Moikka!

Moikka!

Mulla kävi uudestaan tuo sama, että kirjautumistiedot hävisivät.. Onneksi olin kirjoitellut niitä muistiin itselleni, kun en näitä käytä normaalisti juuri koskaan, ehkä voisin vielä kirjoittaa ne ylös sellaiseen paikkaan että löydänkin ne tarvittaessa…

Taas ihan hirveästi tapahtunut tietenkin, kun kuukausia kulunut..
Tuo Patrikin kurssi on ollut tosi hyvä, mutta sitten oltiin talvilomalla perheen kanssa etelänlomalla ja siihen päälle koko perhe vuorotellen kipeänä ja minä sain taas jonkun kamalan keuhkotaudin riesakseni, joten kurssi meni vähän jäihin. Nyt vasta olen ehtinyt kirimään jälkeen jäämistä, onneksi siellä on ollut rauhallista tahtia ja muutenkin kohtia jotka eivät oikeastaan minua juurikaan koske.

Muutoin kyllä olen oivaltanut jo kurssin aikana kaikenlaista.  Suurin oivallus on ollut se, ettei mulla ehkä olekaan, ainakaan niin pahaa syömishäiriötä kun luulin, vaan kyse on kaikkien asioiden yhteistekijöistä. Nälkävelka, uniongelmat, jaksaminen, terveysongelmat ym ym ja välillä tulee niitä hyviä päiviä toki, mutta vaikka aika paljon on huonoja, en enää syytä niin paljon itseäni lipsumisesta vaan ehkä ymmärrän paremmin tekijöitä siinä taustalla. Sama pätee muihin elämänhallinnan ongelmiin! Jos ei saa nukuttua tai on kipeänä, ei huvita pitää kotia niin siistinä tai touhuta muuta ekstraa, eikä siitä itseä soimaamalla saa kuin pahan mielen ja lisää ongelmia. Toisaalta sitten taas ymmärrän kyllä myös sen, että itse olen avainasemassa myös siinä, että muutos tapahtuu, mutta se ei tapahdu heti ja jotkut asiat ovat hyvinkin monimutkaisia. Minullakin on ollut ahmimistaustaa ja syömisongelmaa jo lapsena, joten olisi ihan naurettava ajatus että ~30v jatkuneet tavat esim purkaa ahdistusta häviäisivät tuosta vaan ja oppisin uudet kikat syömisrytmeineen täysin muutamassa kuukaudessa tai edes vuodessa tai parissa!!

Uniongelmat on jo pidempään olleet pienenemään päin ja nukun huonoinakin öinä paremmin kuin moniin aikoihin ja toisaalta jaksamisen eteenkin on tehty töitä, mutta sitten on paljon asioita joihin ei voi itse vaikuttaa. Meidän arki erityisherkän refluksikon ja mahdollisen erityislapsen kanssa on välillä haastavaa ja raskastakin, kun avun saamiseksi pitää välillä takoa nyrkkiä pöytään(siis kuvainnollisesti, heh). Mutta on meidän arki paljoa helpottunut ja omakin jaksaminen aivan eri kantimissa, kuin esim vuosi sitten. Lisäksi en syytä pojan vaikeasta käytöksestä enää itseäni, vaan kiitos päiväkodin, sekä varsinkin rautaisen toimintaterapeutin, vihdoin joku muukin, varsinkin ammattilainen on huomannut meidän jokapäiväiset haasteet.
Laitoin tuo ”mahdollinen erityislapsi” ihan sen takia, kun ikää on vielä sen verran vähän ettei nyt akuutisti vielä lähdetä mitään diagnooseja tekemään, vaan odotellaan auttaako aika ainakin osaan asioista, mutta kuulemma ”kun lapsen aistiprofiilit ovat näin vahvasti ei-tyypillisiä, niin lähes aina aistiherkkyys oireisiin linkittyy muutakin, mikä usein häiritsee lapsen kehityksen etenemistä”. Tämä on ollutkin yksi suurimmista yksittäisistä tekijöistä vaikuttaen omaan jaksamiseen, kun vihdoin saanut ymmärrystä ja tukea niihin tuntemuksiin ja ajatuksiin, mitä itsellä on ollut jo useamman vuoden, että oma lapsi ei ole ihan niinkuin muut. Toisaalta myös itsesyytökset ovat olleet aikoinaan kovia, kun esim perheneuvolassa asiaa ei otettu lainkaan vakavasti, vaan annettiin ymmärtää että kyse ei ole lapsesta vaan meistä, että meidän vanhemmuustaidoissa on vikaa, mun jaksamisessa ym.. No varmasti parannettaava niissäkin, mutta asia esitettiin vähän kurjasti ja vaan pahensi asiaa. Jälkikäteen olen lukenut vastaavanlaisia tarinoita muualtakin, apua ei todellakaan helposti nykypäivänä saa, ellet jaksa sitä todella passiivisagressiivisesti ja sitkeästi vaatia! Resurssit ovat huonot jne.

