuosi, mutta valitettavasti ei niin meille suomalaisille tuttuun tapaan, vaan ”TH 8-06″(ja ”Yr 15”), eli ilmoittaa päiväyksen käänteisesti. Kellossa on myös valo, mikä on pimeällä erittäin kätevä.
Uskaltaisikohan tänään jo lähteä testaamaan..? Tulehduskin tuntuu vähän talttuneen, meneekin illalla sitten kuurin viimeinen tabletti, vatsa oli kyllä illalla tosi kipeä, mutta luulen että siihen auttais ihan maitohappobakteerit.

Muuten kyllä tämä päivä on ollut ihan kaamea! Liekö lapset aavistamassa, että tänään alkaa loma ja on huvituksia tulossa, kun ovat olleet ihan mahdottomia. Lisäksi oma pinna on ollut tosi kireällä, joten huutoa, itkua ja hammastenkiristystä on riittänyt rutkasti jo ennen puoltapäivää.. Onneksi juniori edes nukahti päiväunille, esikoinen ei suostunut syömään, eikä nyt ees nukkumaan. Annoin tulla alas, jotta edes toinen lapsista saa nukuttua ja nyt kitisee tuossa, että haluaa syödä/piirtää/muovailuvahaa/lastenohjelmaa ja ei halua syödä/piirtää/muovailuvahaa/lastenohjelmaa jne. Sääntönä on, että jos ei nuku, niin sitten pitää leikkiä hiljaa ja ruokaa meillä ei tarjoillakaan kuin ruokailuaikoina ja jos päättää paastota, niin seuraavalla aterialla vasta saa muuta.
Itse sentään söin ihan hyvällä ruokahalulla tuota edellispäiväistä ruokaa ja orastanut herkkuhimokin talttui. Nyt lähinnä vaikeuksia miettiä mitä ruokaa päivälliselle laitettaisiin, kun on muka niiiin kylläinen olo..

-2kg!

-2kg!

Aika hyvä fiilis, vaikka viikonloppu oli taas aika hurja.. Oltiin esikoisen kanssa mun vanhempien luona ja sitten perjantain kauppareissulla tuli mentyä mummon kanssa pizzalle, ruuat koostuivat lähinnä makkarasta, voileivistä ja makeista kahvipöydän antimista ja eilen kotimatkalla kurvattiin mäkkärin kautta.
Kuitenkin avainsana taisi tälläkin kertaa olla kohtuudessa pitäytyminen(joka ei ollut vaikeaa valitettavasti, kun isäni tykkää arvostella syömisiäni vähän liikaakin) ja että tuli liikuttua melkoisen paljon. Eipä tuo kaupoissa ja kirppiksillä tai kaupungilla tallustelu nyt mitään kovaa urheilua ole, mutta kroppa pysyy liikkeessä ja ei tuu istuttua pyllyllään, niinkuin kotona.
Markkinoilta ostettiin myös metrilakua, mutta entisen ”värisuoran” sijaan tulikin valkattua hartaasti muutama erilainen laku yhdessä lapsen kanssa ja ollaan niitä maisteltu yhdessä muutamana päivänä ruuan jälkeen.

Tuli myös hankittua 2 ämpärillistä mustikoita. Pieni arkkupakastin on nyt melkein täynnä niistä ja noista 15kg mansikoista. Vattuja olisin halunnut vielä ainakin muutaman kilon, mutta katsotaan nyt mitä niistä joutuis pulittamaan. Kuitenkin on minun lempimarjani..

