Ah, kevät! Uusi sänky ja kiropraktiikkaa sairaalloisen lihavalle.

Ah, kevät! Uusi sänky ja kiropraktiikkaa sairaalloisen lihavalle.

Koko kevät on enemmän ja vähemmän mennyt sairastellessa. Vatsatautia, flunssaa, mystisiä hammasvaivoja, flunssaa jne.. Nyt näyttää jo paremmalta. Tämän takia en ole ehtinyt montaakaan kertaa psykoterapiassa käymään vaan jouduin perumaan/siirtämään aikoja, mutta sain käytyä lääkärissä joka kirjoitti nyt tuon b-lausunnon kelaa varten ja tänään olisi tarkoitus se kelaan palauttaa.

Kirjoitetaampa hieman muitakin kuulumisia.. Ostettiin vajaa kuukausi sitten uusi sänky. Vihdoin!! Vanha oli niin kamala, että yöunien laatu alkoi olla hyvin kyseenalainen. Lisäksi mun kroppa alkoi oireilla niin pahasti, etten pystynyt enää kunnolla sängyssä nukkumaan.
Koska ollaan miehen kanssa molemmat ylipainoisia, ei sängyn valinta ollut helppoa. Joustinpatja oli edellinenkin painunut sieltä täältä heti alkuunsa, joten tällä kertaa ei haluttu valita sellaista, joka ei olisi nimenomaan tarkoitettu painaville nukkujille. Kuitenkaan sänky ei saisi olla liiankaan kova, koska minä nukun eniten kyljelläni ja vanha sänky oli liian kova ja kipeytti lantioni.
Käytiin testailemassa eri vaihtoehtoja ja ihastuttiin Askon Airflow-runkopatjaan. Siitä valitsimme medium-kovuuden ja päätettiin ottaa siihen päälle budjettimme rajallisuuden takia Ikeasta laadukkaaksi ja hyväksi kokeilemamme älyvaahto-petauspatja Tussöy. Jalat otettiin uusiokäyttöön vanhasta sängystä ja ne sopivat hyvin, vaikka vanha sänky oli Sotkasta. Kuitenkin säästettiin tässäkin reilusti rahaa ja myös luontoa. Vanha sänky meneekin jätelavalle, kun moinen tulee taloyhtiön talkooviikonloppuna pihalle. Valitettavasti se on niin pahasti painunut sieltä täältä, että sitä ei voi kierrättää eteenpäin.
Uuden sängyn myötä myös nukkumaanmenosta on tullut miellyttävää. Sänkyyn tekee mieli. Se ei ole enää jokailtainen pakkopulla, vaan ihana syli, johon haluaa käpertyä mahdollisimman pian illan tultua ja huokaista onnellisena. Hyvät yöunet ovat myös auttaneet muihin ongelmiin, kuten esimerkiksi herkkujenhimoon ja tietenkin käyttäytymismallit valvominen+herkkujen syönti on jäänyt sen myötä pois.

Samoihin aikoihin bongasin myös paikallisen ilmaislehden kannesta ilmoituksen uudesta kiropraktikosta. Kuitenkin heitin lehden roskikseen ja unohdin koko jutun, mutta kun alkoi uuden sängyn myötä kropan jumitkin VÄHÄN helpottaa, niin aloin pähkätä asiaa että menisinkö hierojalle vai kiropraktikolle, hierojalla olen käynty ennenkin, mutta apu ollut tosi lyhytaikaista. Kiropraktikko kiinnostaisi, kun jäin miettimään olisko mulla kropassa muutakin vaivaa, kuin jumiset lihakset. Googlasin ja löysinkin nettiajanvarauksen tuossa melko lähellä vastaanottoa pitävälle naiskiropraktikolle. Kuitenkin oli pakko kysyä vielä fb:n kautta, että voiko näin sairaalloisen ylipainoinen hyötyä kiropraktiikasta, ei minua saa taivutettua mihinkään ihmeellisiin niksautus- ja rusautusasentoihin, mitä googlaamillani youtubevideoilla näin. Olin jo perumassa koko juttua!! Hän vastasi, että ole huoleti, kaikille löytyy sopiva keino saada kroppa kuntoon ja minähän sitten menin. Voi autuus ja taivaallisuus! Nyt takana on kolme käyntiä ja vielä aion käydä yhden kerran. Moni normaali”kuntoinen” varmasti hyötyy jo yhdestä tai kahdesta käynnistä, mutta minähän en ole kehoani hoitanut mitenkään, vaan päinvastoin rankaissut sitä ja kohdellut todella huonosti kaikin tavoin. Kiropraktikko sai kroppani vetrymään todella paljon ja hän kävi läpi koko vartalon ongelmapaikat, päästä jalkapohjiin! Eikä se ollut mitään vääntelemistä tai rusauttelua(paitsi muutamasta kohtaa), vaan lähinnä sellaista painelua ja hieromista, mutta kuitenkin täysin erilaista kuin hierojan suorittama. Paljon intensiivisempää ja tehokkaampaa! Asennot olivat mahallaan/selällään makuu ja hoitopöydän laidalla istuminen, eli ei mitään akrobatiaa todellakaan! Kaikki plantaarifaskiittivaivat ja muut kolotukset saivat kyytiä. Lonkankoukistajatkin! Hinta oli 60euroa kerta, eli ei edes niin kallis kuin odotin. Varsinkin kun tuntui että yksi käynti auttoi enemmän kuin useampi hierontakerta.