Jaksamisesta aasinsiltana.. Hommasin myös itselleni pitkän harkinnan jälkeen samsung gear fit 2:n aktiivisuusrannekkeen kaikilla herkuilla. Se on ollut todella mainio, mitä nyt valitettavasti rannetatuointini takia se ei untani oikein mittaa, vaan tatuoinnin häiritessä kontaktia kuvittelee vähän väliä olevansa pois ranteesta. Kuitenkin olen ollut yllättynyt siitä, että miten paljon minulla tulee arkena liikuntaa jos ei ole pelkkää kotipäivää. Lasten kanssa ulkoilu, kirppis tai kauppareissu ja 7000 askelta on ihan perus. Kymppitonni harvemmin paukkuu rikki, mutta ottaen huomioon huonon kuntoni ja mittavan ylipainoni, vaivoista puhumattakaan, niin olen ihan tyytyväinen tuohon!

Kävin myös lääkärillä tuossa alkukeväästä, ennen sairastelua.. Astmatutkimukset ovat edelleen kesken, kun mulla on kamalaa yskää ollut tuon sairastelun jäljiltä ja kuulemma pitää olla ollut 2viikko oireeton infektion jälkeen, spirometrian ja pef-mittaukset voi tehdä, eli aloitan ne varmaan huomenna, kun tänään unohdin..
Alkoi myös miettiä tarkemmin tuota mun jatkuvaa särkyä selässä/lantiossa ja muissa lihaksissa ja plantaarifaskiittiin sain arcoxia-kuurin ja se auttoi tosi paljon, jalkapohja oli lähes täysin kivuton ja kävely helppoa. Nyt kun kuuri loppui, kipu on pikkuhiljaa palannut takaisin. Noihin muihin kipuihin se ei kyllä auttanut.. Mulla on yksi 30kpl resepti kyllä odottamassa, minkä sain joskus hammaskipuun, ehkä voisin omatoimisesti syödä sen vielä tässä odottaessa kun voin varata aikaa vasta kun noi astmajutut on tehty..
Lääkäri halusi poissulkea myös selkärankareuman oireitteni perusteella ja kävin ns reumakokeissa ja nyt lannerangan röntgenissä. Jälkimmäisestä en ole vielä kuullut tuloksia, mutta verikokeet olivat normaalit senkkaa lukuunottamatta(oli 52 ja reilusti ennen sairastelua, että en tiedä olisko sitten kuitenkin joku tulehdus kropassa tai mikä tota voisi nostaa noinkin paljon) ja tuo ”selkärankareumageeni” oli ainakin negatiivinen. En tiedä voiko silti olla se, jännityksellä odotan mitä sanoo tuo röntgenkuva, silä tosiaan minulla ei oikein hieroja eikä kiropraktiikkakaan ole auttanut kunnolla noihin lantiokipuihin ja välillä lämpöilenkin aika mystisesti.. Kilpirauhasen ultraääneenkin pitäisi varata aika kun ennätän.
Eli ei ainakaan voi syyttää etteikö olisi tutkittu. Perusverikokeet myös otettiin (kävin hoitajalla, joka määräs ne ennenkuin sain ajan lääkärille) ja ne olivatkin yllättävän hyviä, kolesterolit, ferritiini, b-vitsku ym..

Lisäksi pistin kelan psykoterapian katkolle jo viime vuoden marraskuusta(kiitos vaan kelalle että asia hoitui) jolloin olen viimeksi käynyt tuolla edellisellä ja nyt pitäisi etsiä uusi terapeutti, kun vanha oli ihan.. Joo, tuntui ettei sitä kyllä kiinnostanut mikään muu kuin kassakoneen kilahdus..