Tänään olis sitten taas kauppapäiväkin. Kaapit ammottavat tyhjyyttään ja pakkanenkin pullistelee lähinnä marjoista, joten lounas oli melkoisen suppea. Mietin että pitäisiköhän suunnitella jo etukäteen vähän jonkinlaista ruokalistaa, mutta tiedän että se menee kuitenkin plörinäksi, kun ei suunniteltuna päivänä teekään mieli sitä mitä olin kaavaillut, tai keksinkin tehdä aineksista jotain muuta ja sekoitan koko listan… Olen liian impulsiivinen moiseen ja päivät lasten kanssa erilaisia, jos on kiva ilma niin mielummin sitä olisi ulkona kuin kökkii hellan ääressä ja sadepäivänä taas ruokaankin on aikaa panostaa…
Kaupassa todellisuus on sitä, että käymme aina samassa järjestyksessä kaupan läpi, otamme aina samat jutut(esim lihoista kanaa ja jauhelihaa) ja niistä sitten sovelletaan mitä milloinkin. Jos joskus innostutaan ottamaan jotain vähän erikoisempaa vailla selkeää suunnitelmaa, niin huonosti yleensä käy. Siihen pitäisikin panostaa, ettei yhtään menisi ruokaa haaskoon. Keittoja myös tehdään aivan liian vähän, olisivat usein halpoja ja kevyitä ja muutenkin voisi uusia reseptejä kokeilla useammin.

Tavistiistai ja houkutuksia houkutuksia..

Tavistiistai ja houkutuksia houkutuksia..

Miehen aktiivisuusranneke on minulle liian tiukka, tai juuri niin sopiva, että se hautoo kättä eikä ole mukava. Olisi kiva kuitenkin sitä käyttää, kun se motivoisi liikkumaan ihan tässä sisällä ja pihallakin lasten kanssa.. Meillä olisi ehkä siiehn myös yhteensopiva sykemittari, mutta kuulemma siitä on patterit loppu. Kokeilin sitä raskausaikana, kun mun syke tuntui hakkaavan kovasti, mutta onhan siitä jo aikaa. Pitäiskin kaivaa se tänään ja testata.
Kuitenkin itsellä on niin huono kunto, että vähän reippaampi kävely jo nostaa sykettä ja motivoisi paremmin kun voisi suoranaisesti seurata oman toiminnan merkitystä ja vaikutusta.

Eilen oltiin iltapäivällä kaupassa ja yllättäen siihen vierähti koko päivä. Jalkoja särki taas linttakenkien ansiosta, mutta kyllä varmasti askeleitakin tuli paljon, kun monta tuntia tuolla oltiin palloilemassa ympäriinsä. Aktiivisuusranneke on siitä huono, ettei ota huomioon sitä jos työntää rattaita(joita siis työntelin koko tuon reissun), joten rannekkeen mukaan askeleita ei mukamas tullut kuin 3000 ja risat. Tämä ongelma siis tulee muutenkin noilla vaunulenkeillä eteen. Mutta luulen että jos tää kävelyinnostus nyt pysyy, niin voishan sitä noihin välineisiin vähän panostaakin 🙂

Äsken teki mieli avata tuommoinen karkkipussi, mutta vastustin kiusauksen. Vaikeaa taas viikonlopun jälkeen palata ruotuun, varsinkin kun vaaka kyllä muistutti että on lipsuttu. Toisaalta se näytti viime viikonloppuna 2kg enemmän, mutta tiedän että kyse oli siitä että tuli nauttittua hieman alkoholia, syötyä hirveästi herkkuja yms, eli oli väliaikainen pompahdus ylöspäin vain. Mutta kuitenkin, ilman sitä ei varmaan olis tätä päätöstä tullut tehtyäkään, että tuon mättämisen on loputtava.

Kahviaddiktio

Kahviaddiktio

Tänään olen ollut kiltisti tähän mennessä. Eilen illalla söin tuhdin iltapalan 2 paistettua munaa, paahtoleipää(tosin en paahtanut) ja pieni kupillinen mysliä maidolla. Aamulla ei ollut kiljuva nälkä, oikeastaan ei mitään näläntunnetta. Söin aamupalaksi lasten kanssa kaurapuuroa voisilmällä, mutta ongelmia tuli heti, kun ei ilman kahvia meinannut silmät pysyä auki. Väsytti kamalasti, eikä edes takapihaulkoilu auttanut, päinvastoin. Tein kapselikoneella moccachinon sitten ensiavuksi, tosin puolet jäi juomatta, kun ei vain maistunut. Kapselikahvin maun huonouden on käsittänyt vasta nyt kun omistaa moccamasterin…