Kiropraktikkokäynneillä oli muutakin arvoa, kuin fyysinen. Se miten hän kohteli kehoani ja miten kehoni reagoi kiropraktiikkaan avasi silmiäni monella tapaa. Kroppani alkoi tuntua hyvältä ja taas ”omalta” ja parantava kosketus sai minut ajattelemaan, että olen ihan hyvä tälläisenäänkin. Kävely ja liikkuminen alkoi tuntua taas miellyttävältä!  Itsetuntoni parani monellakin tapaa ja huomasin ilokseni peilistä, että ryhtini parantumisen myötä myös rumat niinsanotut selkätissit ovat pienentyneet lähes olemattomiin!

Mutta nyt en ehdi kirjoittelemaan enempää, vaan pitää alkaa rustata tuota kelan hakemusta ja tunnin päästä on psykoterapia-aika.

Huh.. Pieni tilannekatsaus.

Huh.. Pieni tilannekatsaus.

Viimeksi on ryvetty TOSI syvällä. Niin syvällä, että unohdin ihan kertoa mun fysioterapiakäynnistäni. Siitä on nyt kohta jo pari viikkoa, mut palataampa siihen.
Eikä muuten näkynyt lähetettä edelleenkään, hän tutki kuitenkin jalan ja laittoi siihen kinesioteippauksen, josta oli oikeesti todella paljon apua! Sain myös jumppaohjeita, mutta mä olen itsenäisestikin venytellyt ja vetreyttänyt jalkaani, eli ei mitään uutta ja tuon teipin myötä kivut olivat täysin poissa kunnes se irtosi parin suihkun jälkeen kokonaan.
Kuitenkin lupasi että jos siitä on apua, hän opettaa mulle(tai oikeastaan parempi jos mun miehelle), että miten se tehdään ja voin sitten käyttää tuota jatkuvasti. En tiedä olisiko siellä kuitenkin sitten joku lihas tai hermo vain ärtynyt, eikä ihan varsinaista plantaarifaskiittia. Fyssarikaan ei osannut sanoa, tuumi vain että nämä on tosi hankalia ja monimutkaisia selvittää, että yleensä päädytään diagnoosin sijaan vain oireenmukaiseen hoitoon. Hyvä niin.

Lisäksi olin viikko sitten ja eilen hierojalla. Viikko sitten avattiin selkä ja hartiat, eilen taas kankut. Kyllä mulla selkesti on tuo piriformis-syndrooma, kun on nuo iskiasmaiset oireet olleet ja selkesti kipu säteili hieroessakin jalkaan.. Mutta hieronnasta oli tosi paljon apua ja kävely yms liike on aivan erilaista nyt. Olen myös miettinyt että voisiko tuo umpijumi vaikuttaa tuonne jalkapohjaan, esim jalan asentoon astuessa.. Tosiaan hieroja kauhisteli että miten mä olen pystynyt ees kävelemään noilla pyrstöjumeilla. Noh, huonosti. Kaikkeen kuitenkin tottuu, varsinkin kun on tälläinen luonne kuin minä…….