Viikonloppuna olen lähdössä parhaan ystäväni ja äitinsä kanssa risteilylle kunnon rentoutumisen merkeissä. Ei alkoholia, eikä rellestystä, vaan hyviä keskusteluja, kirjan lukemista, herkkuruokaa ja kunnon yöunet!

Mainokset
Loma takana

Loma takana

Aika rientää kuin siivillä, tuntuu että tuo väli joulusta ja uudestavuodesta tähän lomareissuun meni aivan todella nopeasti. Lomasta puhumattakaan, melkein tuntuu että olinko mä siellä tosiaan viikon?
Kyllä mä ilmeisesti sitten olin ja nautin kyllä täysillä. Mutta ihaninta oli palata kotiin, miehen kanssa ekat päivät oli täyttä kuhertelua kuin vastarakastuneet ja lapsiakin tullut katsottua tässä ruusunpunaisilla laseilla.
Näin unta että jojoilin taas lomalla 5kg ja kotiin tultuani aika tarkkaan pitikin paikkaansa. Tosin kävin pari kertaa vessassa ja lähti heti pari kiloa. Olin siis todella turvoksissa, varsinkin jaloista, kun lennot vaikuttivat paljon, mutta myös runsas alkoholin juominen ja hiilarisen moskaruuan mättäminen. Eilen vielä tilattiin kotipizzaa ja vaikka en siihen omaan ihan turvaruokaani tukeutunutkaan, niin aikamoinen lätykkä sieltä tuli otettua. Puolustaudutaan nyt edes sillä, että söin siitä kaksi päivää.

Koko syömishäiriöasian olen taas koittanut työntää jonnekkin syvälle syvälle, mutta eihän se kauheasti tuolla lomalla onnistunut, vaan on nyt entistä enemmän mielessä.
Mun toinen (tapaturmia jo hoikkana teininä kokenut) polvi on alkanut vihotella joitain viikkoja sitten ja rutisee ja naksuu, jos sille laittaa enemmän painoa sitä liikuttaessa. Onneksi se ei kuitenkaan ole kipeä, mutta luulen että on vain ajan kysymys, sen verran kauhealta tuo rutina tuntuu ja en ole ihan varma kuuluuko se jopa muidenkin korviin. Tuolla tuli käveltyä paljon, tanssittua, ravattua rappusia ja kaikki oli tällä kunnolla ja ylipainolla tuskaa. Koneessa juuri ja juuri turvavyö mahtui kiinni, tarjotin ei mahtunut lainkaan auki ja söinkin ruokani nerokkaasti syliini asetellun käsimatkatavarakassin päältä. Olikin ihan jees keksintö, koska tätä tarjoitinasiaa stressasin KAMALASTI, mutta loppujen lopuksi se oli murheista pienin. Mun jalat oli aivan kauhean turvoksissa jo ennen lentoa ja tällä massalla paljoa huvittanut jaloitella lennon aikana, onneksi sain nostaa jalat ylös kun vieruskaverit lähtivät yhtäaikaa vessaan ja jonottamisen takia olivat melko kauankin poissa. Pelkästin että saan veritulpan, huih..
Itsetuntoa ei myöskään hivellyt uikkarissa esiintyminen, vaikka ostinkin ennen reissua melko hyvin mun kroppaa imartelevan mekkouikkarin. Meidän hotelli olikin aikuisten hotelli, tosin tuntui että ne mammat kyttäsivät enemmän kuin nuoremmat..  Hotellilla poreammeetkin oli upotettu maahan ja tällä elopainolla uikkareissa sinne pääseminen ja varsinkin pois punkeaminen oli hankalaa, ku se oli sitä jo normaalipainoiselle kaverillekin. Eipä kyllä siellä allasalueella sitten viihdytty muutenkaan, sillä vesi oli melkoisen kylmää, vaikka mukamas altaan ja porealtaiden piti olla lämmitetty.
Hotellihuoneessa mun puolella sänkyä oli vastapäätä peili joka myös kyllä todella koruttomasti paljasti koko totuuden, mä olen kyllä tosi valtava maatessani ja mahani on kuin jäätävä kasa pullataikinaa.
Itsetunto, älä jätä! Pliis, tule takaisin?! Noh ainakin jotain positiivista, että mun kasvojen iho voi tosi hyvin ja kädet myös, ovat niin pehmoiset, ettei uskoiskaan. Ennen lähtöä ne kun olivat niin karheat ja kuivat, että iho ihan repeili ja vuoti verta. Ja kun mies oli mua niin kovasti ikävöinyt, niin sen kehut ja ihana uusrakastuneisuus on ollut kyllä mannaa. Mulla on aivan mahtava mies ja parisuhde! ❤ Lapsetkin tuntuneet niin lahjalta ja muutenkin oma elämä onnekkaalta. Arjesta myös on osannut nyt iloita eri tavalla, onneksi meillä on viikon päästä taas laivamatka, tosin perheen kesken, niin ei ihan kunnolla ehdi arki yllättämään.