Tänään on kauppapäivä ja ei kaapissa ollut oikein mitään, keitin sitten lapsille pastaa ja raastoin juustoa päälle(piti laittaa kananmunaakin mutta unohdin), esikoisen ollessa onnensa kukkuloilla; hänen lempiruokaansa! Yleensä meillä siis syödään ihan kunnon ruokaa, älkääkö nyt ymmärtäkö väärin.. 😀
Pastaakin oli niin pieni ripsu, että siitä ei riittänyt mulle. Lounasaikaan oli jo kaamea nälkä ja kun vein lapsia nukkumaan, satuin näkemään netistä herkkujen kuvia ja haaveilin jo mitä kaikkea mättäisin kunhan tenavat nukkuvat.
Kunnes muistin taas, että nyt en anna ihan niin helpolla periksi, syön ensin jotain järkevää ja katsotaan sitten maistuisiko vielä herkut.. Tein itselleni 4 pientä paahtista(oikeasti tosi pieniä viipaleita, vastaa ehkä 2 tavallista leipäviipaletta) ja loput juustonjämät ja leikkelettä reilusti päälle. Keitin ne aamulla väliin jääneet kahvitkin ja kylläpä maistui. Eikä ole enää nälkä, eikä ihmeemmin tee edes mieli mitään herkkuja. Tää päiväuniaika kun on yleensä ollut mulle se vaikein, eli jolloin repsahdan ahmimaan herkkuja mitä käteen sattuu, joten voiton puolella ollaan tän päivän osalta!

Ai niin ja muistin ottaa aamulla lääkkeet ja vitamiininkin! Motivaatio on ihan hyvä, vaikka aamulla masensikin pienesti, kun ajattelin herkkuja ja sitten asiaa, että en voi enää niillä itseäni lohduttaa. Syön vastedes herkkuja vain puhtaasti herkutellakseni, en siksi että on tylsää, surullinen, iloinen, palkitakseni itseäni tai lohduttakseni. Tai nälkään. Jos minulla on nälkä, olen ansainnut ensin jotain ruokaa, sen jälkeen voi ottaa herkkua. Se oli ihan hauska oivallus ja poisti tuo harmituksen.

Mies luki eilen tuota mun tsemppaustaulua ja piti sitä hyvänä juttuna. Se kyllä tsemppaa, mutta mulla on semmoinen luonne, että herkästi otan neuvot ja asiaan puuttumisen ja liiallisen kannustuksen negatiivisesti. Onneksi hän tietää sen, joten ei puutu liikaa.

Motivaatiotauluni

Motivaatiotauluni

Tänään minulla on ollut totaalinen vapaapäivä, minkä olen viettänyt lähinnä koneella istuen ja printterin kanssa tapellen. Kuulostaa pahalta, mutta olen googlaillut ahmimisesta ja keräillyt itselleni kommentteja, ajatuksia ja faktoja muistiinpanoja motivaatiotauluun.
Kirjoitin lopulta tuon paperin käsin, kun tulostin ei suostunut yhteistyöhön, mutta tähän kirjoitin vähän taustaa, että mitä noilla kohdilla tarkoitan.


Syö säännöllisesti, keskity!
Eli käytännössä niin, ettei mielellään tekisi samaan aikaan mitään muuta. Sorrun vähän turhan usein istumaan koneella napostellen, tai syön aamupalani kännykkää tai tablettia selaillen tai netflixiä katsellen.. Tämä tarkoittaa myös, että keskittyy syödessä siihen suupalaan. Ei hotkimista ja mättämistä, vaan makustelua ja keskittymistä siihen ruuan suussa pyörittelyyn.

Ole armollinen itsellesi!
Tarkoitus ei ole vetää mitään kitukuuria tai ylipäätään varsinaisesti laihduttaa, vaan syödä niinkuin tavalliset ihmiset. Herkuttelu on sallittua ja jos joskus tulee ahmittua, niin mitä sitten. Tärkeämpää on olla armollinen ja ottaa opiksi, tai muutosta ei tapahdu ikinä!