Lisäksi se pahin. Aloin laskeskella että kohta on kulunut jo 2kk siitä kun lääkärillä kävin, eikä lähetetteeseen ole vieläkään kuulunut mielenterveyspuolelta vastausta. Laitoin e-terveyspalvelun kautta sähköisen viestin omahoitajalle(johon luotan vähän enemmän kuin tuohon lekuriin) ja vuodatin kaiken tästä että jatkohoito auki, lähetettä ootettu jo 2kk ja siellä oli että pitäisi parissa arkipäivässä tulla vastaus. Eipä tullut viikkoon yhtään mitään. Lopulta sitten soitin mielenterveystoimistoon, eihän siellä mitään lähetettä ollut edelleenkään tehty!! Kihisin raivosta ja olin niin vihainen, surullinen ja pettynyt.
Soitin ajanvaraukseen/omahoitajalle, selitin asian ja olin niin raivona että aloin jo itkemään. Olivat vähän et ”aha öö, no kävin mä pari päivää sitte, joo no pitäis varmaa käydä kattoo siel”.. Grrr! Ehdotti jättävänsä uuden pyynnön lähetteestä lääkärille, mutta totesin että ei ole enää luottoa ja muutenkin käynnillä jäi monta asiaa huomioimatta ja selitin niistä, joten tarvitsen ihan konkreettisen ajan ja en halua enää todellakaan odottaa turhaan ja olla täysin heitteillejätettynä tässä tilanteessa. Lopulta purskahdin itkuun ja sain ajan nyt sitten tiistaille yksityiselle lääkäriasemalle julkisen puolen piikkiin. Nimestä päätellen taas venäläinen lääkäri, luottoa ei paljoa ole, mutta kirjoitan valmiiksi asiat paperille ja olen toisaalta niin täynnä pyhää vihaa, että todella toivon että asia tällä kertaa lähtee rytinällä eteenpäin. Ainakin tuolla mielenterveystoimistolla lupasivat laittaa mun nimen ylös että en joutuisi sitten heidän toimestaan enää odottamaan pidempään..

Ja sitten se veemäisin asia. Tämä koko keissi kuulostaa siltä, mitä se onkin. PASKAA!
En ole moneen aikaan tuntenut itseäni niin epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, mitättömäksi, hylätyksi, järjestelmän hylkiöksi kuin nyt. Miten lääkäri voi olla noin huolimaton???
Kaikesta hyvästä ja edistymisestä huolimatta mun ongelmanratkaisukykyni, sekä itsekurini on melkoisen huono( ja oletettavasti lääkeannokseni liian pieni), joten olen viettänyt tämän vapun vetämällä munkkeja. Donitseja. Karkkia, irtokarkkia, karkkipusseja, salmiakkia, konvehteja. Tippaleipiä. Makeaa simaa. Suklaata. Mäkkäriruokaa. Pitsaa. Leipäkasoja. Sipsiä. Jätskiä.
Pelottavinta siinä on se, että se auttaa jollain tapaa, olo on henkisesti todella turta. Tämän kirjoittaminen ei tuntunut hirveästi miltään, vaikka olen lykännyt tätä tietoisesti. Fyysisesti olo on niiin kamala. Sydän on tykyttänyt ja tuntuu että suonet ovat aivan tukkeessa kaikesta tästä paskasta, paino pompannut pari kiloa myös.

Nyt olen kuitenkin oppinut jotain. Älä luota järjestelmään ja ihmisiin, jotka eivät vaikuta luottamisen arvoisilta, varmista asiat itse jos vähänkään epäilyttää. Älä häpeile sitä, että vaadit oikeuksiasi.

Vielä kun käyn sen verran asian läpi, että saan paperille asiat, mitä minun pitää käydä tuon uuden lääkärin kanssa läpi, niin sitten saan henkisesti ees hetken rauhan tältä keissiltä ja pääsen palaamaan takaisin siihen pisteeseen, missä piti olla jo kaksi kuukautta sitten!