Sain tänään vihdoin varattua myös sen psykoterapian. Muistan katselleeni yhtä terapeuttia täältä, joka oli erikoistunut syömishäiriöihin ja nyt bongasin hänet uudestaan ja sain ajan heti jo huomiselle, huih! Toivottavasti hällä on osaamista myös tämän ääripään juttuihin, koska tuntui että vähän jokatoisella terapeutilla oli asiakaspaikat täynnä, eivätkä ottaneet uusia asiakkaita.. Tosin en tiedä miten paljon loppujen lopuksi eri syömishäiriöt edes eroavat toisistaan, jos tarkastellaan yleistä sairastumisen mekaniikkaa ajatusmaailmaa ja toipumisprosesseja.. Tai esim oli kyse mistä tahansa riippuvuudesta.

Kirjoitan varmaan heti huomenna tästä aiheesta lisää, että miten meni, nyt kipin kapin perheelle ruokaa kokkaamaan

Mukikakkujen yö niskakrampin jälkimainingeissa

Mukikakkujen yö niskakrampin jälkimainingeissa

Ensinnäkin pitää alottaa siitä, että miten mulla oli viime viikolla ihan hirveä niskakramppi. Enkä nyt tarkoita mitään pikku lihasjumia, vaan sellaista kramppia, että päätä ei pystynyt liikauttamaankaan ja kaikki päähän kohdistuvat huoltotoimenpiteet(lol) kuten suihkussa käynti tai hampaiden ja hiusten harjaus piti suorittaa toisella kädellä päätä tukien ja ERITTÄIN varovasti..
Heräsin vain yksi yö siihen, että mun niska oli kuin halvaantunut ja kipu oli niin kova, että itkin vain herättäen miehen, että hakee mulle kipulääkettä ja hän lopulta nosti mut sängystä ylös, kun mä pitelin kaksin käsin päästäni kiinni ja huusin ja itkin!
Tämän siis aiheutti ilmeisesti lihasrelaksanttien avulla liian sikeästi nukuttu yö, tempurtyyny oli selällään nukkuessa ollut jotenkin huonosti ja painanut mun niskan aivan totaaliseen kramppiin.
Lapset olivat hoidossa, kun en lääkkeiden hurjilta sivuvaikutuksilta ja kovalta kivulta pystynyt tekemään mitään. Ravasin päivystyksessä ja nukuin puoli-istuvalteen pieniä pätkiä sohvalla, söin todella paljon kolmiolääkkeitä ja kärsin. Päivystyksessä lääkäri lähetti mut fyssarillekin, mutta hänkään ei uskaltanut tehdä muuta kuin antaa niskatuen mulle automatkoja ja muita liikkumisia varten. Mietittiin jo mahdollista magneettikuvausta, jos vaiva olisi jatkunut ja olin kauhuissani että miten mä muka pääsisin makuuasentoon ja siinä olis sitte pitänyt olla vielä pitkään koko kuvauksen ajan, kääk!
Lopulta ankaran googlailun jälkeen mies alkoi etsiä ja painella multa trigger-pisteitä hartioista ja selästä. Yhdestä kohtaa kun painoi, tuli ihan törkeän kova kipu lopulta pään päälle niin että meinasin siitä itkeä ja huutaa, pitelin vaan päälakeani ja sitten niska alkoi ritistä, ratista ja naksua ja pikkuhiljaa varovasti myös uskalsin sitä liikutella ja tilanne vaan laukesi sitten pikkuhiljaa itsestään. Mutta huh että oli sen jälkeen paikat kipeät. Mielenkiintoista sinänsä, että millainen ketju ihminen on.
Oli kyllä ihan kauhea kokemus, toivottavasti ei tarvitse moista kokea enää koskaan. Edelleen mulla on kyllä niskat ja hartiat jumissa, mutta tämä on semmosta tavallista niskajumia, vaikka inhottavaa tämäkin ja saa pään särkemään ja vaikuttaa unenlaatuun.