Tunnista vaaranpaikat!
Eli tänään jo nyt olen huomannut, että kun istun koneella, vaivihkaa tutkiskelen että mitä herkkuja mulla tässä vielä olis. Olen selkeästi liittänyt yhteen tässä istumisen ja napostelun. Lisäksi nyt päivällä oli melko tylsää ja olin turhautunut. Tuli sellainen tyhjä ontto olo, johon olisin normaalisti jo varmaankin vetänyt jotain mättöä.

Mieti miten normaali toimisi!
Miten normaalit ihmiset syövät? Paljonko he ottavat ruokaa, millaista ruokaa he syövät, miten herkuttelevat ja mitä he tekevät, jos joskus syövät liikaa.? En ota esimerkikseni ketään konkreettista ”normaalia ihmistä”, vaan yritän lähinnä saada ujutettua itselleni tavallista ajatusmaailmaa. Ihan jokainen on varmasti joskus ainakin buffet-tyyppisestä ruokailusta tai ihan vain liian herkullisesta kotiruuasta vetänyt överit, mutta miten ja miten asiaan suhtautuu tekee eron.
Minulla on myös sairaalloinen tarve miettiä nälkäisenä jo ennen syömistä, että tulenhan varmasti aivan ääritäyteen, mikä on yksi tapa mistä pitää päästä eroon ja ahdistun, jos koen että herkkuja on kotona liian vähän tai esim hamppariateria on tosi pieni. Käyttäydyn kuin juoppo, joka murehtii riittääkö viinamäärä siihen, että varmasti tulee humalaan, vaikka oikeasti juo aina sammumiseen asti..
Riittää että nälkä lähtee, ruuan tarkoitus on ravita ja poistaa nälkä, eikä venytellä vatsalaukkua äärimmilleen.

Olen itse vastuussa elämästäni, en ole syyllinen!
Tämä on lähinnä muistutukseksi. En ole koskaan syyttänyt muita kuin itseäni, mutta haluan nyt ottaa vähän erilaisen katsantokannan, missä tekosyyt vaihtuvat vastuun kantamiseen. En silti ole syyllinen mihinkään. Olen aikuinen, joten voin valita mitä syön ja mitä teen. Olen itse vastuussa valinnoistani ja jos haluan muuttua, niin voin aloittaa muutoksen!

Vartaloni on hyvä, se on väline jolla liikun ja koen asioita!
Tämän bongasin myös netistä ja kopioin sellaisenaan. En saa morkata kehoani, se on minun tärkeä arvokas kroppani, pääsen sillä paikasta toiseen ja koen kivoja juttuja. Jos rakastan itseäni ja kehoani, voin antaa sille hyvinvointia. En erityisesti vihaa kroppaani, mutta en minä siitä oikein pidäkään, vaikka mieheni sitä jaksaa urhoollisesti kehua säännöllisesti. Minun on vaikea ottaa kehuja vastaan.. Varsinkin raskauden jälkeen muutokset ja suurin elopaino tähän mennessä ovat olleet sellaisia muutoksia kropalle, että niihin on ollut vaikea suhtautua positiivisesti, vaikka lopputuloksena on kaksi ihanaa lasta, joista toinen aina haluaa silittää ja pussata äidin masua, sekä sanoo että ihana masu yms ❤ (Tuosta pitäisi ottaa oppia!). Tämä myös pohjustaa seuraavaa kohtaa.

Ansaitsen hyvää, kehoni ansaitsee hyvää!
Koska olen jo tullut siihen tulokseen, että ahmiminen on pahasta minulle, niin minun pitää rakastaa itseäni niin, että haluan itselleni vain parasta. En ole ansainnut ahmimista, eikä kehoni ole ansainnut ahmimisen mukanaan tuomia ikäviä sivuvaikutuksia. Tämän voimalla koitan saada uuden suhtautumisen kehooni ja terveelliseen ruokavalioon ja yksittäisiin ruoka-aineisiin, jotka eivät ole välttämättä lemppareitani.
Ahminnan ja muun lisäksi tämä kattaa myös esimerkiksi liikkumisen. Kävelylenkki ei ole tosiaankaan suosikkiajanvietteeni, mutta jos ajattelen että pakon sijaan olen ansainnut sen, ansainnut sen hyvän olon mikä siitä tulee yms, se ei tunnukaan enää niin vastenmieliseltä.
Lisäksi minusta tuntuu että olen muillakin elämän osa-alueilla laiminlyönyt itseäni ja yrittänyt sitten korjata asiaa syömällä. Noilla herkuilla olisi kattanut muutamankin hieroja-, kampaaja- tai kosmetologikäynnin.. Tämä on tärkeä kohta itselle, koska koen että itsetuntoni on hyvä, mutta sitten kuitenkin alitajuisesti jotenkin koen, etten ole ansainnut asioita ja muutenkin laiminlyön itseäni tahallisesti ja tahattomasti! 