Muokkaampa vielä, kun kävin tarkistamassa tuon lääkärin nimen  jolle ylihuomenna menen. Onkin äidinkieleltään suomalainen ja pätevyys myös psykiatriassa. Pääsen psykiatrille! Valokuvassaan ihan symppiksen näköinen vanhempi mieslääkäri. Tuli itku kurkkuun helpotuksesta, ehkä tästä nyt vielä jotenkin selvitään.
Niin joo. Sain myös psykologituttavaltani kirjasuosituksen aiheesta; Bays – Tietoinen syöminen. Ehdin jo tilatakin sen netistä, se tuli tuossa loppuviikosta. Kuulemma pakollisena kirjallisuutena terveyspsykologian erikoispsykologi-koulutuksessa, minusta se oli vähän outo(en oikeen osaa kuvailla mitä ajattelen, vähän ehkä liian syvällinen tai jotain), mitä sitä vähän selailin ja lueskelin. Mutta pakkohan se on huolella lukea ja kokeilla niitä harjoituksia, jos kerran on noin mainittavat meriitit. Siinä tuli myös mukana cd, pitää ne varmaan ripata kännykkään tässä joku päivä, meillä ei ole cd-soitinta..

Maanantaita!

Maanantaita!

Ja erittäin märkää sellaista. Vein tuossa esikoisen kerhoon ja kun en kiireessä löytänyt saappaita, niin laitoin crocsit. Ilman sukkaa tietty, inhoan sukkia ja käytän niitä vain pakon edessä.. Jalka vaan litisi kengässä, mutta toisaalta hyvä noin, mikä muu tahansa kenkä olis ollut umpimärkä tuolla. Sadeviitta on hyvä, ainoastaan rattaita työnnellessä ja päiväkodin portteja aukoessa ja säätäessä hirrveän hankala. Mutta loppujen lopuksi pääsin sinne ja takaisin kuivana, varpaatkin kuivuivat nopeasti.
Eli nyt sitten virallisesti alkoi ”se ihan tavallinen arki”. Tänään tai huomenna sitten vikat täimyrkyt päähän ja sen jälkeen ehkä sit saa tuoda jo matot ja sohvatyynytkin karanteenista pois, että alkaa kotikin näyttää normaalilta.

Eilen tuli oltua koko päivä eräässä tapahtumassa ja kun tiesin, että kävelyä on luvassa ja keli oli hyvin epävarma, niin päätin laittaa lenkkarit. Ne ovat olleet tosi hyvät jalassa ja niillä on voinut plantaarifaskiittikivunkin taltuttaa, ettei ole sattunut kävellessä. Nyt kuitenkin koko päivä siellä tapahtumassa+viikon ruokaostosten teko hypermarketissa tekivät sen, että kun pääsin kotio ja otin kengän pois ja yritin kävellä, melkeen itkua väänsin. Yritin kovasti venytellä tuota jalkapohjaa, mutta se on aika vaikeaa. Onneksi särkylääke tepsi ja nyt se ei olekaan ollut hirveän kipeä enää tänään ja nuo crocsit eivät jostain syystä saa sitä edes kipeytymään. Nuo muovikengät vaan on niin kamalan näköiset jalassa, mutta katsotaan nyt sitten, että mitä tässä alan syksyn mittaan arkena käyttämään juurikin näillä lähiympäristön asioilla käydessä yms. Toiset umpinaiset talvicrocsitkin menivät pilalle, kun mies otti niistä karvat pois ja piti niitä kesällä pihakenkinä ja ne olivat unohtuneet tummalle terassille aurinkoon, niin paahde oli kutistanut niitä niin, etteivät mahtuneet enää jalkaan!! Muistelisin että jonain vuonna kävi samalla tapaa joillekin feikkicrocseille, mutta en tiennyt että noin voi käydä aidoillekin.

Täiongelmakin tosiaan taitaa pikkuhiljaa olla takanapäin. Onneksi. Vaikka näköjään kaikkeen tottuu.. Pikkuhiljaa tuli semmonen olo, että ei tää nyt niiin kamala ollut, taisin vähän liioitella yms.. Helppo se on huokaista nyt, kun se on ohi, mutta ens kerralla ainakin tietää ottaa vähän iisimmin, eikä vetää mitään paniikkia. Miehestäkin paljastui lopulta taitava hiusten käsittelijä ja jakauksien tekijä, kun mun pehkoa joka päivä kävi sentti sentiltä läpi. Harjoitus tekee tässäkin mestarin…