Nuo lääkkeet ja kipu saivat aikaan semmosen oudon olon. Ei tehnyt mieli syödä mitään, välillä ei maistunut yhtään mikään,. välillä söin karkkia ihan hulluna. Lisäksi nuo kolmiolääkkeet janottivat ihan törkeän paljon ja en pystynyt edes puhumaan ilman että hörpin välilä vettä pullosta ja silti suu oli välillä täynnä kuivaa vaahtoa! Lisäksi olin tosi turvoksissa, en pystynyt pyyhkimään hanuriani(osittain ensin kivun takia, mutta sitten myös sen takia että olin niin paisunut), sekä jalkani olivat kuin tukit. Joka paikkaa särki liikkumattomuus ja polvet ihan räksähtelivät painon alla, kaamea rutina portaissa liikkuessa. Sormet olivat kuin nippu makkaroita turvonneina ja kankeina ja vaatteet kiristivät ja kinnasivat.. Lasten poissaolo vielä vaikutti negatiivisesti niin, että ei ollut mitään rutiineja ja vuorokausirytmit meni muutenkin ihan sekaisin.Vaikka pakkohan se oli nukkua kun unta sattui saamaan ja valitettavasti vaan joku noista lääkkeistä teki sellaisen väsymyksen, että aloin torkahdella istuvalteen..

Kun niska alkoi parantua, muistin että voisi kai vaakallakin käydä ja oikeasti meinasin kuolla järkytyksestä, kun vaaka näytti karvan vajaa 150kiloa!! Siinä rikottiin omat enkat jo ihan mennen tullen!!!
Onneksi tuo lukema on nyt normalisoitunut, kun nuo nesteet ja syömäni moskan vaikutuksetkin ovat häipyneet ja vaaka näytti jo sitä perus 143kg. Mutta kylläpä se huono ruokavalio ja liikkumattomuus teki ihan kauheaa ololle ja hyvinvoinnille. Olipa hyvä opetus kuitenkin

Sen verran tuo kokemus kaikenkaikkiaan vaikutti myös, että söin niin hirveät överit karkkia ja huomasin kaikki pienenkin ylipainon(olkoonkin turvotusta) haittavaikutukset, että sain ihan hirveästi motivaatiota taas ottaa itseäni niskasta kiinni. En olekaan nyt sitä perus bed-syöpöttelyä harrastanut, vähän olen herkutellut, mutta kuitenkin vielä järkevään tapaan. Ei ole ollut todellakaan niin kuonainen olo ja energiaakin riittää paremmin. Nyt tein mustikkaista mukikakkua, kun olin ensin syönyt iltapalaleivät. Tein myös toisen miehelle(koska yhteen mukilliseen olis tullut puolikas muna ja en jaksanut alkaa säätämään), saa sen syödä sitten aamulla, toivottavasti ilahtuu. Oli tosi herkullista ja tuhtia, eikä sinänsä tuohon yhteen mukilliseen edes tullut niin hirveästi ainesosia ja jotenkin se on konkreettisempaa kun itse tekee ja näkee esim sen sokerin ja rasvan määrän. Purkkaa on tullut myös jauhettua niin että kohta varmaan menee leukanivelet.. 😛

Muutenkin olen koittanut nyt syödä järkevämmin, viikonloppuna reissussa kyllä tuli lipsuttua, mutta kotona on ollut nyt enemmän kasviksia ruuassa ja olen syönyt ensin jotain ruuantapaista tai järkevää välipalaa, ennenkuin syön mitään herkkuja. Toivottavasti tämän nyt vähän aikaa muistaisin..