Minä pystyn siihen, kun kovasti yritän!
Olen jo pitkään jotenkin ”hellinyt” ajatusmallia, missä olen koko elämäni lihava ja kuolen kohtalaisen nuorena johonkin lihavuuden aiheuttamaan elintasosairauteen. En pysty ajattelemaan itseäni normaalipainoisena tai normaalina ja ajattelen, että minulla ei vain ole itsekuria suotu. Tämä voi olla yksi suurimmista ongelmista! Olen pystynyt lopettamaan tupakanpoltonkin, minulla ON itsekuria! Minä pystyn tähän, jos yritän ja panostan. Se ei ole helppoa, mutta mahdollista. En saa antaa periksi, vaikka repsahtaisin!


Lisäksi laitoin paperille pieniä muistutuksia, kuten että:

Onko nälkä, jano, jokin tunne, mieliteko? -> Syö, juo, käsittele tai ota purkka!
Minulla ei ole oikeastaan ikinä jano, ellen syö jotain tosi suolaista, mutta normaalisti en kaipaa vettä lainkaan. Minun pitäisi juoda vettä enemmän. Nälkäkin on tunne, mikä tulee ehkä kerran päivässä. Ylipäätään minun pitäisi kuulostella kroppaani enemmän ja erotella fyysiset ja henkiset tunteet toisistaan! Mielitekoon voi toki joskus ottaa namujakin, mutta tykkään syödä purkkaa(en vaan yleensä muista ottaa) ja siitä saa myös leuoille töitä ja on hampaille hyväksi. Ja nimenomaan niin, että tunnistan että kyse on oikeasti vain puhtaasta mieliteosta, eikä nälästä tai jostain psyykkisestä tunteesta, mitä koitan hoidella herkuin.

Repsahditko? -> Hyväksy takapakit, mieti syyt ja ota opiksi! ANNA ANTEEKSI!
Helposti sitä ajattelee, että noniin repsahdin, ihan sama, mätetään nyt sitten ja alkaa se hirveä itsensä piiskaaminen. Noh, ei tässä mitään robotteja olla ja ottaa huomioon miten pitkä BED-historia itselläkin on takana, niin olisin typerä jos en varautuisi takapakkeihin.
Väistämättä siis odotettavissa repsahduksia, mutta ne pitää hyväksyä nimenomaan repsahduksina ja nousta sitten ehti takaisin puikkoihin. Mitään peruuttamatonta ei tapahdu, vaikka repsahtaa. Tärkeintä on miettiä että mitä tapahtui, mitkä olivat syyt, että näin kävi ja miten voisi ensi kerralla estää, ettei näin kävisi. Sitten kun on otettu opiksi, annetaan lempeästi anteeksi.


Lisäsin vielä alareunaan OTA TYROKSIINI! sekä LUE!
Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta tosiaan laiminlyön itseäni niin monin tavoin ja unohdan aivan liian usein tuon lääkkeen ja usein vaikka muistan sen jälkikäteen, niin en vaan jaksa mennä sitä ottamaan.
Lukemisella haluan muistuttaa Irti Ahminnasta-kirjasta, jonka ostin jo muutama kuukausi sitten, mikä jäi kuitenkin kesken mukamas ajanpuutteen takia. Puhun paljon ajanpuutteesta, mutta lähinnä ongelma on vain se, että aikaa olisi vaikka miten, mutta en ole vain halunnut käyttää sitä itseeni, ainakaan sillä tavoin kuin olisi pitänyt..