Lääkärillä käyty, huh!

Lääkärillä käyty, huh!

Virallisesti, kilpirauhasen vajaatoimintaa lukuunottamatta olen fyysisesti tutkittuna näillä näppäimillä terve. Labrakokeiden tulokset olivat suorastaan ihanteelliset, sydänfilmi erinomainen, verenpaineseurantani erinomainen.. Sykekin vielä ihan normaalia luokkaa ja epäili tuota alhaista verenpainetta tuon hieman korkeahkon leposykkeen aiheuttajaksi, mikä kuulostaakin ihan loogiselta.
Kilpirauhanen kuitenkin ultrataan rutiinina. Plantaarifaskiitista sanoi, että turvoksissa on tuolta mistä kipuilee ja sain näiden ikuisuusjumieni kanssa lähetteen fysioterapiaan, missä arvioidaan paremmin mistä vois mulle olla apua ja miten edetään.
Lisäksi sain lähetteen psykologille, kun kerroin tästä syömishäiriöongelmasta. Kuulemma hyvä uusi yksikkö, mistä varmasti saisin avun. Suorastaan innostuin, näinkö helposti tämä kävikin?!
Vähän kyllä ensin hirvitti, kun lääkäri ei selkeästikään ollut papereitani vilkaissutkaan ja jouduin kaiken selittämään alusta, kun hän kuvitteli mun tulleen vain rutiininomaiselle tarkastuskäynnille missä käydään läpi verikokeiden tulokset.. Kuitenkin kaikki saatiin kutakuinkin käytyä läpi ja en itkenytkään pientä silmien vettymistä lukuunottamatta, ainoastaan kotona huomasin että hänen lupaamansa tujumpi melatoniini tuohon unettomuuteen taisi unohtua. Mulla on käsikauppamelatoniinia kyllä, olen siitäkin saanut ihan hyvin apua, joten eipä tuo nyt niin vaarallista sinänsä ole, vahvempaa lääkettä en voi lasten takia ottaa.

Lääkäri kyseli mielialasta. En oikein osannut vastata, vajaatoiminta ja unettomuus, sekä tuon syömisen, pakkoajatusten ja lihavuuden kanssa painiminen(+päällä vellova pms) ei ainakaan paranna mielialaa.. Sain tehdä tuon BDI-21 masennustestin siellä lääkärin vastaanotolla ja sain siitä huimat 37 pistettä, vaikka kaksi tärkeintä kohtaa liittyen painoon ja ruokahaluun antoivat nollat.. Tällä tuloksella minulla olisi vaikea masennus…

Ei kuitenkaan ehdottanut edes masennuslääkitystä, mutta sitten kun rupesin kirjoittamaan reseptiä, niin näki että mulla on ollut sepram ja sitten jäätiin yhdessä miettimään että pitäisikö se kuitenkin aloittaa. Lopulta päätin että härkää sarvista, mulla kuitenkin on pelkästään hyviä kokemuksia tuosta lääkkeestä ja tultiin siihen tulokseen, että aloitan miedolla annoksella sen syömisen ja täten sitten saisin myös täyden hyödyn irti tuosta keskusteluavusta, kun sinne pääsen.

En kuitenkaan ihan täysillä miellä olevani masentunut, vaan ajattelen itse että tämän on jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötä, ehkä lievää masennusta ja sitten noita olosuhteiden aiheuttamia henkisiä oireita juurikin esim väsymykseen ja muuhun.

Tein samalta sivustolta nyt kotona BES-syömistapakyselyn, missä sain tulokseksi 39, kun yli 27 on ”vakava ahmimistaipumus”.
Ahdistuneisuustestistä GAD-7 sain 20, eli yhtä vajaa maksimispisteet.

Eli ahmittaa, masentaa ja ahdistaa. Ei yllätys, mutta laitoin nuo nyt tänne itselle muistiin, jotta osaan sitten joskus tarvittaessa tehdä vertailua. Tässä myös linkki noihin testeihin.

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsearviointi/Pages/default.aspx

Mutta siis joo. Lopputulemana kuitenkin hyvä mieli ja helpottunut olo. Kaikki hyvin siis olosuhteisiin nähden 🙂